Rengas (Osuustukkukauppa / OTK)

Osuustukkukauppa r.l. perustettiin 1917 osuuskauppaliikkeen kahtiajakautumisen seurauksena. Suomen osuuskauppojen keskusliittosta (S.O.K) erkaantui vuoden 1916 edustajainkokouksessa Kulutusosuuskuntien Keskusliito (K.K.) ja OTK. Perustuskokous järjestettiin 12. joulukuuta 1917 Uuden Ylioppilastalon juhlasalissa Helsingissä [1, 2].

Alkuvuosina kohdattu sisällissodan ja matalasuhteen aiheuttama ahdinko tasaantui, kun voimassa ollut tavaroiden tuontirajoitus vapautettiin huhtikuussa 1921. Seuraavana vuonna taloudellinen elämä vakiintui, OTK:n myynti nousi yli 90 prosenttia ja ylijäämä kohosi useisiin satoihin miljooniin markkoihin [1].

OTK:n Neulomo ja pukimo perustettiin kesällä 1925 ja sijoitettiin Helsingin Sörnäisiin. Neulomo oli elinvoimainen, jo ensimmäisen vuoden tuotemäärä – joka käsitti paitoja, esiliinoja, alusvaatteita, yöpukuja ja työvaatteita – oli 4,000 ja seuraavan 13,000 kappaletta. Vuonna 1936 OTK myi pyöreät 10 000 paitaa, joiden tukkuhinta oli vähintään noin 50 markkaa kappaleelta. Pukimo valmisti pukuja, palttoita, pomppatakkeja ja kappoja miehille, naisille ja pojille. Tuotanto oli pääasiassa varastotyötä eli käsityönomaista valmisvaateteollisuutta, mutta tämän lisäksi myös tilaustyötä. OTK:n Pukimo ja Neulomo toimi Helsingissä vuoteen 1977 asti.  Tehdas valmisti tuotteita mm. Rengas ja Fenno-Sport -tuotemerkeillä [1, 3, 4].

Työväenmuseo Werstaalla on laaja ja mielenkiintoinen kokoelma OTK:n negatiiveja digitoituna, joihin kannattaa tutustua.

otk

OTK rekisteröi vuonna 1922 tavaraleimansa, jossa lyhenteen kolme kirjainta on sijoitettu erillisten kolmen ympyräin sisälle.

Ensimmäinen tavaraleima rekisteröitiin vuonna 1922, ja sitä käytettiin hyvin pitkään, ja kaikissa Osuustukkukaupan tuotteissa. Vuonna 1939 Osuustukkukauppa rekisteröi kaksi uutta tavaraleimaa, jotka kaikki olivat Rengas-brändin mukaisia. Uusista tavaraleimoista kuitenkin vain yksi käsitti uuden tuotelajin. OTK:n tiedonantoja myymälänhoitajille -lehti kertoi kesällä 1939, että tuoteperheeseen on lisätty kengät vuoden alusta lanseeratun jalkinetavaraosaston aloitettua toimintansa. Rengaskengät, joihin lukeutui ”miesten että naisten kenkiä ja lisäksi hiihto- eli retkeilykenkiä sekä saappaita,” eivät olleet omaa tuotantoa, vaan niitä valmistivat yksityiset tehtaat [5, 6].

IMG_5268

Rengas-kenkä [6]

IMG_5269

Rengaspuku [7]

Rengas-tuotemerkkiä OTK käytti hyvin pitkään, ainakin 1960-luvulle asti. Osuustukkukaupan Rengas-paita on kuitenkin erikoinen tapaus, sillä Helsingissä toimi Espee Solmion sisaryritys nimeltä Rengas Paita O/Y samoihin aikoihin, ja joka oli toiminnassa vielä 1960-luvulle. Ei tiedetä, kuinka laajasti vuonna 1940 OTK:n rekisteröimiä rengaspaita- ja pusero tuotemerkkejä käytettiin, mutta sekoittamisen vaara lienee ollut suuri. Rengas Paita O/Y ei ollut rekisteröinyt itselleen tuotemerkkiä. Rekisteröidyt tuotemerkit alla [8].

IMG_5272

Rengas-paita [8]

IMG_5271.jpg

Rengas-pusero [8].

Harhaanjohtavasta nimien käytöstä johtuen jää siis epäselväksi, onko alla oleva merkintä irtokauluksessa OTK:n vai Rengas Paita O/Y:n valmiste.

_MG_6713_muutettu


Merkkejä

IMG_7638

Arviolta 1955-1960. Kuva tästä tuotemerkistä, vuodelta 1956, löytyy Työväenmuseo Werstaan OTK:n negatiivikokoelmasta.

otk-merkki.jpeg

OTK-merkki irtokauluspaidassa, ajoitus epävarma, mahdollisesti noin 1930-luvulta.

kenbkat-52-merkki.jpg

Rengaskenkä-merkintä miesten mustissa, Attilan Kenkätehtaan valmistamissa varsikengissä. Noin vuodelta 1939.


[1] OTK 10 vuotta. Helsinki: K.K. 1927.

[2] Tainio, Tauno. OTK 1917–1967. Helsinki: Suomen osuustukkukauppa. 1967.

[3] Piippa Lappalainen ja Mirja Almay: Kansakunnan vaatettajat. WSOY, 1996.

[4] Myyntitietoja. ”Jatkoa asioihin, joista jokaisen paitojen myyjän on syytä olla selvillä.” 27.2.1937. no. 2. KA.

[5] Myyntitietoja. ”Kengistä.” 6.6.1939. no. 5. KA.

[6] Tavaraleimarekisteri. 1939. no. 5. [Toim.huom. rekisterinumero 17154] KA.

[7] Tavaraleimarekisteri. 1939. no. 3. [Toim.huom. rekisterinumero 17059] KA.

[8] Tavaraleimarekisteri. 1940. no. 5. [Toim.huom. rekisterinumero 17536–7] KA.

Takki, puvun, 1940-1950-luku, Koiso Oy, Tampere

Ajoitus: 1940-luvun loppu, 1950-luvun alku

Kangas: Villakangas koripunostyyppisellä sidoksella, jossa kolmea eriväristä lankaa: punainen, valkoinen ja ruskea. Vuorit keskiruskeaa selluloosapohjaista tekokuitusatiinia, luultavasti viskoosia. Hihavuorit vaaleaa puuvillasatiinia, jossa raitoja kolmen ja kahden raidan ryhmissä.

Napit: Ruskeat ”sädenapit,” varhaista muovia (kaseiinia?), luultavasti Sarviksen tuotantoa.

_T0A0673

Kaksirivisessä takissa on 1940–1950-lukujen vaihteelle tyypillinen 2×4-napitus. Nappien lyhyt välitys ja matala paikoitus luovat mielikuvaa suuresta takista. 1940- ja 1950-luvulla olivat muodissa väljät ja laatikkomaiset puvut. Suurta ilmettä haettiin kankaiden puutteessa myös leikkausratkaisuilla. Takkia on säilytetty huolimattomasti, sillä se on haalistunut paikoitellen voimakkaasti.

_T0A0679

Luultavasti Sarviksen tuotantoa olevat sädenapit ovat erittäin tyypilliset ja niitä näkee paljon 1940- ja 1950-luvuilla. Kannelliset napinläpitaskut.

_T0A0674

_T0A0675

_T0A0675 copy.jpg

Koiso OY:n varhainen merkki. Osakeyhtiö rekisteröitiin vuonna 1943.

_T0A0676

Takissa on kahden povitaskun lisäksi kynätasku.

Oy Rönkä Ab, Turku

IMG_4376IMG_4414.jpg

Yllä: kaksi mainosta Suomen Kuvalehdestä vuodelta 1952 [1, 2]

Osakeyhtiö Rönkä Aktiebolag perustettiin Turussa vuonna 1921. Yhtiön tarkoituksena oli valmistaa ja myydä vaatetavaraa. Yritys keskittyi eritoten miesten ja naisten valmisvaatteiden tuotantoon. Vuonna 1943 yhtiö tarkensikin toimintatarkoitustaan vaatteiden tehdasmaiseen valmistukseen sekä tukku- ja vähittäismyyntiin. Yhtiön tuotantoon kuului keskeisesti päällysvaatteiden valmistus [3, 4, 5].

Yrityksen toiminta kesti hyvin pitkään, sillä se laukkautettiin vasta vuonna 2003. Vuodesta 1972 eteenpäin yritys toimi nimellä Oy Oratop Ab [6].

Yhtiön perustivat vaatturimestari Aatu Rönkä (s. 25.9.1879, Iisalmi. k. 16.7.1929, Turku) ja kauppias Enok Wilhelm Johansson Frejborg (s. 22.2.1886, Porvoo. k. 13.2.1958, Turku) [7, 8].

Vaatturimestari Aatu Rönkä oli yritteliäs mies, joka ei karttanut muutosta. Vaatturi-lehden nekrologin mukaan hiljainen ja vähäpuheinen Rönkä menehtyi yllättävään aivohalvaukseen kesken työpäivän vuonna 1929. Samaisen kirjoituksen ansiosta meille on säilynyt hänen vaiheikas ura- ja elämäntarinansa, josta selviää, että Rönkä oli mukana monessa. Alla referoituna ja selvennettynä Vaatturi-lehden kirjoitus oleellisilta osiltaan.

Aatu Rönkän isä kuoli pojan ollessa seitsenvuotias. Jo 11-vuotiaana tämä lähti maailmalle ja pääsi 17:n vuoden iässä mestari Jääskeläisen vaatturioppiin Alapitkän pitäjään, joka sijaitsee lähellä Kuopiota ja kuuluu nykyään Lapinlahden kuntaan. Oppiaikojen jälkeen kisälli Aatu Rönkä työskenteli Ruotsissa Luleån kaupungissa sekä Tukholmassa, jonne hän perusti myös oman liikkeensä. Ruotsissa ollessaan hän erikoistui naisten pukimiin. Vuonna 1914 Rönkä palasi Suomeen ja asettui Turkuun, missä hän työskenteli aluksi leikkaajana David Gumplerin liikkeessä. Lyhyen ajan kuluttua Rönkä kuitenkin erosi pestistään, perusti oman liikkeen, lopetti sen, ryhtyi osakkaaksi Frejborg & Saarinen Osakeyhtiöön, erosi siitä, ja perusti lopulta oman osakeyhtiönsä Wilhelm Frejborgin kanssa. Tämän liikkeen nimeksi tuli Oy Rönkä Ab. Toimitusjohtajana Rönkä viihtyi kuitenkin vain neljä vuotta, sillä hän perusti Eerikinkatu kuuteen oman vaatturinliikkeen vuonna 1925 ja erosi osakeyhtiön toiminnasta [7].

Rönkän eri yritysten toiminnan keskiössä näyttää olleen ilmoitusten ja reklaamien perusteella painotus naisten ja miesten päällysvaatteisiin; kappoihin ja palttoisiin.

Uusi Aura –lehdessä vuonna 1925 ilmestyi nimimerkin Me kaksi kirjoitus A. Rönkän uudesta pukimoliikkeestä osiossa nimeltä ”pikku-uutisia.” Alla siteeratun mainoksen naamioiminen uutiseksi muistuttaa hyvinkin paljon nykypäivänä parjattua natiivimainontaa [9]:

Pukimoliike A. Rönkä, Eerikinkatu 6, sijaitsee entisessä Kristalli Oy:n huoneistossa. Tässä päivänä muutamana oli meillä tilaisuus tutustua liikkeen runsaaseen ja monipuoliseen varastoon. Kaunista oli nähtävänä kaikkialla, mutta naisten kappain aistikkaat mallit suorastaan silmiä hivelivät. Erittäinkin se ”kellomallinen”, joka on tämän syksyn uutuus. Ai, ai sentään! – Mutta ihmekös tuo, kun liikkeen omistaja on monet vuodet menestyksellisesti työskennellyt kaupunkimme suurimmissa pukimoliikkeissä.

Miesten pukuja ja palttoita oli myös varastossa suuret määrät ja lisää näytti syntyvän neulomossa, joka täyttää myymälän päällä olevan kerroksen. Tilauksesta valmistaa liike täällä päällepantavaa sekä naisille että miehille. Kangasvxarastossa [sic] näimme ja pitelimme niin ihanan pehmeitä kangasuutuuksia, että varmasti niistä saa kuka tahansa sopivia pukimia itselleen kohtuushintoihin. Käykää tutustumassa liikkeeseen.

Lappalainen & Almayn kirjan Kansakunnan vaatettajat (1996) mukaan Oy Rönkä Ab:n alkuaikoina työntekijöitä oli noin kymmenkunta. Vaatteet leikattiin itse ja ompelu teetettiin kotityönä. Oman myymälän kauppa kävi hyvin, yli 60% tuotteista myytiin Kauppiaskatu 5:n huoneistossa, mutta ohessa käynnistyi myös jälleen- ja tukkumyynti. Oma tehdaskiinteistö, jota myöhemmin laajennettiin useasti, rakennettiin Sirkkalankadulle 1941 ja se työllisti jo 150 työntekijää. 1950-luvulla ORA oli arvokas brändi, sillä sen tuotteet olivat eräitä Suomen tunnetuimpia [10].

Lappalainen & Almay eivät mainitse Aatu Rönkää selvityksessään Oy Oratop Ab:n historiasta lainkaan. Lähteitä ei ole mainittu, mutta tekstistä saa sen käsityksen, että tiedonantajana on ollut Wilhelm Frejborgin jälkeläinen Kaj Maunula, joka on kirjan tekohetkellä toiminut Oy Oratop Ab:n toimitusjohtajana. Lappalainen & Almayn mukaan Wilhelm Frejborg ”osti Rönkä-nimisen yrityksen ja muodosti siitä osakeyhtiön, Oy Rönkä Ab:n.” Kaupparekisteri ja muut lähteet, joita olen edellä käyttänyt, eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. Selvää on kuitenkin se, että Aatu Rönkän panos yhtiön toiminnassa jäi kovin pieneksi, sillä tämä jättäytyi toiminnasta varsin pian. Oy Rönkä Ab:n ohella Wilhelm Frejborg toimi myös useissa muissa yrityksissä. Frejborg & Saarinen ja Oy Rönkä Ab -yhtiöiden lisäksi hän oli Turun Kutomo O.Y.  ja Toimelan Pukimo O.Y:n hallituksissa. Parhaiten menestyi kuitenkin Aatu Ronkän aloittama, ORA-tuotteita valmistanut pukutehdas. [10, 11, 12, 13].

IMG_4406

IMG_4405

Oy Rönkä Ab rekisteröi kaksi tuotemerkkiä vuonna 1932: ORA ja Yliveto. Vain ensin mainittua ORA-tuotemerkkiä uusittiin aina yrityksen lakkaamiseen saakka, vuoteen 2002, kun jälkimmäistä Yliveto-merkkiä ei uusittu enää ensimmäisen kauden jälkeen vuonna 1942 [14, 15, 16, 17].

Yrityksen mainoslauseita olivat aikakaus- ja sanomalehtiaineiston perusteella ainakin ORA –pukeutunut / hyvin pukeutunut (1952), Menestyvän merkki on ORA–pukine (1960) ja ORA pukee parhaiten (1962) [18, 19, 20].

Olen koonnut alle erilaisia yrityksen käyttämiä merkkejä ja logoja, joiden avulla voi yrittää tarkentaa kokoelmista löytyviä vaatekappaleita:

IMG_4419.jpg

1952 [18]

IMG_4386

1957 [21]

IMG_4409

1960 [19]

IMG_4412

1962 [20]

IMG_4421.jpg

1970 [22]


[1] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42

[2] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 40.

[3] Registeringstidning för varumärken. 1921. no. 810.

[4] Kauppalehden protestilista. 16.11.1921. no 46.

[5] Kaupparekisteri. 1943. no. 1.

[6] Kauppalehden yrityshaku. Oy Oratop Ab. https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/oy+oratop+ab/01365386 Haettu 10.10.2017.

[7] Vaatturi. 1929. no. 8.

[8] Geni.com. Enok Wilhelm Johansson Frejborg. https://www.geni.com/people/Enok-Wilhelm-Frejborg/6000000022958476934. Haettu 10.10.2017.

[9] Uusi Aura. 1925. no. 239.

[10] Lappalainen, Piippa ja Mirja Almay. Kansakunnan Vaatettajat. WSOY: Porvoo. 1996. s. 31–32

[11] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1929. no. 5.

[12] Kaupparekisteri. 1944. no. 38.

[13] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1932. no. 5.

[14] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 2.

[15] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 11.

[16] PRH. Tavaramerkkitietokanta. http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku//?appNum=T193200110&regNum=12894 Haettu 10.10.2017.

[17] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1943. no. 1.

[18] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42.

[19] Suomen Kuvalehti. 1960. no. 39.

[20] Suomen Kuvalehti. 1962. no. 36.

[21] Maaseudun Tulevaisuus. 1957. no. 119.

[22] Suomen Kuvalehti. 1970. no. 12

Aikakaus- ja sanomalehtilähteet: Kansalliskirjasto

Kauranen Oy, Tampere

IMG_4002.jpg

Mainos Etelä-Suomen Sanomissa v. 1955 [1]

Kauranen Oy oli Tampereella ja Nokialla toiminut puku- ja lakkitehdas, joka oli aktiivinen 1940-1960-luvuilla. Yhtiön tuotemerkki oli Kara.

Pukutehdas Kauranen Oy (91,705) merkittiin kaupparekisteriin vuonna 1941 ja sen yhtiöjärjestys vahvistettiin maaliskuussa 1941. Hallituksen puheenjohtajan tehtävässä vaikutti Viktor Kauranen, joka oli aiemmin ollut Viipurissa sijainneen Karjalan Puku O.Y.:n johtajana [2, 3].

Kaurasen pääosasto, puku- ja kappatehdas, sijaitsi Tampereella. Nokialla sijainnut lastenvaatetus- ja lakkiosasto sai alkunsa vuonna 1943, jolloin yhtiön osakepääomaa myös korotettiin. Osuustukkukauppa OTK sitoi myyntisopimuksen Kauranen Oy:n lakkien myynnistä samana vuonna [4, 5, 6, 7].

Tampereella yritys toimi 1940-luvulla osoitteessa Keskustori 7 ja sillä oli kolme puhelinnumeroa (5868, 5869 ja 6438). Nokialla sijainneen lakkitehtaan puhelinnumero oli 181 [5, 8].

Pelikaudella 1963-1964 Kauranen Oy valmisti edustuspuvut Suomen jääkiekkojoukkueelle [9].


[1] Etelä-Suomen Sanomat. 20.3.1955. no. 77

[2] Suomen kaupparekisteri, liite. 1941. no. 19.

[3] Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto. 1931.

[4] Teollisuusvirkailija. 1.8.1943. no. 2.

[5] Pohjois-Hämeen vartio. 1.6.1943. no. 6-7.

[6] Kaupparekisteri. 1943. no. 37.

[7] OTK:n viikkotietoja jäsenosuuskaupoille. 3.4.1943. no. 14.

[8] Suomen poliisilehti. 15.6.1942. no. 12.

[9] Honkavaara, Aarne (toim.) Jääkiekkokirja 1963–1964.

Lähteet 1–8 haettu Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta 19.8.2017.

 

 

Puku, 1950-luku, Tampereen Pukutehdas O.Y., Tampere

Ajoitus: n. 1950-luvun alkupuoli.

Kangas: Vaaleansininen villagabardiini

Napit: Mustaa varhaista muovimassaa, reunalliset, nelireikäiset, mahdollisesti Sarviksen tuotantoa. Mahdollisesti kaseiinimuovia.

Vuorit: Hieman violettiin taittuvaa harmaata tekosilkkiä toimikassidoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorit vaaleaa selluloosapohjaista tekokuitua loimivaltaisella satiinisidoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorissa kuosiin kudottu, musta raita kolmen ryhmissä.

_MG_6650

Puku on hyvä esimerkki sodanjälkeisestä bold look -tyylistä, johon kuului väljä, kaksirivinen, alimmasta napista napitettava takki. Sininen, kevyt gabardiinikangas oli suosittu kesätakkikangas jo 1930-luvulla.

IMG_1782.jpg

Tampereen Pukutehtaan mainoksessa vuodelta 1953 esiintyy Kipparikvartetti, joista keskimmäisellä jäsenellä (Eero Väre?) on päällään kevätkauden puku samanlaisella leikkauksella [1].

_MG_6651

Kankaan keveys näkyy tavasta, jolla se muodostaa runsaita laskoksia, ja rypistyy herkästi. Huomaa, että tehdastekoisen takin olkasaumat eivät ole viistot, sillä ne eivät näy selkäpuolelle tässä kuvassa. Vanhemmissa ja erityisesti räätälitekoisissa puvuissa kappaleiden leikkaus oli erilainen, mistä syystä olkasaumat yleensä ulottuivat viistosti selkäpuolelle.

_MG_6654.jpg

Nämä ”sädenapit” ovat luultavasti Sarviksen tuotantoa. Sama malli oli erittäin yleinen sodanjälkeisissä puvuissa ja työvaatteissa.

_MG_6655.jpg

Hihavuorikangas on mahdollisesti suomalaista. Hihasilkkeinä myytäviä kankaita valmistivat ainakin tamperelaiset puuvillatehtaat ja niitä kaupattiin Puuvillatehtaitten myyntikonttorin eli PMK:n kautta.

_MG_6652

Tampereen pukutehtaan merkki on säilynyt muuttumattomana käyttöönotostaan lähtien, v:sta 1925.

_MG_6657.jpg

Housuissa on lyhyehköt käänteet eli upslaakit. Vyölenkkien ja hieman matalammalle asettuvien housujen takia olkainten kiinnitys takaa on erillisten kangassoirojen varassa. Koska housut olivat tavallista matalavyötäröisemmät, vanhat olkaimet eivät olleet välttämättä tarpeeksi pitkiä. 1950-luvulla olkaimettomuus oli muodikasta erityisesti kesällä ja rennossa vaatetuksessa.

_MG_6660.jpg

Perinteisesti olkainten napit sijoitettiin housunkauluksen ulkopuolelle. Jos housuissa oli vyölenkit, napit kiinnitettiin sisäpuolelle. Takaosassa napit sijoitettiin kuitenkin usein silti ulkopuolelle.

_MG_6661.jpg

Housujen takaosassa oleva musta kangassoiro on tarkoitettu olkainpidennysten piilottamista varten. Huomaa, että housunkauluksen vuoraus on tehty erityisellä kankaalla, johon on kudottu joukkoon kumilankaa. Kumiseoksisen kankaan tarkoituksena oli estää paidan nouseminen housuista. Sen käyttö yleistyi 1950-1960-lukujen vaihteen tehdastekoisissa vaatteissa. Erityisesti kumikangasta käytettiin urheiluvaatteissa kuten polvi-, pussi-, ja hiihtohousuissa, joissa oli todennäköisempää olla takitta eli ”paitahihasillaan.”


[1] Suomen Kuvalehti. 25.4.1953. no. 17. (KK)

Takki, ajurinpuku, 1940-1950-luku, Kestilän Pukimo O.Y., Turku

Ajoitus: n. 1945–1955. Mahdollisesti myös 1935-1939.

Kangas: Harmaa villadiagonaali

Napit: Mustaa varhaista muovimassaa, reunalliset, nelireikäiset, mahdollisesti Sarviksen tuotantoa

Vuorit: Hieman violettiin taittuvaa harmaata tekosilkkiä satiinikudoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorit sinertävää selluloosapohjaista tekokuitua toimikassidoksella, luultavasti viskoosia.

_MG_6640

Ajurinpuku kuuluu urheilupukujen kategoriaan, jota kuvastavat epämuodolliset elementit kuten lovikaulus ja paikkataskut. Armeijaunivormuissa yleiset läpälliset, kaarrokkeelliset taskut tavataan usein myös ajurinpuvun takeissa. Ajurinpukua käyttivät työasunaan erityisesti autokuljettajat 1930-1950-luvuilla. Koska vaate oli työunivormu on se sukua myös sotaunivormuille.

_MG_6642

Paikkataskuissa on myös laskostus, jonka ansiosta taskuun tulee tarvittaessa hieman enemmän tilaa. Samanlaisia leikkauksia käytettiin urheilupukujen selkäkappaleissa liikkumavaran lisäämiseksi.

_MG_6641

Selkäosasta löytyy kaarroke eli koketti ja vyömäinen tamppi. Molemmat ominaisuudet olivat tyypillisiä urheilupuvuissa. Urheilupukujen takkeja kutsuttiin välillä myös tamppitakeiksi. Ajurinpukuun kuuluivat saapashousut (myös: pussihousut) tai suorat housut. Erityisesti sodanjälkeisenä aikana niin urheilupuvut kuin pussihousut olivat suosittuja kestävyytensä ja monikäyttöisyytensä vuoksi. Saapashousuja valmistivat vaattureiden ohella myös pukutehtaat ja ompelijat. Kaipaisen mukaan ne olivat sodan jälkeen yleisimmät vaatturilla erikseen teetetyt housut[1].

_MG_6648.jpg

Tarkkaa tietoa tämän povimerkin käyttöajankohdasta ei ole. Vuorimateriaalit ovat tyypillisiä 1930-1950-luvuille.

_MG_6645

Liivien asemesta urheilupuvuissa käytettiin talvella slipoveria eli pujoliiviä [2].


[1] Kaipainen, Minna. ”Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää”:
eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920-1960-luvuilla. Joensuu: Joensuun yliopisto. 2008. s. 177

[2] Virta, Erkki et al. eds. Kauppatavarat: pukimet ja kudonnaiset. Helsinki: Tammi. 1948. s. 164

Heikkilä & Kestilä Oy, Tampere

Heikkilä & Kestilä oli vuosina 1919-1931 toiminut tamperelainen pukutehdas, joka tunnettiin miesten Leijonapuku- ja naisten HEKETA -tuotemerkeistään. Yritys fuusioitui vuonna 1931 kahden muun tehtaan kanssa muodostaen Yhdistyneet Pukutehtaat Oy:n.

Mänttäläinen kauppias Kaarlo Evert Heikkilä (17.10.1875, Lavia – 26.10.1933, Tampere) perusti Mäntän Paita- ja Esiliinatehtaan vuonna 1907. Kauppamiehet-lehden mukaan yritys perustettiin päällys- ja alusvaatteita valmistamista varten. Ompelukoneita oli kymmeniä ja jopa erikoismalleja kuten brodeeraus- ja napinläpikoneita. Kankaat tehdas hankki Lassila & Tikanojalta Vaasasta. Vuonna 1914 tehdas sähköistettiin ja hankittiin mm. leikkauskoneita. Heikkilän tehdas tuotti tavaraa paljon armeijan tarpeisiin muun tuotannon ollessa esimerkiksi työvaatteita ja molskihousuja [1, 2, 4]

Sisällissodan mainingeissa vuonna 1918 tehdas siirrettiin Tampereelle ja aloitettiin sotilasvaatteiden valmistaminen, sillä Heikkilälle myönnettiin siihen lupa.  Tampereella toiminta jatkui K.E. Heikkilän Liinavaate- ja Pukutehtaan nimellä. Myöhemmin Kestilän pukimosta tunnetuksi tullut K.H. Kestilä liittyi Heikkilän osakkaaksi Pekka Leskisen ohella muodostamaan uutta yritystä. Uusi yritys oli nimeltään Puku- ja Liinavaatetehdas Oy Kalevi ja vuonna 1919 maaliskuussa pidetyn kokouksen jälkeen nimi päätettiin muuttaa muotoon Heikkilä & Kestilä Osakeyhtiö [1, 2, 4].

Tehdas toimi vuokrahuoneistossa vuoteen 1926 asti, jolloin rakennettiin nelikerroksinen kaksisiipinen tehdasrakennus Nalkalaan. Lama koetteli kuitenkin yritystä 20-luvun lopulla. Huonojen olojen seurauksena, maaliskuussa vuonna 1931 Vaatetus Osakeyhtiö ja Heikkilä & Kestilä yhtyivät ja muodostivat yhtiön Yhtyneet Pukutehtaat Oy. Uusi yhtiö osti pian saman vuoden kesäkuussa Kauppiaitten Pukutehdas Oy:n [1, 3].

1920-luvun nousukauden lopulla yritys oli suurimmillaan ja sen palveluksessa työskenteli n. 230 työntekijää. Suhdanteen kääntyessä laskuun laman vaikutus näkyi pian liikevaihdossa. Taitekohta oli vuosi 1929 jolloin edellisvuoden voitto kääntyikin tappioksi. Vuonna 1929 Heikki Kestilä erosi yhtiön johtokunnasta ja vuonna 1930 työntekijöitä vähennettiin kolmanneksella. Yritys selvisi lamasta täpärästi fuusioitumalla [3].

IMG_1898.jpg

Mainos vuodelta 1927. Tämä merkki rekisteröitiin vuonna 1922 leimattavaksi yhtiön valmisteisiin [5, 6]

IMG_1894.jpg

Mainos vuodelta 1931 [7]. Samana vuonna yritys fuusioitui Vaatetus Oy:n ja Kauppiaitten Pukutehdas Oy:n kanssa muuttuen Yhtyneet Pukutehtaat Oy:ksi.

Heikkilä & Kestilä oli yksi tehdaspukujen varhaisimpia valmistajia Suomessa, jossa työnjako ja koneiden käyttö oli pitkälle kehittynyttä. Tekotavoista Kaipainen referoi seuraavasti:

Paksut kangaskerrokset leikattiin sähköleikkureilla, jonka jälkeen kappaleet merkittiin ja niputettiin ja laskettiin hissillä neulomo-osastolle. Kukin työntekijä teki neulomossa oman pienen osansa vaatteen kokoamiseksi [8].

Mainosmateriaalin avulla voidaan päätellä, että Heikkilä & Kestilä lanseerasi tuotemerkkinsä Leijonapuvun ja uuden yrityslogon vuoden 1928 tienoilla. Heikkilä & Kestilä Oy:n vuosina 1928-1931 käyttämässä logossa Suomen leijonaa muistuttava heraldinen leijona pitelee H&K –kirjaimin koristeltua vaakunakilpeä, joka puolestaan on mallattu Tampereen vaakunan pohjalta. Vuonna 1927 esiintyy mainosmateriaalissa vielä yrityksen vanhempi logo. Uusi logo löytyy läpikäymäni materiaalin perusteella esimerkiksi vuoden 1928 Kauppias-lehdestä heinäkuussa [9].

Myöhemmin Yhtyneet pukutehtaat Oy otti käyttöön 30-luvun alussa Leijona-tuotemerkin, joka pohjautuu Heikkilä & Kestilä Oy:n Leijonapuku-tuotteisiin. Yritys valmisti itsenäisen Suomen armeijalle sotilaspukuja joten leijona oli toiminnalle sopiva symboli. Leijonan valintaa yrityksen tunnukseksi vahvisti varmasti myös K.E. Heikkilän oma suojeluskuntatausta. Tehdas valmisti myös suojeluskunta- ja Lotta Svärd-pukuja.

Tehtaan merkkejä tuotteissa

FullSizeRender-1

Puvuntakki. Arviolta 1928–1931.


[1] Turun Sanomat, 14.9.1956, nro. 228.

[2] Kauppamiehet, 1.10.1936, nro. 10.

[3] Peltola, Jarmo. Työllisyys, työttömyys ja huolenpito. Yhteiskunta Tampereella 1928–1938. TUP: Tampere. 2008. s. 86-87.

[4] Piippa Lappalainen ja Mirja Almay: Kansakunnan vaatettajat. WSOY, 1996. s. 86

[5] Svenska skyddkåristen, 4.10.1927, nro. 19

[6] Tavaraleimarekisteri, 1922. nroo. 4.

[7] Kauppias, 17.3.1931, nro. 5

[8] Kaipainen, Minna. ”Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää”:
eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920-1960-luvuilla. Joensuu: Joensuun yliopisto. 2008. s. 69

[9] Kauppias, 2.7.1928, nro. 13.

Tampereen pukutehdas, Tampere

HM_2795_66-detalj.jpg

Tampereen Uusi Waatetusliike vuonna 1910 osoitteessa Kauppatori 21 (Tampereen museoiden kuva-arkisto, HM 2795:66, yksityiskohta)

IMG_1341.jpg

Pukutehtaan tiloja Seurahuoneella v. 1914 [5]

Tampereen pukutehdas oli ensimmäisiä pukutehtaita Suomessa turkulaisen Kestilän Pukimon ohella.

Vilho Nissinen saapui Tampereelle vuonna 1908 ja perusti vaateliikkeen nimeltä Tampereen Uusi Waatetusliike. Vaatetusliike sijaitsi Molinin talona tunnetussa rakennuksessa Kauppatorin laidalla (nykyään Keskustori). Nissinen halusi kuitenkin aloittaa pukimien teollisen valmistuksen, johon tehtailija Sulo Salmelin myönsi hänelle siihen rahoituksen [2, 3].

Uuden rahoituksen turvin, 28.9.1911Nissinen ja Salmelin perustivat Pukutehdas Osakeyhtiön. Uusi yritys osti Uuden Vaatetusliikkeen kalustoineen, koneineen ja varastoineen. Tehdas avasi pian toisen myymälän 1912 valmistuneen Tampereen Teatterin alakertaan. Vuonna 1913 tehtaan valmistuspuoli muutti Molinin talosta osoitteeseen Aleksis Kiven katu 18 (silloin Itäinenkatu). Uudet tilat sijaitsivat hyvin lähellä edellistä, sillä ne olivat myös Kauppatorin laidalla. Tämä Sandbergin talon vieressä sijainnut puurakennus oli aikaisemmin ollut Seurahuoneen käytössä. Tehtaan koneet sijoitettiinkin entisen Seurahuoneen juhlasaliin. Pukutehdas Osakeyhtiön toiminta loppui vuonna 1926 [2, 3]. Vuonna 1914 Kauppalehdessä kirjoitettiin yhtiön toiminnasta seuraavasti:

Vuoden 1912 lopulla alettiin käyttää mekaanista työvoimaa, nimittäin sähköä. Myöskin leikkaaminen tapahtuu koneellisesti. Tehtaassa valmistetaan naisten takkeja, saketteja, kävelypukuja ja hameita, turkkeja, teatterikappoja, automobiilivaippoja y.m. sekä miesten pukuja, päällystakkeja, ulstereita, turkkeja, yönuttuja y.m.

Lehden mukaan työväkeä oli aluksi 30-35 henkeä. Vuonna 1912 sama luku nousi 80-100 henkeen [5].

HM_2881_1375_1_detalj.jpg

Pukutehtaan kyltti näkyy hailakkana tästä kuvasta, joka on vuodelta 1914 (Tampereen museoiden kuva-arkisto, HM 2881:1375:1, yksityiskohta).

Vuonna 1918 perustettiin Tampereen Pukimo Osakeyhtiö. Yhtiö osti ensitöikseen Tuomiokirkonkatu 19:ssä sijainneen kiinteistön 24.10.1919 [3].

Samoihin aikoihin Pekka Leskisen, S. Knuuttilan ja F.I. Kurikan Helsingissä 4.10.1919 perustama yritys, Osakeyhtiö Tampereen Pukimotehdas, aloitti toimintansa samassa Tuomiokirkonkadun kiinteistössä. Molempien yhtiöiden osakkeenomistajat olivat pitkälti samoja henkilöitä. Tampereen Pukimo Osakeyhtiö sai kuitenkin haltuunsa leijonanosan Pukimotehtaan osakkeista ja se lakkautettiin vuonna 1924 [1, 2, 3].

Vuonna 1926, kun Pukutehdas Osakeyhtiön toiminta oli päättynyt, tehtaan nimi muutettiin lopulta muotoon Tampereen pukutehdas O.Y., jota sille oli alusta pitäen suunniteltukin. Vilho Nissinen siirtyi uuden pukutehtaan teknilliseksi johtajaksi. Samalla siirtyi Pukutehdas Osakeyhtiön kiinteistö sekä osa koneista [1, 2, 3].

Vuonna 1925 yhtiö alkoi perustamaan omia myyntiliikkeitään Tampereen ulkopuolelle, mm. Turkuun ja Helsinkiin. Pukutehdas laajensi toimintaansa vuosina 1937 ja 1940. Ja näin toisen laajennuksen jälkeen vuonna 1938, laman jo elvyttyä, Tampereen pukutehdas olikin Tampereen suurin vaatetehdas. Tehdas työllisti yhteensä 247 henkeä, joista ylivoimaisesti suurin osa oli naisia: 221. Muista työntekijöistä 11 oli miehiä ja 15 alle 18-vuotiaita tyttöjä [1, 4].

urn nbn fi-vapriikkihttp 3A 2F 2Fwww profium com 2Farchive 2FArchivedObject-2D9070C9-5039-E661-9A50-B3F805FB6756.jpg

Tampereen Pukutehdas Oy:n tehdasrakennus vuonna 1936 osoitteessa Tuomiokirkonkatu 19 (Tampereen museoiden kuva-arkisto, HM 2549:233)

Yrityshistorian aikajana

Koska Tampereen pukutehtaan vaiheet saattavat tuntua sekavilta, olen laatinut suuntaa-antavan aikajanan:

 


Tampereen pukutehtaan tunnettuja tuotemerkkejä ovat ainakin seuraavat: Ritaripukimia, TPT, Ritari-pukuja,  Ritarihansikas-pukuja, Ritari-ulstereita, Suoma-merkkisiä naisten päällystakkeja (joita mainostettiin kultamitalikappoina).

Tampereen pukutehtaan logo on kärjelleen käännetty, reunoista pyöristetty kolmio, jonka sisällä lukee TPT OY kirjoitettuna ylhäältä alaspäin.  Ensimmäisen T-kirjaimen päällä on haarniskahansikas. Yhtiö käytti samaa logoa hyvin pitkän ajan. Tismalleen identtinen logo esiintyy tehtaan tuotteissa ainakin 1930-1950-lukujen aikana. Samanlainen, mutta tyylitelty versio samasta logosta löytyy 1960-luvun puolivälin takista (alempana). Saman logon käyttö näin pitkällä aikavälillä hankaloittaa tuotteiden ajoittamista povimerkin perusteella.

Tiedettyjä puhelinnumeroita (puhelinnumerot esiintyvät yleensä vain räätälien tuotteissa):

  • 1934: 2977
IMG_7787.jpg

Mainos Maaseudun Tulevaisuudessa, 18.9.1954.

Tampereen pukutehtaan tuotannosta saattaa löytyä Sarvis Oy:n nappeja:

sarvisnapit

Sarviksen päällystakkinappisarja, 1950-lukua (?). Tampereen museot (TMT 009010)

IMG_7703

Nappi TPT:n ulsterissa, n. 1940-1959 (?)

 

 

Niskamerkkejä:

IMG_7702

n. 1949-1959

Povimerkkejä:

IMG_7700

n. 1949-1959

_MG_0618

n. 1963-1965 (ajoitettu sukuhistorian perusteella)

Kangasmerkkejä:

_MG_0633

n. 1963-1965


[1] Etelä-Suomen Sanomat, 04.10.1969, nr. 268, s. 13.

[2] Lappalainen, Piippa ja Mirja Almay. Kansakunnan Vaatettajat. WSOY: Porvoo. 1996. s. 87.

[3] Lähteenä käytetty Tampereen museoiden kuva-arkiston tutkijan Antti Liuttusen minulle selvittämiä tietoja. Tiedot perustuvat Tammerkoski lehden numeroihin. Pukutehdas Osakeyhtiöstä: 9/1961 (s. 266-267) ja 2/1971 (s. 60-61). Tampereen Pukutehtaasta: 2/1951 (s. 32-33), 9/1969 (s. 304-305), 11-12/1975 (s. 369.) Kiitos Antti!

[4] Peltola, Jarmo. Työllisyys, työttömyys ja huolenpito. Yhteiskunta Tampereella 1928–1938. TUP: Tampere. 2008. s. 89.

[5] Kauppalehti, 1914, no.1. s.81-82

Päällystakki, ulsteri, *1950-luku, Tampereen pukutehdas

Ajoitus: 1950-luku (?)

Autorin kommentti:

Tämän mallin päällystakkeja löytyy monilta vuosikymmeniltä aina 1900-luvun alusta 1960-luvulle saakka. Vuoritus vaikuttaa 1950-lukuiselta, mutta napit ovat tyyppiä, jota näkyy välillä vanhemmissakin takeissa. Olen huomannut, että päällystakkien napit ovat usein vanhemman näköisiä, kuin itse takit. 1930-luvun tyylisiä himmeitä bakeliittinappeja tapaa välillä muuten 1950-luvulta peräisin olevissa takeissa. Tässä on kyse sellaisesta tapauksesta. Ajoitus perustuu materiaalien ohella kauluskäänteiden malliin, jossa on 1950-luvulle tyypillistä ”ryhdittömyyttä” tai ”lysyä”– tämä siis verrattuna 1920- ja 1930-luvun takkeihin.

Kangas: Paksu musta villakangas

Napit: Himmeää tummaa muovia, jossa hienovarainen kuviointi

Vuorit: Mustaa satiinia, luultavasti asetaattia. Hihavuorit samaa kangasta.

IMG_7699.jpg

IMG_7702

IMG_7700

IMG_7703

IMG_7701

 

Kestilän Pukimo O.Y.

kestilasuomalainen.jpeg

*1920 [1]

kestilasuomalainenmainos.jpeg

1920-luku [2]

kestilapukimo.jpeg

1930-luku? [3]

Toiminut Turussa 1911-1989. Valmistanut miesten ja naisten valmisvaatteita.

  • 1911: Suomalainen Pukimo, H. Kestilä (Venäjänkirkkokatu 26, Turku)
  • 1923: Miesten pukujen tehdasmainen valmistus aloitetaan [4]
  • 1928: Nimi muutetaan muotoon Kestilän Pukimo [4] (Linnankatu 28, Turku)
  • 1934: Osoitteeksi muuttuu Brahenkatu 20, Turku.
  • 1955: Vähittäismyynti erotettiin omaksi toimiyksikökseen, jonka nimeksi tuli Kestilän Myymälät Oy

Puhelinnumerot:

1920-luku

  • 3 31 & 26 81 [1]

Wikipedia:

Iin pitäjästä Oulun pohjoispuolelta Turkuun 1800-luvun lopulla muuttanut Henrik Kestilä sai työpaikan Maria Kraftmanin kangaskaupasta ja jatkoi myös uuden omistajan palveluksessa, kunnes 1903 osti liikkeen itselleen. Nimeksi tuli H. Kestilän kangas- ja lankatavarain kauppa. Henrik Kestilä menehtyiraitiovaunun töytäisemänä 1910, mutta liikkeen jatkajaksi muutti Huittisten kansanopistossa opettajana toiminut Henrikin poika Heikki Kestilä.[2] Hän jatkoi isänsä työtä kauppiaana, mutta perusti yrityksen nimeltä Suomalainen Pukimo elokuussa 1911 alkaakseen ompeluttaa valmisvaatteita.[1]

Kestilän kotona Humalistonkatu 3:ssa työskenteli aluksi vain räätälimestari Hjalmar Rytsälä. Hän leikkasi kankaat, jotka toimitettiin sitten kotiompelijoille eri puolille kaupunkia. Pian perustettiin ompeluosasto Yliopistonkatu 26:ssa sijainneen myymälän yläkertaan, josta se laajeni muihin lähirakennuksiin.[1]

1920-luvun lopussa Kestilän Pukimoksi muuttunut yritys sai uudet tuotantotilat Linnankatu 8:sta, jossa aloitettiin miesten valmispukujen valmistus. Vuonna 1934 yritys siirsi tuotantonsa Brahenkatu 20:n entiseen kenkätehtaaseen. 1930-luku oli Kestilän vahvaa kasvuaikaa sekä tuotannossa että myynnissä. Vuosikymmenen lopulla yrityksellä oli omat myymälät Turussa, Helsingissä, Viipurissa, Porissa ja Kotkassa ja se työllisti lähes 500 henkeä.[3][1] Yrityksen toimitusjohtajana vuosina 1928–1945 oli Aapo Laurén, joka perusti sitten oman saman alan yrityksen, Kudos Oy Silon.[4]

Vuonna 1956 Kestilä rakennutti arkkitehti Olli Kestilän suunnitteleman uuden tehtaan Turun keskustaan, Brahenkadun ja Läntisen Pitkänkadun kulmaan. Siellä työskenteli enimmillään noin 700 henkilöä.[3] Olli on yksi kauppaneuvos Heikki Kestilän pojista; muut ovat toimitusjohtajana toiminut Eero Kestilä ja muun muassa turkisosastoa johtanut Kalevi Kestilä.[1]

Povimerkit

IMG_7677

1940-1950 (?)

IMG_7759.jpg

1940-1950 (?)

Niskamerkit:

IMG_7676

1940-1950 (?)

IMG_7758.jpg

1940-1950 (?)

Muita merkkejä:

IMG_7773.jpg

Kestilän pukimon flanellihousuista saatta löytyä tällainen merkki [5]. Raportoithan meille, jos näet kyseistä merkkiä luonnossa.

Kestilän pukimon flanellihousuista saattaa löytyä tämän kaltainen merkki [5]. Raportoithan meille, jos näet kyseistä merkkiä luonnossa.

[1] Naisten ja herrain pukuneulomo, 01.01.1920, s. 1
http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/346791#?page=1
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

[2] Täydellinen vaatturiliike, , s. 2
http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/346797#?page=2
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

[3] 10 minuuttia Kestilän Pukimossa, , s. 2
http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/347233#?page=2
Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

[4] Maaseudun Tulevaisuus, 09.09.1971, nr. 103, s. 5.

[5] Muoti ja käytäntö: Kestilän pukimo oy:n ja Kudos oy Silon asiakaslehti, 01.01.1938, nr. 1, s. 15.