E. A. Knápe, Helsinki

EAKnape.png

Emil Alexander Knápen liike Aleksanterinkadulla 17, toisessa kerroksessa, 1910-luvun alussa (Rosenbröijer A. E., Helsingin kaupunginmuseo).

200720 . N117882

Aleksanterinkatua, noin 1899-1909 (Lindbohm A., Lindbohm J., Lindbohm H., Helsingin Kaupunginmuseo)

IMG_5571copy.png

E.A. Knápen ilmoitus räätäliliikkeensä avaamisesta Hufvudstadsbladetissa 1884.

Emil Alexander Knápe (s. 18.7.1863, Kokkola(?), k. 30.6.1936, Helsinki) oli helsinkiläinen vaatturimestari ja kauppias. Knápe perusti liikkeensä Andreankatu 13:een (nykyinen Lönnrotinkatu) vuonna 1884. Samana vuonna tämä ja hänen puolisonsa Anna Charlotta Bäck vihittiin. Heidän tyttärensä Ingrid Maria kuoli kahdeksankuukautisena 18.6.1886. Liike muutti vuonna 1885 Itäiselle Henrikinkadulle 5, joka on nykyään Mannerheimintie. Tänä aikana hän tuntuu käyttäneen reklaami-ilmoittelussa nimeä E. Alex Knape.

Vuonna 1888 liike muutti Aleksanterinkadulle 48, vuonna 1889 numeroon 15 ja vuonna 1897 numeroon 17, jossa se sijaitsi toisessa kerroksessa. Vaatturityön lisäksi Knápe kauppasi kankaita. Aleksanterinkadulla toimimisen aikana tämän puhelinnumero oli ytimekäs: 5. Vaatturi Viktor Lehto toimi mestarina Knápen liikkeessä jonkin aikaa silloin, kun se sijaitsi Aleksanterinkadulla. Tämä helsinkiläinen vaatturinliike liike pärjäsi kaikesta päätellen hyvin, sillä vuosisadan vaihteessa sekä 1910-luvulla tämän vaatturiliikkeen, jolla oli nyt nimitys miesten muotisalonki (Modesalong för Herrar), mainos koristaa paikallisen osoitekalenterin joka toista sivua, eli yli kahtasataa sivua per opus. Knápella oli tämän lisäksi toimitalossaan Aleksanterinkatu 17:ssa sen päätyyn maalattu reklaami.

Vuonna 1919 korkein oikeus langetti Knápelle 3½ kuukauden vankeuden ja 12,000 markan sakot elintarvikkeen myynnistä epäreiluun hintaan. Asia koski luultavasti vuoden 1918 poikkeusoloja.  Vaateliike meni konkurssiin vuonna 1924, jolloin se myös siirtyi leikkaajana vuodesta 1909 toimineelle Leo Sandellille. Samana vuonna liike oli myös muuttanut Pohjoiselle Esplanadinkadulle 37, jossa se toimi ainakin vuoteen 1941. Liike on lopettanut arviolta vuotta myöhemmin, sillä vaatturimestari Sandell oli siirtynyt toiselle alalle vuonna 1944.

Emil Knápe on käyttänyt nimikoiduissa housunnapeissaan Saksassa Elberfeldissä (nykyään osa Wuppertalin kaupunkia) sijainneen Carl Weyerbusch & Co:n valmistamia kivipähkinänappeja.

ASnellmanKnape.jpg

Povimerkki siviilivirkapuvussa, mahdollisesti vuodelta 1907 [Kuva: Alex Snellman].

KnapeHango (1).jpg

Knápen mainos Hangö stad och badanstalt -kirjasessa vuodelta 1895.


Vaatturi. 1936. no. 7.

Vaatturi. 1942. no. 11.

Vaatturi. 1944. no. 6.

Hufvudstadsbladet. 9.9.1884. no. 210.

Nya Pressen. 11.6.1886. no. 156.

Hufvudstadsbladet. 18.7.1913. no. 192

Nya Pressen. 3.10.1884. no. 269.

Folkwännen. 27.12.1884. no. 302

Finland. 14.10.1885. no. 238.

Vasabladet. 23.6.1886. no. 50.

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/henkilo.php?id=22321

Adresskalender för Helsingfors stad. 1888.

Adresskalender för Helsingfors stad. 1889.

Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter. 1898–1917.

Åbo Underrättelser. 13.5.1919. no. 127.

Finlands Allmänna Tidning. 13.11.1924. no. 264.

Helsingin Sanomat. 12.6.1924. no. 160.

Suomen liikekalenteri. 1941.

Hangö stad och badanstalt. Helsingfors: Wenzel Hagelstam. 1895.

Lähteet: KA

 

Takki, smokin, 1938, Karjalainen, Helsinki

Kiitos Janille takin lainasta!

Ajoitus: 1.10.1938

Kangas: Musta villakangas

Napit: Selluloosapohjaista luonnonmateriaalia, todennäköisesti kivipähkinää.

Vuorit: Mustaa muuntokuitua. Hihavuorit valkoista, selluloosapohjaista muuntokuitua, luultavasti viskoosia.

SAKA-1938

SAKA-1938-F.jpg

Päällikankaan suurennos 50x

SAKA-1938-FLF

Silkkikäänteen kankaan suurennos, viisikymmenkertainen, ei siltikään paljasta kankaan erittäin tiheää, ohuella langalla tehtyä sidosta.

SAKA-1938-1

SAKA-1938-2

SAKA-1938-3

SAKA-1938-BF

Nappi on tehty Amazonissa kasvavan kivipähkinäpalmun (mm. Phythelephas macrocarpa) siemenistä; corozosta. Syykuvion voi havaita napin reunasta tässä viisikymmenkertaisessa suurennoksessa. Kuviointi on luultavasti tehty vedellä pehmennettyyn nappiin prässäämällä. 1930-luvulla Suomeen tuotiin suuria määriä edullisia kivipähkinänappeja Japanista.

SAKA-1938-5

SAKA-1938-FL

Vuorikankaan sidos on erittäin tiivistä. Sota-aikana lähes kaikki tekosilkki tuli Saksasta, joka oli Euroopan sillateollisuuden keskus.

SAKA-1938-FSL

Hihavuorikangas on selluloosapohjaista tekokuitua palttinasidoksella.

SAKA-1938-4

Takki, puvun, 1920-1930-luku, Tampereen pukutehdas O.Y., Tampere

Ajoitus: 1930-luvun alku, mahdollisesti 1920-luvun loppu

Kangas: karkea villakangas, jossa ruskeaa, valkeaa ja vihreää lankaa, joista jälkimmäinen on kudottu pystyraidaksi. Vuorit selluloosapohjaista tekokuitua. Hihavuorikangas vaihdettu myöhemmin.

Napit: kivipähkinänapit (corozo, tagua)

_T0A0743

1920- ja 1930-lukujen tyyli-ikoni Walesin prinssi Edward piti yksirivisestä, kaksinappisesta pikkutakista. Vino rintatasku on tyypillinen piirre varhaisemmissa puvuissa. Kauluksen muoto on samaa lajia, mitä Heikkilä & Kestilän 20-30-lukujen vaihteen puvuntakissa.

_T0A0744

Halkioton, lyhyt takki on tyypillinen 20-30-lukujen vaihteelle. Takin rakenteet ovat hyvin minimaaliset: hartioissa on hieman toppausta. Mielenkiintoisesti yleensä takin kankaaseen tukevasti kiinnitetyt hartiarakenteet ovat tässä takissa täysin irralliset.

_T0A0750

Hihansuissa ei ole nappeja.

_T0A0745

Tyypilliset kivipähkinänapit näyttävät usein luulta tai sarvelta ja siksi materiaalia kutsuttiin kasvisnorsunluuksi.

_T0A0753.jpg

_T0A0751.jpg

Taskupussit on tehty violetinsävyistä puuvillakankaasta.

_T0A0747

Pukutehtaan leima on rekisteröity vuonna 1925.

_T0A0749

1930-luvun ja sitä vanhemmissa miesten takeissa näkee usein tätä diagonaalityyppistä vuorikangasta. Hihavuorikangas on vaihdettu myöhemmässä vaiheessa, sillä kangas on synteettiskuituista satiinia.

Sadetakki, 1930-1940-luku, Yhtyneet Pukutehtaat O.Y., Tampere

Ajoitus: n. 1930-luvun loppupuoli – 1940-luvun loppupuoli

Kangas: hiekanruskea villagabardiini, jossa mahdollisesti sillaa. Vuorit selluloosapohjaista, harmaata tekokuitua diagonaalisidoksella, todennäköisesti viskoosia.

Napit: Varhaista muovia, todennäköisesti selluloidia tai selluloosa-asetaattia.

_T0A0762

Takki tunnetaan trenssinä ja se on alunperin kehitetty ensimmäisen maailmansodan upseereille ja sitä käyttivät erityisesti brittiläiset. Takin nimikin juontaa juurensa ensimmäiseen maailmansotaan (e. trench coat; juoksuhautatakki). Takin keksijyydestä kiistelevät Burberry ja Aquascutum -vaatemerkit. Thomas Burberry kehitti gabardiinikankaan 1800-luvun loppupuolella.

_T0A0763

_T0A0764

_T0A0767.jpg

Vuoritus on luultavasti viskoosia. Päällikangas on mahdollisesti villan ja sillan sekoitusta, joka oli yleinen sekoite sota-aikana. Silla, eli villaan sekoitettavaksi tarkoitettu selluloosapohjainen tekokuitu, teki kankaasta edullisemman sekä lisäsi laskeutuvuutta ja kiiltoa.  Sillan sekoittaminen villakankaaseen kuitenkin lisäsi kankaan rypistyvyyttä – tosin viskoosi oikenee helposti veden avulla, joten sadetakissa rypistyvyys ei liene ollut ongelma. 1950-luvulla viskoosigabardiini oli suosittu materiaali urheilu- ja vapaa-ajan vaatteissa.

_T0A0765.jpg

Yhtyneiden pukutehtaiden Leijona-merkki on rekisteröity 1930-luvun loppupuolella.

 

 

Puku, 1930-luku, Yhtyneet Pukutehtaat O.Y., Tampere

Ajoitus: 1930-luvun puoliväli.

Kankaat: paksu tummansininen villadiagonaali. Vuorit mustaa viskoosia diagonaalityyppisellä sidoksella, hihavuorit vaaleaa puuvillasatiinia kuosiinkudotulla, vuorottelevalla raitakuosilla.

Napit: varhaista tekohartsia, kahta eri laatua. Hihansuissa todennäköisesti bakeliittia.

_T0A0788 (1)

1930-luvun puvut ovat muodokkaita: vyötärö on usein kavennettu ja hartiat topattu eräänlaisen tiimalasivartalon aikaansaamiseksi.

_T0A0769 (1)

1930-luvun loppua kohti takkien kauluskäänteet levenivät varsin voimakkaasti. Alku- ja puolivälissä muodissa olivat konservatiivisemmat mitat. Takki on kolminappinen, joista keskimmäinen aina napitetaan. Takin leikkaus näyttää hieman oudolta; nappilista on kulmassa. Tämä johtuu siitä, että 1930-luvulla kauluksia ei prässätty tasoon, kuten kuvassa, vaan kauluskäänteet jätettiin kolmiulotteisemmiksi. Tämä on otettu huomioon takin leikkauksessa ja siksi tämä väärä prässäys saa takin näyttämään oudolta. Kannelliset hihanläpitaskut, voimakkaasti vino rintatasku on tyypillisempi vielä tätä hieman vanhemmissa takeissa.

9.jpeg

Tampereen Pukutehtaan kuvastossa vuodelta 1935 on useita saman tyypin pukuja, joista kuvassa oleva Timo-malli on yksi. Kuvasta ilmenee myös kauluskäänteiden oikea. pehmästi kaartuva prässäystapa [1].

_T0A0773 (1)

Halkiottomuus on tyypillistä 1900-luvun alkupuolen takeille ylipäätään (sakettia ja frakkia lukuunottamatta). Selkäpuolen leikkauksessa näkee, erityisesti sivusaumojen osalta, kuinka vyötärölinja on varsin voimakkaasti muotoiltu.  Vielä 1930-luvun tehdaspuvuissa näkee, kuinka olkasauma on vino ja ulottuu paljon selän puolelle. Niin sanotuissa historiallisissa vaatteissa eli ”antiikkivaatteissa” tämä on yleistä, mutta 30-luvun jälkeen piirre katoaa.

_T0A0778 (1)

Hihansuussa olevat napit ovat haalistuneet ajan myötä. Alunperin napit ovat luultavasti olleet mustat, kuten takin sulkemiseen tarkoitetut kolme isoa nappia. Napit saattavat olla samaa materiaalia, mutta vain eri laatua. Haalistuminen on yleistä etenkin bakeliitille.

_T0A0776 (1)

Povitasku on istutettu varsin hienosti vuoriin. Kuvasta näkee myös vuorikankaiden materiaalit.

_T0A0774 (1)

Yhtyneiden Pukutehtaiden Leijona-merkki on peräisin jo edeltäjän Heikkilä & Kestilän ajoilta, joka mainosti Leijonapukujaan.

_T0A0789 (1)

Housuissa on ollut upslaakit eli lahkeensuissa on ollut alunperin käänteet. Housujen sulkeminen tapahtuu ajalle tyypillisesti napeilla ja varmistaminen sisänapilla sekä hakasella. Mielenkiintoisesti housunkauluksella on erittäin leveät solat molemmin puolin vyötäröä vyön kinnittämistä varten. Kuvassa vasemmalla laskosten yläpuolella.

_T0A0785 (1)

Vyötärö on todennäköisesti ollut alunperin suljettu selästä. Tässä kuvassa näkyy myös toinen vyökaistaleista, sivukiristin, sekä napillinen tasku.

_T0A0786 (1)

_T0A0791

Olkainten napit löytyvät sisäpuolelta, kuten oli tapana, jos housuja aiottiin käyttää myös vyön kanssa. Takakiinnitystä varten napit sijoitettiin kuitenkin useimmiten joka tapauksessa silti ulkopuolelle. Vuorikangas on samaa, mitä takin hihavuorissa. Napeissa lukee ”Yhtyneet Pukutehtaat, Tampere.”


[1] Tampereen pukutehdas. Ritaripukimia. 1935.

Lähde: Kansalliskirjasto

Oy Rönkä Ab, Turku

IMG_4376IMG_4414.jpg

Yllä: kaksi mainosta Suomen Kuvalehdestä vuodelta 1952 [1, 2]

Osakeyhtiö Rönkä Aktiebolag perustettiin Turussa vuonna 1921. Yhtiön tarkoituksena oli valmistaa ja myydä vaatetavaraa. Yritys keskittyi eritoten miesten ja naisten valmisvaatteiden tuotantoon. Vuonna 1943 yhtiö tarkensikin toimintatarkoitustaan vaatteiden tehdasmaiseen valmistukseen sekä tukku- ja vähittäismyyntiin. Yhtiön tuotantoon kuului keskeisesti päällysvaatteiden valmistus [3, 4, 5].

Yrityksen toiminta kesti hyvin pitkään, sillä se laukkautettiin vasta vuonna 2003. Vuodesta 1972 eteenpäin yritys toimi nimellä Oy Oratop Ab [6].

Yhtiön perustivat vaatturimestari Aatu Rönkä (s. 25.9.1879, Iisalmi. k. 16.7.1929, Turku) ja kauppias Enok Wilhelm Johansson Frejborg (s. 22.2.1886, Porvoo. k. 13.2.1958, Turku) [7, 8].

Vaatturimestari Aatu Rönkä oli yritteliäs mies, joka ei karttanut muutosta. Vaatturi-lehden nekrologin mukaan hiljainen ja vähäpuheinen Rönkä menehtyi yllättävään aivohalvaukseen kesken työpäivän vuonna 1929. Samaisen kirjoituksen ansiosta meille on säilynyt hänen vaiheikas ura- ja elämäntarinansa, josta selviää, että Rönkä oli mukana monessa. Alla referoituna ja selvennettynä Vaatturi-lehden kirjoitus oleellisilta osiltaan.

Aatu Rönkän isä kuoli pojan ollessa seitsenvuotias. Jo 11-vuotiaana tämä lähti maailmalle ja pääsi 17:n vuoden iässä mestari Jääskeläisen vaatturioppiin Alapitkän pitäjään, joka sijaitsee lähellä Kuopiota ja kuuluu nykyään Lapinlahden kuntaan. Oppiaikojen jälkeen kisälli Aatu Rönkä työskenteli Ruotsissa Luleån kaupungissa sekä Tukholmassa, jonne hän perusti myös oman liikkeensä. Ruotsissa ollessaan hän erikoistui naisten pukimiin. Vuonna 1914 Rönkä palasi Suomeen ja asettui Turkuun, missä hän työskenteli aluksi leikkaajana David Gumplerin liikkeessä. Lyhyen ajan kuluttua Rönkä kuitenkin erosi pestistään, perusti oman liikkeen, lopetti sen, ryhtyi osakkaaksi Frejborg & Saarinen Osakeyhtiöön, erosi siitä, ja perusti lopulta oman osakeyhtiönsä Wilhelm Frejborgin kanssa. Tämän liikkeen nimeksi tuli Oy Rönkä Ab. Toimitusjohtajana Rönkä viihtyi kuitenkin vain neljä vuotta, sillä hän perusti Eerikinkatu kuuteen oman vaatturinliikkeen vuonna 1925 ja erosi osakeyhtiön toiminnasta [7].

Rönkän eri yritysten toiminnan keskiössä näyttää olleen ilmoitusten ja reklaamien perusteella painotus naisten ja miesten päällysvaatteisiin; kappoihin ja palttoisiin.

Uusi Aura –lehdessä vuonna 1925 ilmestyi nimimerkin Me kaksi kirjoitus A. Rönkän uudesta pukimoliikkeestä osiossa nimeltä ”pikku-uutisia.” Alla siteeratun mainoksen naamioiminen uutiseksi muistuttaa hyvinkin paljon nykypäivänä parjattua natiivimainontaa [9]:

Pukimoliike A. Rönkä, Eerikinkatu 6, sijaitsee entisessä Kristalli Oy:n huoneistossa. Tässä päivänä muutamana oli meillä tilaisuus tutustua liikkeen runsaaseen ja monipuoliseen varastoon. Kaunista oli nähtävänä kaikkialla, mutta naisten kappain aistikkaat mallit suorastaan silmiä hivelivät. Erittäinkin se ”kellomallinen”, joka on tämän syksyn uutuus. Ai, ai sentään! – Mutta ihmekös tuo, kun liikkeen omistaja on monet vuodet menestyksellisesti työskennellyt kaupunkimme suurimmissa pukimoliikkeissä.

Miesten pukuja ja palttoita oli myös varastossa suuret määrät ja lisää näytti syntyvän neulomossa, joka täyttää myymälän päällä olevan kerroksen. Tilauksesta valmistaa liike täällä päällepantavaa sekä naisille että miehille. Kangasvxarastossa [sic] näimme ja pitelimme niin ihanan pehmeitä kangasuutuuksia, että varmasti niistä saa kuka tahansa sopivia pukimia itselleen kohtuushintoihin. Käykää tutustumassa liikkeeseen.

Lappalainen & Almayn kirjan Kansakunnan vaatettajat (1996) mukaan Oy Rönkä Ab:n alkuaikoina työntekijöitä oli noin kymmenkunta. Vaatteet leikattiin itse ja ompelu teetettiin kotityönä. Oman myymälän kauppa kävi hyvin, yli 60% tuotteista myytiin Kauppiaskatu 5:n huoneistossa, mutta ohessa käynnistyi myös jälleen- ja tukkumyynti. Oma tehdaskiinteistö, jota myöhemmin laajennettiin useasti, rakennettiin Sirkkalankadulle 1941 ja se työllisti jo 150 työntekijää. 1950-luvulla ORA oli arvokas brändi, sillä sen tuotteet olivat eräitä Suomen tunnetuimpia [10].

Lappalainen & Almay eivät mainitse Aatu Rönkää selvityksessään Oy Oratop Ab:n historiasta lainkaan. Lähteitä ei ole mainittu, mutta tekstistä saa sen käsityksen, että tiedonantajana on ollut Wilhelm Frejborgin jälkeläinen Kaj Maunula, joka on kirjan tekohetkellä toiminut Oy Oratop Ab:n toimitusjohtajana. Lappalainen & Almayn mukaan Wilhelm Frejborg ”osti Rönkä-nimisen yrityksen ja muodosti siitä osakeyhtiön, Oy Rönkä Ab:n.” Kaupparekisteri ja muut lähteet, joita olen edellä käyttänyt, eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. Selvää on kuitenkin se, että Aatu Rönkän panos yhtiön toiminnassa jäi kovin pieneksi, sillä tämä jättäytyi toiminnasta varsin pian. Oy Rönkä Ab:n ohella Wilhelm Frejborg toimi myös useissa muissa yrityksissä. Frejborg & Saarinen ja Oy Rönkä Ab -yhtiöiden lisäksi hän oli Turun Kutomo O.Y.  ja Toimelan Pukimo O.Y:n hallituksissa. Parhaiten menestyi kuitenkin Aatu Ronkän aloittama, ORA-tuotteita valmistanut pukutehdas. [10, 11, 12, 13].

IMG_4406

IMG_4405

Oy Rönkä Ab rekisteröi kaksi tuotemerkkiä vuonna 1932: ORA ja Yliveto. Vain ensin mainittua ORA-tuotemerkkiä uusittiin aina yrityksen lakkaamiseen saakka, vuoteen 2002, kun jälkimmäistä Yliveto-merkkiä ei uusittu enää ensimmäisen kauden jälkeen vuonna 1942 [14, 15, 16, 17].

Yrityksen mainoslauseita olivat aikakaus- ja sanomalehtiaineiston perusteella ainakin ORA –pukeutunut / hyvin pukeutunut (1952), Menestyvän merkki on ORA–pukine (1960) ja ORA pukee parhaiten (1962) [18, 19, 20].

Olen koonnut alle erilaisia yrityksen käyttämiä merkkejä ja logoja, joiden avulla voi yrittää tarkentaa kokoelmista löytyviä vaatekappaleita:

IMG_4419.jpg

1952 [18]

IMG_4386

1957 [21]

IMG_4409

1960 [19]

IMG_4412

1962 [20]

IMG_4421.jpg

1970 [22]


[1] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42

[2] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 40.

[3] Registeringstidning för varumärken. 1921. no. 810.

[4] Kauppalehden protestilista. 16.11.1921. no 46.

[5] Kaupparekisteri. 1943. no. 1.

[6] Kauppalehden yrityshaku. Oy Oratop Ab. https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/oy+oratop+ab/01365386 Haettu 10.10.2017.

[7] Vaatturi. 1929. no. 8.

[8] Geni.com. Enok Wilhelm Johansson Frejborg. https://www.geni.com/people/Enok-Wilhelm-Frejborg/6000000022958476934. Haettu 10.10.2017.

[9] Uusi Aura. 1925. no. 239.

[10] Lappalainen, Piippa ja Mirja Almay. Kansakunnan Vaatettajat. WSOY: Porvoo. 1996. s. 31–32

[11] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1929. no. 5.

[12] Kaupparekisteri. 1944. no. 38.

[13] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1932. no. 5.

[14] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 2.

[15] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 11.

[16] PRH. Tavaramerkkitietokanta. http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku//?appNum=T193200110&regNum=12894 Haettu 10.10.2017.

[17] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1943. no. 1.

[18] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42.

[19] Suomen Kuvalehti. 1960. no. 39.

[20] Suomen Kuvalehti. 1962. no. 36.

[21] Maaseudun Tulevaisuus. 1957. no. 119.

[22] Suomen Kuvalehti. 1970. no. 12

Aikakaus- ja sanomalehtilähteet: Kansalliskirjasto

Urheilupaita, 1930-luku, O.Y. Paitatehdas Juselius, Turku

Lue artikkelini Juseliuksen paitatehtaasta täällä!

Ajoitus: n. 1935-1940

Kangas: ruskea, kukonaskelkuvioinen puuvillakangas

Napit: nelireikäiset helmiäisnapit

_MG_6700

Paidassa on rintatasku, mikä oli 1900-luvun alussa varsin harvinaista. Takki, liivi ja olkaimet peittivät suurimman osan paidasta joten sitä ei tarvinnut erityisemmin koristella tai varustaa taskuin. Tultaessa 1930-luvulle rennot urheiluvaatteet yleistyivät Suomessa ja niitä pidettiin yhä enenevissä määrin vyön kanssa ilman erillistä paidan peittävää yläosaa.  Työpaidoissa taskuja oli jo aikaisemmin ja ulkomailla näihin paitoihin tehtiin jopa erityisiä taskuja tupakka-askeille.

US1763688-0
Amerikassa vuonna 1930 hyväksytty patentti tupakkataskulle paitaan [1].

_MG_6699

Tämä vapaa-ajan paita on varta vasten suunniteltu kestämään kulutusta. Paidat leikattiin yleensä hyvin pitkiksi, sillä helmassa olevaa kangasta voitiin silloin käyttää korjauksiin. Pitkä paita pysyi myös hyvin kurissa, eikä noussut vapaa-ajan aktiviteettien temmellyksessä ulos housuista. Mielenkiintoisen paidasta tekee se, että sen sulkemiseen on leikattu erikoinen valeplaketti. Paita on todellisuudessa takkimallinen eli se avautuu koko matkalta. Koska plaketti ja napitus ulottuvat vain paidan puoliväliin asti, näyttää paita kuitenkin vain osittain avautuvalta. Osittain avautuvaa paitaa pidettiin tähän aikaan parempana ja hienompana, vaikka takkimalli olikin kätevämpi. Pienellä huijauksella saavutettiin molempien hyödyt [2].

_MG_6701

Paidassa on irtokaulus, mikä helpotti pesua ja lisäsi paidan käyttöikää. Pehmeä ja tärkkäämätön kaulus sopi vain vapaa-aikaan. Vapaa-ajan paidat olivat usein myös värikkäitä ja kuvioituja, jotta lika ei näkyisi niissä niin selvästi. Arkisemmissa ja virallisemmissa yhteyksissä paidankauluksen tuli olla vaalea ja jäykkä. Särmä, kovitettu ja valkoinen kaulus kuvasti kokonaista työtä tekevää luokkaa. Siistiä sisätyötä tekeviä nimitettiinkin tästä syystä valkokaulustyöntekijöiksi. 1930-luvulla tärkkäämiselle kehitettiin vaihtoehtoisia kovitusmenetelmiä, joilla saatiin kauluksesta juuri sopivasti puolikova erityisen välivuorin avulla. Näillä kestokovitusmenetelmillä käsitellyt kaulukset kestivät myös pesua. Ulkomailla kehitettyä Trubenisointi-menetelmää ei ilmeisesti käytetty Suomessa. Paitatehtaiden mukaan menetelmää ei omaksuttu, sillä sen lisenssimaksut olisi pitänyt lisätä kaulusten hintaan. Suomen kokoisessa maassa hinnat olisivat tällöin nousseet liian korkeiksi. Monet suomalaiset paitatehtaat kehittivätkin omia kovitusmenetelmiään ja myös Juseliuksen tehdas haki siksi patentin omalle Joustava-kaulukselleen.

IMG_2041

Juseliuksen tehtaassa työskennellyt leikkaaja Maija Airola kehitti erikoisen irtokauluksen, jonka tehdas patentoi vuonna 1935. Erikoinen, viidellä helmiäisnapilla kiinnitettävä patenttikaulus löytyy juuri tästä paidasta [3].

_MG_6702

Kauluksen malli on tyypillinen 1930-luvulle ja se tunnetaan pitkistä kärjistään. Niin sanottu keihäänkärkikaulus (spearpoint collar) on aikakauden harrastajien suosikkeja, sillä se määrittää ajan muotia niin leimallisesti. Pitkät kärjet pysyivät ojennuksessa irrallisten kaulusluiden avulla, jotka pujotettiin kauluksen sisään sen nurjalta puolelta.

_MG_6704

Tämän pienen läpän avulla kaulus kiinnittyy paitaan tavalla, joka mahdollistaa paidan ylimmän napin pitämisen auki. Tavallista irtokaulusta ei voi käyttää tähän tapaan. Rentojen urheiluvaatteiden ryhdyttyä valtaamaan alaa 1930-luvulla ylimmän napin auki pitämistä ei pidetty enää faux pas’na, huonotapaisena, vaan se alkoi hiljalleen merkitä vapaalle vaihtamista. Tämän paidan käyttäjä tuskin olisi kuitenkaan kulkenut kadulla solmiotta, vaan avannut ylimmän nappinsa vasta kotiin päästyään. Irtokauluksen paitaan kiinnittävät napit nimittäin näkyvät päälle päin ja paljastavat, ettei kyseessä ole kiintokauluksinen urheilupaita.

_MG_6705

Kauluksen leimakankaaseen painetut tiedot ovat kuluneet aikojen saatossa epäselviksi. Kauluksen koko on kuitenkin luettavissa: 44.

_MG_6706

Paidan mallinimi on Walto XX. Irtokaulus on aina puolta tai kokonaista kokoa paidankaulusta isompi.

_MG_6709

Paidassa esiintyy yrityksen toinenkin patentti: erityinen käännettävä kalvosin. Toisen puolen likaantuessa puhtaan puolen saattoi kääntää esiin. Silloinen tehtaan isännöitsijä Paul Pehrsson on kirjattu kalvosimen keksijäksi.

IMG_2042

Patenttirekisterissä ilmoitettu kalvosimen käyttöperiaate, joka ylittää ymmärryksen. Ei ole ihme, että patenttihakemukset olivat usein kuvitettuja! Tämä patentti on hyväksytty vuonna 1928 [4].

_MG_6707

Kuvassa kalvosin on puoliksi käännetyssä asennossa, jolloin se on T-muotoinen.


[1] Reliance Mfg Company (1929). Cigarette pocket for shirts. US1763688 A.

[2] Virta, Erkki et al. eds. Kauppatavarat: pukimet ja kudonnaiset. Helsinki: Tammi. 1948. s. 231

[3] Suomen patenttirekisteri. 1935. no. 6.

[4] Suomen patenttirekisteri. 1928. no. 6.

Irtokalvosimet, 1923-1933, O.Y. Paitatehdas Juselius, Turku

Ajoitus: n. 1923-1933 (leima käytössä)

Kangas: Tärkätty puuvillakangas

_MG_6670.jpg

Irtokalvosimet kiinnitettiin paitaan samoilla kalvosinnapeilla, millä itse kalvosimetkin suljettiin.

A. Karvinen, Helsinki

IMG_2942.jpg

Vaatturi Abel Karvinen. Kuva luultavasti 1940-luvulta.

Abel ”Aapeli” Karvinen (s. 30.5.1894, Liperi) oli helsinkiläinen vaatturimestari. Karvinen meni liperiläisen mestari Pitkäsen vaatturinoppiin vuonna 1910.  Hän oli käynyt kansakoulun ja sen jatkokursseja. Työn ohessa Karvinen kävi työväenopistoa.

Karvinen työskenteli ensimmäisen maailmansodan aikaan Venäjällä, mm. Pietarissa vaatturimestari Ratilaisen liikkeessä. Palattuaan Suomeen Karvinen asettui Helsinkiin, jossa hän työskenteli leikkaajana J.D. Karjalaisen ja A.T. Erosen liikkeissä. Oman liikkeen Karvinen perusti Vaatturi-lehden mukaan vuonna 1926. Liike yhtiöitettiin vuonna 1931, jolloin nimeksi tuli O.Y. Karvinen A.B. Yhtiön hallituksen muodostivat puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Aapeli Karvinen sekä varsinaiset jäsenet Vilho Albin Karvinen ja Bertil Valdemar Lundström. Osakeyhtiö luovutettiin kuitenkin konkurssiin vain kahta vuotta myöhemmin.

Vaatturi-lehdessä vuonna 1944 haastateltu Karvinen oli sitä mieltä, että tilausvaattureiden tulisi kyvetä tarjoamaan tilausvaatteiden ohella myös valmisvaatteita. Karvinen perusteli liikevaihdon ja asiakaspiirin kasvavan valmisvaatteiden myynnin seurauksena.

Karvinen toimi aktiivisesti järjestötoiminnassa. Karvinen toimi mm. Vaatturiliikkeenharjoittajain Helsingin jäsenyhdistyksen puheenjohtajana 1940-luvulla ja vuonna 1960 hänet valittiin Suomen Vaatturiliiton puheenjohtajaksi.

Osoitteita ja puhelinnumeroita

  • 1924: Erikinkatu 27 D 5 (kotiosoite)
  • 1926: Siviili- ja virkapukimo: Annankatu 8.
  • 1928: Fabianinkatu 23 A 3.
  • 1930: Kluuvikatu 8.
  • 1931: Ilmarinkatu 12 A 16 (kotiosoite). Siviili- ja virkapukimo: Kluuvikatu 8.
  • 1933: Uudenmaankatu 44 C 44 (kotiosoite?)
  • 1936: Mariankatu 10 B 22 (kotiosoite). Pukimo: Keskuskatu 5.

Liikeen puhelinnumero esiintyy ensimmäistä kertaa v. 1926 ja se pysyy aineistossa loppuun asti samana: 23 589.


[1] Vaatturi. 1944. no. 5.

[2] Vaatturi. 1943. no. 7-8.

[3] Vaatturi. 1934. no. 5.

[4] Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenteri. 1924–1936.

[5] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1931. no. 8.

[6] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1933. no. 4.

[7] Vaatturi. 1944. no. 12.

Frakkipaita, 1929–1930, Oy Elmo Ab, Helsinki

Ajoitus: noin 1929-1930

Kangas: Puuvillapalttinaa. Kovetettavassa etumuksessa kuosiinkudottua kuviota.

Napit: Ei nappeja

_MG_6666.jpg

Näitä paitoja myymällä kerättiin varoja Stadionin rakentamiseen. Paidassa oleva lenkki pujotetaan housunkauluksen sisäpuolella olevaan nappiin, jotta paita pysyisi siististi paikallaan liikkuessakin.

_MG_6672

Miesten paitoja myytiin vain kauluskoolla ja niiden muut mitat olivat hyvin runsaat. Paita peittyi liivin ja takin alle, joten tyköistuvuudella ei ollut väliä.

_MG_6673

Niskapuolella oleva lenkki on kätevä esimerkiksi selättömien frakkiliivien varmistamista varten.