Ajoitus: 1940-luku
Kangas: Oranssi villakangas, ruskea viskoosisatiini. Vuorikankaat selluloosapohjaisia. Päävuoritus toimikassidoksinen. Hihavuoressa kolmiryhmäinen tumma raidoitus vaalealla pohjalla.
Napit: Nelireikäiset. Ruskeaa tekoainetta, jossa sarvea imitoiva kuviointi. Selluloidi tai kaseiini (ei testattu).
Tupakkatakissa on shaalikaulukset ja harvinainen, korkealle ulottuva 2×4-napitus. Takki saa näiden ansiosta hieman vanhahtavan, viktoriaanisen ilmeen, sillä molempia suosittiin 1800-luvun lopulla. Tupakkatakilla suojattiin vaatteita tupakansavulta ja sen kanssa saatettiin käyttää erityistä tupakkahattua tai –myssyä hiuksien suojaamiseen. Tämä päähine pohjautui usein turkkilaiseen fetsiin.
Takki on viimeistelty kauluskäänteiden, kalvosimien ja taskunsuiden kohdilta ruskealla tekosilkillä, jossa on satiinisidos.
Halkioton leikkaus on hyvin tyypillinen tälle ajalle. Tupakkatakkia näkee usein yhdistettynä smokkiin, jonka takin tupakkatakki tällöin korvaa. Tupakkatakki teki epämuodollisesta iltapuvusta tällöin vielä rennomman. Yleensä tupakkatakkia käytettiin kotona tai miesten kesken. Tästä syystä se tunnettiin kotitakkina, mitä nimitystä on tänä aikana käytetty luultavasti yleisemmin.
Näin kotitakkia luonnehdittiin 1930-luvun etikettilehtisessä:
Kotitakkia on käytetty jo hyvin kauan, ja vaikka sitä pidetääkin ylellisyystavarana eräissä piireissä, niin se on sekä hyödyllinen että käytännöllinen vaateparsi. Sotilashenkilöt, joiden vaatetus kotioloissa korkeine takinkauluksineen on kuuma ja epämukava, käyttävät sitä paljon. Samoin perheenisät ja kaikki ne henkilöt, jotka kotana [sic] haluavat olla mukavammin ja kodikkaammin puettuna [1].
Tupakkatakin yleinen materiaali Suomessa oli villa, sillä kotitakkina sen tuli lämmittää kantajaansa vilpoisissa huoneistoissa aikana, jolloin ei vielä tunnettu keskuslämmitystä.
[1] Miten pukeudun, Veljekset Viljanen. (KK)
Vaatturitietokanta 