Bonjour-takki on pitkä takki, jonka saketti korvasi muodollisena päiväpukuna lopullisesti 1910-luvulla. 1800-luvun lopulla bonjour-puku (myös: pitkätakki, rokki tai redingote, eng. frock coat) oli hyvin yleinen, mistä johtuu sen asema viktoriaanisen ajan tunnusomaisena pukuna. Puku-nimityksestään huolimatta ei asukokonaisuus ollut puku, sillä housut olivat yleensä eri kankaasta tehdyt raidalliset ns. miljoonahousut. 

Takin selkäosan leikkaus on samanlainen kuin saketissa ja frakissa. Huomaa olkasaumojen leikkaus, ne ulottuvat voimakkaan viistosti selkäpuolelle asti. Vaikka vaate oli jo poistunut yleisestä käytöstä Kuusisen uutiset tarjosi redingote-takin kaavaa vaattureille vielä vuonna 1936 [1].

Kotiliesi-lehti kutsuu redingotea diplomaattitakiksi vuoden 1924 artikkelissaan [2]. Nimitys johtuu takin päätymisestä vain muodollisimmissa yhteyksissä käytettäviksi, ultraformaaliksi vaatteeksi. Valtionpäämiehet ja diplomaatit olivat viimeisiä tämän takkimallin aktiivikäyttäjiä. Redingote-takissa oli yleensä puoliksi silkillä vuoratut kauluskäänteet, mitä tässä takissa ei ole.

Vaattureille suunnatussa Fackmannen-lehdessä vuodelta 1890 puhutaan redingotesta vierailupukuna. Lehden mukaan housujen tulee olla ”raitaista kamlankakangasta [kampalankavilla]” [4]. Vuonna 1902 Vaatturi-lehti suositti tummanharmaata tai mustaa saxonia, cheviotia, kameli- ja Worstedvilla -kankaita [3]. Worsted on englanninkielinen nimitys kampalankavillalle. Saxon ja cheviot ovat lammasrotuja.

Vuoden 1908 Vaatturi-lehdessä ehdotetaan sarsi- eli satingivuorisen pitkätakin hinnaksi Helsingissä 85 markkaa (v. 2015 sama määrä olisi noin 330 euroa). Sarssi oli yleensä ns. puolivillainen vuorikangas. Tämän takin vuorikankaan kuitukoostumuksesta ei ole vielä selvyyttä.

Hihan ommel muistuttaa vanhemman ajan takkien kalvosimista.

Liivi on erityisen hienosti leikattu avoimeen U-muotoon. Tämän tyylin liivi oli yleisesti käytetty muodollisessa iltavaatetuksessa, sillä sen avoin malli mahdollistaa kovetetun paidanetumuksen loisteliaan esittämisen.