Takki, redingoten, 1900-luku, G. Fagerholm, Lahti

Ajoitus: noin 1900

Kangas: Musta hieno villakangas

Napit: Silkkipäällysteiset

Vuorit: Mustaa diagonaaliraidallista. Hihavuorit vaaleat painetuilla raidoilla.

PAFA2.jpg

Bonjour-takki on pitkä takki, jonka saketti korvasi muodollisena päiväpukuna lopullisesti 1910-luvulla. 1800-luvun lopulla bonjour-puku (myös: pitkätakki, rokki tai redingote, eng. frock coat) oli hyvin yleinen, mistä johtuu sen asema viktoriaanisen ajan tunnusomaisena pukuna. Puku-nimityksestään huolimatta ei asukokonaisuus ollut puku, sillä housut olivat yleensä eri kankaasta tehdyt raidalliset ns. miljoonahousut. 

PAFA3.jpg

Takin selkäosan leikkaus on samanlainen kuin saketissa ja frakissa. Huomaa olkasaumojen leikkaus, ne ulottuvat voimakkaan viistosti selkäpuolelle asti. Vaikka vaate oli jo poistunut yleisestä käytöstä Kuusisen uutiset tarjosi redingote-takin kaavaa vaattureille vielä vuonna 1936 [1].

PAFA5.jpg

Kotiliesi-lehti kutsuu redingotea diplomaattitakiksi vuoden 1924 artikkelissaan [2]. Nimitys johtuu takin päätymisestä vain muodollisimmissa yhteyksissä käytettäviksi, ultraformaaliksi vaatteeksi. Valtionpäämiehet ja diplomaatit olivat viimeisiä tämän takkimallin aktiivikäyttäjiä. Redingote-takissa oli yleensä puoliksi silkillä vuoratut kauluskäänteet, mitä tässä takissa ei ole.

Vaatturi-lehdessä vuonna 1910 kirjoitettiin muodista bonjourin osalta seuraavaan tapaan [3]:

Bonjour’it, jotka meillä ovat niin pidettyjä, ovat täällä jo näytelleet osansa loppuun ja käyttävät niitä nyt ainoastaan, jokapäiväisenä liikepukuna, osastojen johtajat hotelleissa ja kauppataloissa.

Kuningas Edvard’in kuoleman kautta ovat ne jälleen hiukan tulleet entiselleen, mutta ei kuitenkaan niin suuressa merkityksessä.

Koska bonjour’ia mainittua tarkoitusta varten käytetään avoinna, ovat etukaistaleet täpärät. Napitetaan kolmella napilla. Pielukset päälystetään silkillä aina napinläpiin asti. Suolistossa [vyötäröllä] on bonjour jokseenkin vartalonmukainen. Liepeet putoavat löysinä, mutta ei niitä kuitenkaan voi kutsua kellomaisiksi. Liepeittein reunoja ei taivuteta ainoastaan rässätään sileiksi. Hioissa on neulotut salaiset käänteet neljällä napinlävellä. Reunat neulotaan kerran käsin.

PAFA-F.jpg

(50x) Päällikangas

PAFA1.jpg

Vaattureille suunnatussa Fackmannen-lehdessä vuodelta 1890 puhutaan redingotesta vierailupukuna. Lehden mukaan housujen tulee olla ”raitaista kamlankakangasta [kampalankavilla]” [4]. Vuonna 1902 Vaatturi-lehti suositti tummanharmaata tai mustaa saxonia, cheviotia, kameli- ja Worstedvilla -kankaita [3]. Worsted on englanninkielinen nimitys kampalankavillalle. Saxon ja cheviot ovat lammasrotuja.

PAFA7.jpg

Vuoden 1908 Vaatturi-lehdessä ehdotetaan sarsi- eli satingivuorisen pitkätakin hinnaksi Helsingissä 85 markkaa (v. 2015 sama määrä olisi noin 330 euroa). Sarssi oli yleensä ns. puolivillainen vuorikangas. Tämän takin vuorikankaan kuitukoostumuksesta ei ole vielä selvyyttä.

PAFA6.jpg

PAFA4.jpg

Hihan ommel muistuttaa vanhemman ajan takkien kalvosimista.

pafa-w

Liivi on erityisen hienosti leikattu avoimeen U-muotoon. Tämän tyylin liivi oli yleisesti käytetty muodollisessa iltavaatetuksessa, sillä sen avoin malli mahdollistaa kovetetun paidanetumuksen loisteliaan esittämisen.

pafa-w-1


[1] Kuusisen uutiset, 1.8.1936, no 55

[2] Kotiliesi, 1.4.1924, no. 8

[3] Vaatturi, 1.12.1902, no 12

[4] Fackmannen, 1.9.1890, no. 2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s