Väliaikatietoja: kirjallisia uutisia

front_cover_3_atelieri_o_haapala_lo-res.jpg

Vaatturitietokanta on ollut tauolla nyt hetken aikaa. Tämä johtuu siitä, että päiväni täyttyvät töistä esinekokoelmien kanssa Hangon museossa, missä olen vs. amanuenssina vielä pitkään ensi vuoden puolelle. En ole siis käytännössä päässyt tutkimustyön ääreen, mutta joitakin päivityksiä tulette toivottavsti pian näkemään. Vaikka puuhaan päivittäin tekstiilien kanssa, ei sopivia kandidaatteja vaatturitietokantaa varten ole vielä tullut vastaan.

Sen sijaan olen työni ohessa tuottanut sisältöä muualle. Juuri ilmestynyt valokuvakirja Atelieri O. Haapala ja sen ihmeellinen maailma, esittelee taiteilijaduo Saara Salmen ja Marco Melanderin, sekä heidän kuvitteellisen potrettistudionsa Atelieri O. Haapalan tuotantoa. Olen toimittanut teoksen yhdessä Suomen valokuvataiteen museon Maria Faarisen kanssa, ja meiltä molemmilta löytyy kirjasta essee. Marian essee tutkii taideprojektia eskapismin käsitteen avulla ja minun esseeni kertoo Atelierin synnystä 2010-luvun nostalgiavillityksen tuotteena.

Kirja onnistui mielestäni erinomaisesti ja se on saatavilla Atelierin verkkosivuilta ja hyvin pian myös kirjakaupoista. Jos haluat saada kirjan käsiisi heti, suuntaa Helsinkiin kirjakauppa Niteeseen Fredrikinkadulle.

Atelieri O. Haapala – The book is out now!

Kirjoitin myös vastikään kirja-arvostelun Esinetutkimusverkosto Artefactan verkkoportaaliin Marketta Tammisen Viipurin hopeat -teoksesta, joka edustaa mielestäni erinomaista esinetutkimusta. Arvosteluun voi tutustua linkistä alla.

Arvio: Viipurin hopeat

Lisää uutisia vaatediggareille on tulossa lähiaikoina. Tulevaan projektiin liittyen on minulla toivottavasti jotain näytettävää vuoden lopussa.