Ajoitus: n. 1945–1955. Mahdollisesti myös 1935-1939.
Kangas: Harmaa villadiagonaali
Napit: Mustaa varhaista muovimassaa, reunalliset, nelireikäiset, mahdollisesti Sarviksen tuotantoa
Vuorit: Hieman violettiin taittuvaa harmaata tekosilkkiä satiinikudoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorit sinertävää selluloosapohjaista tekokuitua toimikassidoksella, luultavasti viskoosia.
Ajurinpuku kuuluu urheilupukujen kategoriaan, jota kuvastavat epämuodolliset elementit kuten lovikaulus ja paikkataskut. Armeijaunivormuissa yleiset läpälliset, kaarrokkeelliset taskut tavataan usein myös ajurinpuvun takeissa. Ajurinpukua käyttivät työasunaan erityisesti autokuljettajat 1930-1950-luvuilla. Koska vaate oli työunivormu on se sukua myös sotaunivormuille.
Paikkataskuissa on myös laskostus, jonka ansiosta taskuun tulee tarvittaessa hieman enemmän tilaa. Samanlaisia leikkauksia käytettiin urheilupukujen selkäkappaleissa liikkumavaran lisäämiseksi.
Selkäosasta löytyy kaarroke eli koketti ja vyömäinen tamppi. Molemmat ominaisuudet olivat tyypillisiä urheilupuvuissa. Urheilupukujen takkeja kutsuttiin välillä myös tamppitakeiksi. Ajurinpukuun kuuluivat saapashousut (myös: pussihousut) tai suorat housut. Erityisesti sodanjälkeisenä aikana niin urheilupuvut kuin pussihousut olivat suosittuja kestävyytensä ja monikäyttöisyytensä vuoksi. Saapashousuja valmistivat vaattureiden ohella myös pukutehtaat ja ompelijat. Kaipaisen mukaan ne olivat sodan jälkeen yleisimmät vaatturilla erikseen teetetyt housut[1].
Tarkkaa tietoa tämän povimerkin käyttöajankohdasta ei ole. Vuorimateriaalit ovat tyypillisiä 1930-1950-luvuille.
Liivien asemesta urheilupuvuissa käytettiin talvella slipoveria eli pujoliiviä [2].
[1] Kaipainen, Minna. ”Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää”:
eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920-1960-luvuilla. Joensuu: Joensuun yliopisto. 2008. s. 177
[2] Virta, Erkki et al. eds. Kauppatavarat: pukimet ja kudonnaiset. Helsinki: Tammi. 1948. s. 164
Vaatturitietokanta 