Puku, 1930-luku, Yhtyneet Pukutehtaat O.Y., Tampere

Ajoitus: 1930-luvun puoliväli.

Kankaat: paksu tummansininen villadiagonaali. Vuorit mustaa viskoosia diagonaalityyppisellä sidoksella, hihavuorit vaaleaa puuvillasatiinia kuosiinkudotulla, vuorottelevalla raitakuosilla.

Napit: varhaista tekohartsia, kahta eri laatua. Hihansuissa todennäköisesti bakeliittia.

_T0A0788 (1)

1930-luvun puvut ovat muodokkaita: vyötärö on usein kavennettu ja hartiat topattu eräänlaisen tiimalasivartalon aikaansaamiseksi.

_T0A0769 (1)

1930-luvun loppua kohti takkien kauluskäänteet levenivät varsin voimakkaasti. Alku- ja puolivälissä muodissa olivat konservatiivisemmat mitat. Takki on kolminappinen, joista keskimmäinen aina napitetaan. Takin leikkaus näyttää hieman oudolta; nappilista on kulmassa. Tämä johtuu siitä, että 1930-luvulla kauluksia ei prässätty tasoon, kuten kuvassa, vaan kauluskäänteet jätettiin kolmiulotteisemmiksi. Tämä on otettu huomioon takin leikkauksessa ja siksi tämä väärä prässäys saa takin näyttämään oudolta. Kannelliset hihanläpitaskut, voimakkaasti vino rintatasku on tyypillisempi vielä tätä hieman vanhemmissa takeissa.

9.jpeg

Tampereen Pukutehtaan kuvastossa vuodelta 1935 on useita saman tyypin pukuja, joista kuvassa oleva Timo-malli on yksi. Kuvasta ilmenee myös kauluskäänteiden oikea. pehmästi kaartuva prässäystapa [1].

_T0A0773 (1)

Halkiottomuus on tyypillistä 1900-luvun alkupuolen takeille ylipäätään (sakettia ja frakkia lukuunottamatta). Selkäpuolen leikkauksessa näkee, erityisesti sivusaumojen osalta, kuinka vyötärölinja on varsin voimakkaasti muotoiltu.  Vielä 1930-luvun tehdaspuvuissa näkee, kuinka olkasauma on vino ja ulottuu paljon selän puolelle. Niin sanotuissa historiallisissa vaatteissa eli ”antiikkivaatteissa” tämä on yleistä, mutta 30-luvun jälkeen piirre katoaa.

_T0A0778 (1)

Hihansuussa olevat napit ovat haalistuneet ajan myötä. Alunperin napit ovat luultavasti olleet mustat, kuten takin sulkemiseen tarkoitetut kolme isoa nappia. Napit saattavat olla samaa materiaalia, mutta vain eri laatua. Haalistuminen on yleistä etenkin bakeliitille.

_T0A0776 (1)

Povitasku on istutettu varsin hienosti vuoriin. Kuvasta näkee myös vuorikankaiden materiaalit.

_T0A0774 (1)

Yhtyneiden Pukutehtaiden Leijona-merkki on peräisin jo edeltäjän Heikkilä & Kestilän ajoilta, joka mainosti Leijonapukujaan.

_T0A0789 (1)

Housuissa on ollut upslaakit eli lahkeensuissa on ollut alunperin käänteet. Housujen sulkeminen tapahtuu ajalle tyypillisesti napeilla ja varmistaminen sisänapilla sekä hakasella. Mielenkiintoisesti housunkauluksella on erittäin leveät solat molemmin puolin vyötäröä vyön kinnittämistä varten. Kuvassa vasemmalla laskosten yläpuolella.

_T0A0785 (1)

Vyötärö on todennäköisesti ollut alunperin suljettu selästä. Tässä kuvassa näkyy myös toinen vyökaistaleista, sivukiristin, sekä napillinen tasku.

_T0A0786 (1)

_T0A0791

Olkainten napit löytyvät sisäpuolelta, kuten oli tapana, jos housuja aiottiin käyttää myös vyön kanssa. Takakiinnitystä varten napit sijoitettiin kuitenkin useimmiten joka tapauksessa silti ulkopuolelle. Vuorikangas on samaa, mitä takin hihavuorissa. Napeissa lukee ”Yhtyneet Pukutehtaat, Tampere.”


[1] Tampereen pukutehdas. Ritaripukimia. 1935.

Lähde: Kansalliskirjasto

Puku, 1950-luku, Tampereen Pukutehdas O.Y., Tampere

Ajoitus: n. 1950-luvun alkupuoli.

Kangas: Vaaleansininen villagabardiini

Napit: Mustaa varhaista muovimassaa, reunalliset, nelireikäiset, mahdollisesti Sarviksen tuotantoa. Mahdollisesti kaseiinimuovia.

Vuorit: Hieman violettiin taittuvaa harmaata tekosilkkiä toimikassidoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorit vaaleaa selluloosapohjaista tekokuitua loimivaltaisella satiinisidoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorissa kuosiin kudottu, musta raita kolmen ryhmissä.

_MG_6650

Puku on hyvä esimerkki sodanjälkeisestä bold look -tyylistä, johon kuului väljä, kaksirivinen, alimmasta napista napitettava takki. Sininen, kevyt gabardiinikangas oli suosittu kesätakkikangas jo 1930-luvulla.

IMG_1782.jpg

Tampereen Pukutehtaan mainoksessa vuodelta 1953 esiintyy Kipparikvartetti, joista keskimmäisellä jäsenellä (Eero Väre?) on päällään kevätkauden puku samanlaisella leikkauksella [1].

_MG_6651

Kankaan keveys näkyy tavasta, jolla se muodostaa runsaita laskoksia, ja rypistyy herkästi. Huomaa, että tehdastekoisen takin olkasaumat eivät ole viistot, sillä ne eivät näy selkäpuolelle tässä kuvassa. Vanhemmissa ja erityisesti räätälitekoisissa puvuissa kappaleiden leikkaus oli erilainen, mistä syystä olkasaumat yleensä ulottuivat viistosti selkäpuolelle.

_MG_6654.jpg

Nämä ”sädenapit” ovat luultavasti Sarviksen tuotantoa. Sama malli oli erittäin yleinen sodanjälkeisissä puvuissa ja työvaatteissa.

_MG_6655.jpg

Hihavuorikangas on mahdollisesti suomalaista. Hihasilkkeinä myytäviä kankaita valmistivat ainakin tamperelaiset puuvillatehtaat ja niitä kaupattiin Puuvillatehtaitten myyntikonttorin eli PMK:n kautta.

_MG_6652

Tampereen pukutehtaan merkki on säilynyt muuttumattomana käyttöönotostaan lähtien, v:sta 1925.

_MG_6657.jpg

Housuissa on lyhyehköt käänteet eli upslaakit. Vyölenkkien ja hieman matalammalle asettuvien housujen takia olkainten kiinnitys takaa on erillisten kangassoirojen varassa. Koska housut olivat tavallista matalavyötäröisemmät, vanhat olkaimet eivät olleet välttämättä tarpeeksi pitkiä. 1950-luvulla olkaimettomuus oli muodikasta erityisesti kesällä ja rennossa vaatetuksessa.

_MG_6660.jpg

Perinteisesti olkainten napit sijoitettiin housunkauluksen ulkopuolelle. Jos housuissa oli vyölenkit, napit kiinnitettiin sisäpuolelle. Takaosassa napit sijoitettiin kuitenkin usein silti ulkopuolelle.

_MG_6661.jpg

Housujen takaosassa oleva musta kangassoiro on tarkoitettu olkainpidennysten piilottamista varten. Huomaa, että housunkauluksen vuoraus on tehty erityisellä kankaalla, johon on kudottu joukkoon kumilankaa. Kumiseoksisen kankaan tarkoituksena oli estää paidan nouseminen housuista. Sen käyttö yleistyi 1950-1960-lukujen vaihteen tehdastekoisissa vaatteissa. Erityisesti kumikangasta käytettiin urheiluvaatteissa kuten polvi-, pussi-, ja hiihtohousuissa, joissa oli todennäköisempää olla takitta eli ”paitahihasillaan.”


[1] Suomen Kuvalehti. 25.4.1953. no. 17. (KK)

Puku, 1940-luku, A. Karvinen, Helsinki

Ajoitus: 1940-luvun loppu

Kangas: Sininen, linnunsilmäkuosinen kampalankavilla

Napit: Alkuperäiset poistettu, housunnapit mustaa muovia vaatturin nimellä varustettuna

Vuorit: Violettia keinokuitua, luultavasti viskoosia. Hihavuorit vaaleaa viskosia, jossa kolmen ryhmissä mustaa raitaa.

IMG_7941.jpg

Kolminappisessa, avokuosisessa vapaa-ajan puvussa on paikkataskut. Rintatasku on leikattu vinoon, mikä on hyvin tyypillistä 50-lukua edeltävissä vaatteissa. Housut (ei kuvissa) ovat vyötärölenkilliset ja matalavyötäröiset.

IMG_7942

Puvun epämuodollisuutta korostaa paikkataskujen ja avokuosisuuden ohella selässä oleva tamppi. Tampit olivat yleisiä erityisesti urheilu- ja vapaa-ajan puvuissa. Takakappaleisiin tehdyt laskokset antavat käyttäjälle hieman enemmän liikkumavaraa.

IMG_7944

IMG_7945

IMG_7946

Vaatturin tähän pukuun tekemät merkinnät valmistusajasta ja omistajasta ovat kuluneet pois. Läheisen tutkinnan perusteella valmistusaika näyttää olleen 1940-luvun lopulla, kuvasta tätä ei erota.

IMG_7949

Hihan vuorikangas on tänä aikana yleisesti esiintyvää tyyppiä.

IMG_7950

IMG_7948

Puvun housunnapit eroavat puvuntakin napeista lähes aina. Niin myös tämän puvun kohdalla. Napit saattoivat olla nimikoituja valmistajan mukaan. Napeissa saattoi usein olla myös yleisempiä tekstejä, kuten SUOMI tai FOR GENTLEMEN. Nämä napit ovat jotain muovimassaa (mitä?). Housunnappien yleinen materiaali oli eri muovien ohella mustaksi lakeerattu metalli.