Oy Elmo Ab, Helsinki

29.3.201712.5.2017vaatturitietokanta Helsinki, Liikesivut, Olympialaiset, Oy Elmo Ab, Paita, Paitatehdas, Stadion, Tuotemerkit, Yleinen Jätä kommentti

Mainos Itsenäinen Suomi-lehdessä [1]

Osakeyhtiö Elmo Aktiebolag muodostettiin vuonna 1925. Kauppalehden mukaan yrityksen toimialana oli valmistaa ja kaupata ”kaikkia vaatetusalaan kuuluvia tuotteita” [2]. Ilmoittelun pohjalta näyttää kuitenkin siltä, että Elmo valmisti lähinnä miesten paitoja ja pyjamia. Johtaja oli Lennart Mittler (5.5.1883–?).

Vuonna 1929 Helsingin olympiastadionhankkeelle hankittiin varoja mm. yritysyhteistyön avulla. Erityisen Stadion-merkillä varustetun tuotteen ostamisesta lahjoitettiin osuus suoraan Stadion-hankkeelle. Sopimuksen Stadion Säätiön kanssa tekivät 1920-1930-luvun vaihteessa ainakin Yhdistyneet Villatehtaat, Kahvi Osakeyhtiö, Attilan kenkätehdas, Suomen Lakkitehdas, Porin oluttehdas ja Elmo, jotka saivat tuotteilleen yksinoikeuden Stadion-merkin käyttöön.

Vuonna 1930 Elmo mainosti Ihanne-kaksoiskalvosimia, jotka voitiin kääntää toisen puolen likaantuessa [3].

Liiketaito-lehdessä vuonna 1929 esiteltiin paidan valmistusta Elmon paitatehtaassa. Tehtaassa käytettiin paljon uutta tekniikka. Esimerkiksi paidan kappaleiden osat leikattiin sähköleikkurilla sapluunaa pitkin sekä käytettiin kalvosin-, -napitus ja edustakoneita. Artikkelin mukaan jälkimmäinen ”yhdellä vetäisyllä […] silittää paidan etumuksen sileäksi,” ja kirjoittaja jatkaa, ”kone kuumenee kaasulla ja on siinä hyvin herkät säännöstelyhanat ja lämpömittarit. On tietysti eräänlainen oppi ja säännösten tarkka noudattaminen tarpeen tuon herkän koneen hoidossa, jos mieli [sic] säästyä ikävyyksiltä.” Lehden mukaan Elmossa valmistettiin 9000 paitaa viikossa [4].

Yritys ei ilmeisesti selvinnyt 30-luvun lamasta. Oy Elmo Ab:sta löytyy viimeiset maininnat Kauppalehden protestilistalta ja Suomen kaupparekisteristä vuodelta 1934, joissa esitetään yrityksen vuosihaaste. Pörssiyrityksiä laajasti tutkineen G. Kockin mukaan vuosihaaste ei välttämättä tarkoittanut yhtiön lopettamista mutta useissa tapauksissa se on ainoa säilynyt vihje toiminnan loppumisesta [5, 6, 7].

Yrityksen lakkaamisesta vihjaa myös johtajan siirtyminen uuteen toimeen. Yrityksen johtajana toiminut 47-vuotias Lennart Mittler nimitettiin Helsingin piirin apulaisnimismieheksi vappuna 1930. Vuotta myöhemmin Lennartista tuli Malmin piirin nimismies. Lauttasaaressa asunut poliisimies kuului kunnallisvaltuustoon ja kunnallislautakuntaan [8, 9].

Lassila & Tikanoja alkoi mainostaa paitoja Stadion-nimekkeellä 1930-luvun lopulla (n. 1937). Tämä viittaa siihen, että Elmolla ei enää ollut yksinoikeutta tuotenimen käyttöön paidoissa.

Tehtaan merkkejä tuotteissa

Frakkipaita n. 1929-1930

[1] Itsenäinen Suomi, 8.6.1929, no. 6.

[2] Kauppalehden protestilista, 5.1.1926, no. 1.

[3] Suomen Sosialidemokraatti, 13.4.1930. no. 101.

[4] Liiketaito. 1929. no. 9.

[5] Pörssitieto: ”Mikä on vuosihaaste?” Saatavilla: www.porssitieto.fi/kirjoitus/vuosihaaste.html. Haettu 20.3.2017

[6] Suomen kaupparekisteri, liite. 1934. no. 4.

[7] Kauppalehden protestilista. 1934. no. 17.

[8] Poliisimies. 15.5.1930. no. 9.

[9] Suomen poliisilehti. 15.5.1933. no. 9

Heikkilä & Kestilä Oy, Tampere

22.3.201712.4.2017vaatturitietokanta Heikkilä & Kestilä, Liikesivut, Pukutehtaat, Tuotemerkit, Vaateteollisuus, Yleinen 2 kommenttia

Heikkilä & Kestilä oli vuosina 1919-1931 toiminut tamperelainen pukutehdas, joka tunnettiin miesten Leijonapuku- ja naisten HEKETA -tuotemerkeistään. Yritys fuusioitui vuonna 1931 kahden muun tehtaan kanssa muodostaen Yhdistyneet Pukutehtaat Oy:n.

Mänttäläinen kauppias Kaarlo Evert Heikkilä (17.10.1875, Lavia – 26.10.1933, Tampere) perusti Mäntän Paita- ja Esiliinatehtaan vuonna 1907. Kauppamiehet-lehden mukaan yritys perustettiin päällys- ja alusvaatteita valmistamista varten. Ompelukoneita oli kymmeniä ja jopa erikoismalleja kuten brodeeraus- ja napinläpikoneita. Kankaat tehdas hankki Lassila & Tikanojalta Vaasasta. Vuonna 1914 tehdas sähköistettiin ja hankittiin mm. leikkauskoneita. Heikkilän tehdas tuotti tavaraa paljon armeijan tarpeisiin muun tuotannon ollessa esimerkiksi työvaatteita ja molskihousuja [1, 2, 4]

Sisällissodan mainingeissa vuonna 1918 tehdas siirrettiin Tampereelle ja aloitettiin sotilasvaatteiden valmistaminen, sillä Heikkilälle myönnettiin siihen lupa. Tampereella toiminta jatkui K.E. Heikkilän Liinavaate- ja Pukutehtaan nimellä. Myöhemmin Kestilän pukimosta tunnetuksi tullut K.H. Kestilä liittyi Heikkilän osakkaaksi Pekka Leskisen ohella muodostamaan uutta yritystä. Uusi yritys oli nimeltään Puku- ja Liinavaatetehdas Oy Kalevi ja vuonna 1919 maaliskuussa pidetyn kokouksen jälkeen nimi päätettiin muuttaa muotoon Heikkilä & Kestilä Osakeyhtiö [1, 2, 4].

Tehdas toimi vuokrahuoneistossa vuoteen 1926 asti, jolloin rakennettiin nelikerroksinen kaksisiipinen tehdasrakennus Nalkalaan. Lama koetteli kuitenkin yritystä 20-luvun lopulla. Huonojen olojen seurauksena, maaliskuussa vuonna 1931 Vaatetus Osakeyhtiö ja Heikkilä & Kestilä yhtyivät ja muodostivat yhtiön Yhtyneet Pukutehtaat Oy. Uusi yhtiö osti pian saman vuoden kesäkuussa Kauppiaitten Pukutehdas Oy:n [1, 3].

1920-luvun nousukauden lopulla yritys oli suurimmillaan ja sen palveluksessa työskenteli n. 230 työntekijää. Suhdanteen kääntyessä laskuun laman vaikutus näkyi pian liikevaihdossa. Taitekohta oli vuosi 1929 jolloin edellisvuoden voitto kääntyikin tappioksi. Vuonna 1929 Heikki Kestilä erosi yhtiön johtokunnasta ja vuonna 1930 työntekijöitä vähennettiin kolmanneksella. Yritys selvisi lamasta täpärästi fuusioitumalla [3].

Mainos vuodelta 1927. Tämä merkki rekisteröitiin vuonna 1922 leimattavaksi yhtiön valmisteisiin [5, 6]

Mainos vuodelta 1931 [7]. Samana vuonna yritys fuusioitui Vaatetus Oy:n ja Kauppiaitten Pukutehdas Oy:n kanssa muuttuen Yhtyneet Pukutehtaat Oy:ksi.

Heikkilä & Kestilä oli yksi tehdaspukujen varhaisimpia valmistajia Suomessa, jossa työnjako ja koneiden käyttö oli pitkälle kehittynyttä. Tekotavoista Kaipainen referoi seuraavasti:

Paksut kangaskerrokset leikattiin sähköleikkureilla, jonka jälkeen kappaleet merkittiin ja niputettiin ja laskettiin hissillä neulomo-osastolle. Kukin työntekijä teki neulomossa oman pienen osansa vaatteen kokoamiseksi [8].

Mainosmateriaalin avulla voidaan päätellä, että Heikkilä & Kestilä lanseerasi tuotemerkkinsä Leijonapuvun ja uuden yrityslogon vuoden 1928 tienoilla. Heikkilä & Kestilä Oy:n vuosina 1928-1931 käyttämässä logossa Suomen leijonaa muistuttava heraldinen leijona pitelee H&K –kirjaimin koristeltua vaakunakilpeä, joka puolestaan on mallattu Tampereen vaakunan pohjalta. Vuonna 1927 esiintyy mainosmateriaalissa vielä yrityksen vanhempi logo. Uusi logo löytyy läpikäymäni materiaalin perusteella esimerkiksi vuoden 1928 Kauppias-lehdestä heinäkuussa [9].

Myöhemmin Yhtyneet pukutehtaat Oy otti käyttöön 30-luvun alussa Leijona-tuotemerkin, joka pohjautuu Heikkilä & Kestilä Oy:n Leijonapuku-tuotteisiin. Yritys valmisti itsenäisen Suomen armeijalle sotilaspukuja joten leijona oli toiminnalle sopiva symboli. Leijonan valintaa yrityksen tunnukseksi vahvisti varmasti myös K.E. Heikkilän oma suojeluskuntatausta. Tehdas valmisti myös suojeluskunta- ja Lotta Svärd-pukuja.

Tehtaan merkkejä tuotteissa

Puvuntakki. Arviolta 1928–1931.

[1] Turun Sanomat, 14.9.1956, nro. 228.

[2] Kauppamiehet, 1.10.1936, nro. 10.

[3] Peltola, Jarmo. Työllisyys, työttömyys ja huolenpito. Yhteiskunta Tampereella 1928–1938. TUP: Tampere. 2008. s. 86-87.

[4] Piippa Lappalainen ja Mirja Almay: Kansakunnan vaatettajat. WSOY, 1996. s. 86

[5] Svenska skyddkåristen, 4.10.1927, nro. 19

[6] Tavaraleimarekisteri, 1922. nroo. 4.

[7] Kauppias, 17.3.1931, nro. 5

[8] Kaipainen, Minna. ”Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää”:
eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920-1960-luvuilla. Joensuu: Joensuun yliopisto. 2008. s. 69

[9] Kauppias, 2.7.1928, nro. 13.

Takki, redingoten, 1900-luku, G. Fagerholm, Lahti

14.3.201714.3.2017vaatturitietokanta 1900-luku, 1910-luku, Bonjour, G. Fagerholm, Lahti, Pitkätakki, Redingote, Yleinen Jätä kommentti

Ajoitus: noin 1900

Kangas: Musta hieno villakangas

Napit: Silkkipäällysteiset

Vuorit: Mustaa diagonaaliraidallista. Hihavuorit vaaleat painetuilla raidoilla.

Bonjour-takki on pitkä takki, jonka saketti korvasi muodollisena päiväpukuna lopullisesti 1910-luvulla. 1800-luvun lopulla bonjour-puku (myös: pitkätakki, rokki tai redingote, eng. frock coat) oli hyvin yleinen, mistä johtuu sen asema viktoriaanisen ajan tunnusomaisena pukuna. Puku-nimityksestään huolimatta ei asukokonaisuus ollut puku, sillä housut olivat yleensä eri kankaasta tehdyt raidalliset ns. miljoonahousut.

Takin selkäosan leikkaus on samanlainen kuin saketissa ja frakissa. Huomaa olkasaumojen leikkaus, ne ulottuvat voimakkaan viistosti selkäpuolelle asti. Vaikka vaate oli jo poistunut yleisestä käytöstä Kuusisen uutiset tarjosi redingote-takin kaavaa vaattureille vielä vuonna 1936 [1].

Kotiliesi-lehti kutsuu redingotea diplomaattitakiksi vuoden 1924 artikkelissaan [2]. Nimitys johtuu takin päätymisestä vain muodollisimmissa yhteyksissä käytettäviksi, ultraformaaliksi vaatteeksi. Valtionpäämiehet ja diplomaatit olivat viimeisiä tämän takkimallin aktiivikäyttäjiä. Redingote-takissa oli yleensä puoliksi silkillä vuoratut kauluskäänteet, mitä tässä takissa ei ole.

Vaatturi-lehdessä vuonna 1910 kirjoitettiin muodista bonjourin osalta seuraavaan tapaan [3]:

Bonjour’it, jotka meillä ovat niin pidettyjä, ovat täällä jo näytelleet osansa loppuun ja käyttävät niitä nyt ainoastaan, jokapäiväisenä liikepukuna, osastojen johtajat hotelleissa ja kauppataloissa.

Kuningas Edvard’in kuoleman kautta ovat ne jälleen hiukan tulleet entiselleen, mutta ei kuitenkaan niin suuressa merkityksessä.

Koska bonjour’ia mainittua tarkoitusta varten käytetään avoinna, ovat etukaistaleet täpärät. Napitetaan kolmella napilla. Pielukset päälystetään silkillä aina napinläpiin asti. Suolistossa [vyötäröllä] on bonjour jokseenkin vartalonmukainen. Liepeet putoavat löysinä, mutta ei niitä kuitenkaan voi kutsua kellomaisiksi. Liepeittein reunoja ei taivuteta ainoastaan rässätään sileiksi. Hioissa on neulotut salaiset käänteet neljällä napinlävellä. Reunat neulotaan kerran käsin.

(50x) Päällikangas

Vaattureille suunnatussa Fackmannen-lehdessä vuodelta 1890 puhutaan redingotesta vierailupukuna. Lehden mukaan housujen tulee olla ”raitaista kamlankakangasta [kampalankavilla]” [4]. Vuonna 1902 Vaatturi-lehti suositti tummanharmaata tai mustaa saxonia, cheviotia, kameli- ja Worstedvilla -kankaita [3]. Worsted on englanninkielinen nimitys kampalankavillalle. Saxon ja cheviot ovat lammasrotuja.

Vuoden 1908 Vaatturi-lehdessä ehdotetaan sarsi- eli satingivuorisen pitkätakin hinnaksi Helsingissä 85 markkaa (v. 2015 sama määrä olisi noin 330 euroa). Sarssi oli yleensä ns. puolivillainen vuorikangas. Tämän takin vuorikankaan kuitukoostumuksesta ei ole vielä selvyyttä.

Vuorikankaassa on erikoinen sidos

Hihavuorikankaassa olevat värilliset raidat on painettu kankaaseen. Toimikas.

Hihan ommel muistuttaa vanhemman ajan takkien kalvosimista.

Liivi on erityisen hienosti leikattu avoimeen U-muotoon. Tämän tyylin liivi oli yleisesti käytetty muodollisessa iltavaatetuksessa, sillä sen avoin malli mahdollistaa kovetetun paidanetumuksen loisteliaan esittämisen.

pafa-w-1

[1] Kuusisen uutiset, 1.8.1936, no 55

[2] Kotiliesi, 1.4.1924, no. 8

[3] Vaatturi, 1.12.1902, no 12

[4] Fackmannen, 1.9.1890, no. 2

G. Fagerholm, Lahti

8.3.201713.3.2017vaatturitietokanta 1900-luku, 1910-luku, 1920-luku, 1930-luku, G. Fagerholm, Kangaskauppa, Lahti, Liikesivut, Yleinen Jätä kommentti

Gustaf Fagerholm Suojeluskuntalaisen Lehdessä v. 1919 [1]

G. Fagerholm oli tamperelais-lahtelainen kauppias jonka kangaskauppa toimi vuosina 1888–1931. Fagerholmin kauppaliike muutettiin osakeyhtiöksi, nimeksi tuli Osakeyhtiö G. Fagerholm, vuonna 1916 [2].

Alkujaan tamperelainen Gustaf Fagerholm syntyi vuonna 1859 ja kuoli Lahdessa vuonna 1927. Fagerholm oli kangasalan ensimmäinen yrittäjä Lahdessa. Fagerholm oli perustanut Tampereella kangas- ja sekatavarakaupan jo 20-vuotiaana [3].

Yrityksen mainosmateriaalin perusteella yritys kauppasi vain kankaita ja vaatevalmistustoiminnasta ei löydy paljon todisteita. Vaatetustyöläinen-lehti antaa olettaa kuitenkin muuta. Lehdessä kuvattiin lahtelaisten vaatetustyöläisten toimintaa vuonna 1916 helmikuussa ”laimeana.” Samassa jutussa mainitaan ylimääräisen kokouksen päätöksestä, jonka johdosta lähetettiin paikallisille vaatetustyönantajille ”kalliinajan palkankorotuspyyntö,” jolla viitataan luultavasti sesonkiajan korotettuun palkkaan. Lehden mukaan pyyntöön olivat vastanneet korotuksella G. Fagerholm, joka korotti liikkeensä ”I:een luokkaan”. Vaikka yritys mainosti itseään lähinnä kangaskauppana, eikä suurta määrää tietoa yrityksen vaatetoiminnista löydy, voi jutusta päätellä G. Fagerholmin liikkeen valmistaneen kangaskaupan ohella myös vaatteita [4].

Lahden osoitekalenterista vuodelta 1935 löytyy yrityksen historiasta pieni kirjoitus, joka ohessa:

G. Fagerholmin kangaskauppa perustettiin v. 1888. Se alkoi toimintansa kesäkuun 6 P:nä, siis omistajansa nimipäivänä, kelloseppä R. Ojasen talossa Rautatiekadun varrella, nyk. Kauppahotellin paikalla. Toimittuaan täällä kolme vuotta siirrettiin se Aleksanterinkadulle 23 samaan huoneustoon, jossa nyt on Suomal. Maanviljelyskauppa Oy. Tässä jatkui liike 8 vuotta ja kehittyi jo huomattavaksi kangaskaupaksi, joten liikkeelle oli saatava laajemmat tilat. Nyt osti kauppias Fagerholm talon 13 Aleksanterinkadun varrelta ja siirrettiin liike siihen. V. 1909 rakennettiin tontille 3-kerroksinen kivitalo, jossa liike toimi kaikissa kerroksissa. Liikkeen omistajana ja hoitajana toimi alusta lähtien yli 30 vuoden ajan sen perustaja, jonka tarmon ja toiminnan tuloksena liike vähäisestä ja vaatimattomasta alustaan kehittyi alallaan paikkakunnan huomattavimmaksi kangastavara-alan tukku ja hävittäiskaupaksi [sic]. Alkuvuosina sen omistaja kulki markkinoilla ja hevosella ajaen talosta taloon myymässä kangastavaroita, mutta elämänsä viime vuosina tarvitsi hän jo huomattava määrän liikeapulaisiakin. Liike muutettiin osakeyhtiöksi ja jäi G. Fagerholmin kuoleman jälkeen hänen perikuntansa haltuun, mutta joutui sittemmin taloudellisiin vaikeuksiin ja loppui kokonaan. Muistoksi Fagerholmin toimikauden tuloksista jäi perikunnan Aleksanterin- ja Mariankatujen kulmaan rakennuttama upea kivitalo, joka nykyisin kuuluu Liiketalo Osakeyhtiö-nimiselle yhtymälle [5].

Niskamerkkejä

n. 1900

[1] Suojeluskuntalaisen Lehti, 18.12.1919, nro. 25

[2] Registeringstidning för varumärken, 1916, no 611.

[3] Kuka, Mitä, Lahti, Lahden Kaupunginmuseo, http://www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti/henkilot/fagerholm-gustaf/. Haettu 7.3.2017

[4] Vaatetustyöläinen, 1.2.1916, no 1.

[5] Lahden osote- ja ammattikalenteri, 1935.

Takki, juhlaunivormun, 1953, O.Y. Suomen Sotilaspukimo, Helsinki

1.3.20171.3.2017vaatturitietokanta 1950-luku, 1953, Finska militärekiperingen AB, Helsinki, O.Y. Suomen Sotilaspukimo, Univormu, Vaatturit, Yleinen Jätä kommentti

Ajoitus: 21.2.1953

Kangas: Yönsininen villakangas

Napit: Messinki- tai messinkilejeerinkinapit, joissa kuvattuina kruunu ja kirjaimet NJK

Vuorit: Mustat. Hihavuorit valkeaa muuntokuitua kuosiin kudotulla, kahdella erivärisellä raidalla.

Takki kuuluu r. mässdräkt tai engl. mess dress -kategoriaan. Mess jacket on tyypillinen juhlavaate esimerkiksi laivastolle ja se muistuttaa leikkaukseltaan liepeetöntä frakkia.

(50x) Päällikankaan sidos. Villakuitua.

Selkä koostuu neljästä takakappaleesta kuten frakkitakki.

Etukappaleet on leikattu hieman frakista poikkeavaan muotoon niin, että takki voidaan napittaa kiinni yhdellä napilla. Frakkitakkia ei ole leikattu napitettavaksi. Nappien perusteella takki on tehty uusimaalaisen pursiseran Nyländska Jaktklubbenin juhlamenoihin.

Nyländska Jaktklubbenilla univormusäännöksiin kuuluu laivan kapteeneille (fartygschef) ett 11mm brett band, bildande en ögla och därunder ett band av 11mm bredd eli 11mm leveä, silmukan muodostava nauha jonka alla toinen 11mm leveä nauha. Hihansuu on halkioton.