Takki, puvun, 1920-1930-luku, Tampereen pukutehdas O.Y., Tampere

Ajoitus: 1930-luvun alku, mahdollisesti 1920-luvun loppu

Kangas: karkea villakangas, jossa ruskeaa, valkeaa ja vihreää lankaa, joista jälkimmäinen on kudottu pystyraidaksi. Vuorit selluloosapohjaista tekokuitua. Hihavuorikangas vaihdettu myöhemmin.

Napit: kivipähkinänapit (corozo, tagua)

_T0A0743

1920- ja 1930-lukujen tyyli-ikoni Walesin prinssi Edward piti yksirivisestä, kaksinappisesta pikkutakista. Vino rintatasku on tyypillinen piirre varhaisemmissa puvuissa. Kauluksen muoto on samaa lajia, mitä Heikkilä & Kestilän 20-30-lukujen vaihteen puvuntakissa.

_T0A0744

Halkioton, lyhyt takki on tyypillinen 20-30-lukujen vaihteelle. Takin rakenteet ovat hyvin minimaaliset: hartioissa on hieman toppausta. Mielenkiintoisesti yleensä takin kankaaseen tukevasti kiinnitetyt hartiarakenteet ovat tässä takissa täysin irralliset.

_T0A0750

Hihansuissa ei ole nappeja.

_T0A0745

Tyypilliset kivipähkinänapit näyttävät usein luulta tai sarvelta ja siksi materiaalia kutsuttiin kasvisnorsunluuksi.

_T0A0753.jpg

_T0A0751.jpg

Taskupussit on tehty violetinsävyistä puuvillakankaasta.

_T0A0747

Pukutehtaan leima on rekisteröity vuonna 1925.

_T0A0749

1930-luvun ja sitä vanhemmissa miesten takeissa näkee usein tätä diagonaalityyppistä vuorikangasta. Hihavuorikangas on vaihdettu myöhemmässä vaiheessa, sillä kangas on synteettiskuituista satiinia.

Sadetakki, 1930-1940-luku, Yhtyneet Pukutehtaat O.Y., Tampere

Ajoitus: n. 1930-luvun loppupuoli – 1940-luvun loppupuoli

Kangas: hiekanruskea villagabardiini, jossa mahdollisesti sillaa. Vuorit selluloosapohjaista, harmaata tekokuitua diagonaalisidoksella, todennäköisesti viskoosia.

Napit: Varhaista muovia, todennäköisesti selluloidia tai selluloosa-asetaattia.

_T0A0762

Takki tunnetaan trenssinä ja se on alunperin kehitetty ensimmäisen maailmansodan upseereille ja sitä käyttivät erityisesti brittiläiset. Takin nimikin juontaa juurensa ensimmäiseen maailmansotaan (e. trench coat; juoksuhautatakki). Takin keksijyydestä kiistelevät Burberry ja Aquascutum -vaatemerkit. Thomas Burberry kehitti gabardiinikankaan 1800-luvun loppupuolella.

_T0A0763

_T0A0764

_T0A0767.jpg

Vuoritus on luultavasti viskoosia. Päällikangas on mahdollisesti villan ja sillan sekoitusta, joka oli yleinen sekoite sota-aikana. Silla, eli villaan sekoitettavaksi tarkoitettu selluloosapohjainen tekokuitu, teki kankaasta edullisemman sekä lisäsi laskeutuvuutta ja kiiltoa.  Sillan sekoittaminen villakankaaseen kuitenkin lisäsi kankaan rypistyvyyttä – tosin viskoosi oikenee helposti veden avulla, joten sadetakissa rypistyvyys ei liene ollut ongelma. 1950-luvulla viskoosigabardiini oli suosittu materiaali urheilu- ja vapaa-ajan vaatteissa.

_T0A0765.jpg

Yhtyneiden pukutehtaiden Leijona-merkki on rekisteröity 1930-luvun loppupuolella.

 

 

Puku, 1930-luku, Yhtyneet Pukutehtaat O.Y., Tampere

Ajoitus: 1930-luvun puoliväli.

Kankaat: paksu tummansininen villadiagonaali. Vuorit mustaa viskoosia diagonaalityyppisellä sidoksella, hihavuorit vaaleaa puuvillasatiinia kuosiinkudotulla, vuorottelevalla raitakuosilla.

Napit: varhaista tekohartsia, kahta eri laatua. Hihansuissa todennäköisesti bakeliittia.

_T0A0788 (1)

1930-luvun puvut ovat muodokkaita: vyötärö on usein kavennettu ja hartiat topattu eräänlaisen tiimalasivartalon aikaansaamiseksi.

_T0A0769 (1)

1930-luvun loppua kohti takkien kauluskäänteet levenivät varsin voimakkaasti. Alku- ja puolivälissä muodissa olivat konservatiivisemmat mitat. Takki on kolminappinen, joista keskimmäinen aina napitetaan. Takin leikkaus näyttää hieman oudolta; nappilista on kulmassa. Tämä johtuu siitä, että 1930-luvulla kauluksia ei prässätty tasoon, kuten kuvassa, vaan kauluskäänteet jätettiin kolmiulotteisemmiksi. Tämä on otettu huomioon takin leikkauksessa ja siksi tämä väärä prässäys saa takin näyttämään oudolta. Kannelliset hihanläpitaskut, voimakkaasti vino rintatasku on tyypillisempi vielä tätä hieman vanhemmissa takeissa.

9.jpeg

Tampereen Pukutehtaan kuvastossa vuodelta 1935 on useita saman tyypin pukuja, joista kuvassa oleva Timo-malli on yksi. Kuvasta ilmenee myös kauluskäänteiden oikea. pehmästi kaartuva prässäystapa [1].

_T0A0773 (1)

Halkiottomuus on tyypillistä 1900-luvun alkupuolen takeille ylipäätään (sakettia ja frakkia lukuunottamatta). Selkäpuolen leikkauksessa näkee, erityisesti sivusaumojen osalta, kuinka vyötärölinja on varsin voimakkaasti muotoiltu.  Vielä 1930-luvun tehdaspuvuissa näkee, kuinka olkasauma on vino ja ulottuu paljon selän puolelle. Niin sanotuissa historiallisissa vaatteissa eli ”antiikkivaatteissa” tämä on yleistä, mutta 30-luvun jälkeen piirre katoaa.

_T0A0778 (1)

Hihansuussa olevat napit ovat haalistuneet ajan myötä. Alunperin napit ovat luultavasti olleet mustat, kuten takin sulkemiseen tarkoitetut kolme isoa nappia. Napit saattavat olla samaa materiaalia, mutta vain eri laatua. Haalistuminen on yleistä etenkin bakeliitille.

_T0A0776 (1)

Povitasku on istutettu varsin hienosti vuoriin. Kuvasta näkee myös vuorikankaiden materiaalit.

_T0A0774 (1)

Yhtyneiden Pukutehtaiden Leijona-merkki on peräisin jo edeltäjän Heikkilä & Kestilän ajoilta, joka mainosti Leijonapukujaan.

_T0A0789 (1)

Housuissa on ollut upslaakit eli lahkeensuissa on ollut alunperin käänteet. Housujen sulkeminen tapahtuu ajalle tyypillisesti napeilla ja varmistaminen sisänapilla sekä hakasella. Mielenkiintoisesti housunkauluksella on erittäin leveät solat molemmin puolin vyötäröä vyön kinnittämistä varten. Kuvassa vasemmalla laskosten yläpuolella.

_T0A0785 (1)

Vyötärö on todennäköisesti ollut alunperin suljettu selästä. Tässä kuvassa näkyy myös toinen vyökaistaleista, sivukiristin, sekä napillinen tasku.

_T0A0786 (1)

_T0A0791

Olkainten napit löytyvät sisäpuolelta, kuten oli tapana, jos housuja aiottiin käyttää myös vyön kanssa. Takakiinnitystä varten napit sijoitettiin kuitenkin useimmiten joka tapauksessa silti ulkopuolelle. Vuorikangas on samaa, mitä takin hihavuorissa. Napeissa lukee ”Yhtyneet Pukutehtaat, Tampere.”


[1] Tampereen pukutehdas. Ritaripukimia. 1935.

Lähde: Kansalliskirjasto

Golfsukat, 1950-luku, Suomen Trikoo

Ajoitus: 1950-luku

Materiaali: villa, nylon, luonnonkumi, puuvilla

_T0A0795

Sukat ovat säilyneet alkuperäisessä pahvisessa myyntilaatikossaan, johon ei kuitenkaan ole merkattu sisällön laatua. Lyijykynällä merkitty ”270–” saattaa viitata hintaan, mikä sopisi 1950-luvun hintatasoon [1, 2, 3].

_T0A0796

Alkuperäisissä kääreissä on kahdet sukat, yhdet harmaa-valkoiset ja toiset ruskea-valkoiset. Tarkastuslipukkeen pohjalta saattaa olla mahdollista ajoittaa sukat vielä tarkemmin. Ajoitus on myös mahdollista tarkentaa Sosiaali- ja terveysministeriön hinnanvahvistushakemuksien perusteella.

_T0A0799

Nylon yleistyi Suomessa sotien jälkeen. Hienolaatuiseen villaan sekoitettuna nylon antoi sukalle kestävyyttä. Vahvistus on kantapäässä ja kärjessä. Varren suun sisään on ommeltu kumivenyke.


[1] Turun Sanomat. 1956. no. 281. Mainos (Revilla OY).

”MIEHILLE: Golfsukkia 290:–”

[2] Etelä-Suomen Sanomat. 1953. no. 252. Mainos (Kolme Tahtia Oy).

”OSTAKAA NYT edullisesti ERIKOISHALVALLA: […] GOLFSUKAT eri värit. 250:–”

[3] Itä-Häme. 1953. no. 91. Mainos (Kauppakulma).

”MYYTÄVÄNÄ […] golfsukkia 290:–”

Lähteet: Kansalliskirjasto

Takki, puvun, 1940-1950-luku, Koiso Oy, Tampere

Ajoitus: 1940-luvun loppu, 1950-luvun alku

Kangas: Villakangas koripunostyyppisellä sidoksella, jossa kolmea eriväristä lankaa: punainen, valkoinen ja ruskea. Vuorit keskiruskeaa selluloosapohjaista tekokuitusatiinia, luultavasti viskoosia. Hihavuorit vaaleaa puuvillasatiinia, jossa raitoja kolmen ja kahden raidan ryhmissä.

Napit: Ruskeat ”sädenapit,” varhaista muovia (kaseiinia?), luultavasti Sarviksen tuotantoa.

_T0A0673

Kaksirivisessä takissa on 1940–1950-lukujen vaihteelle tyypillinen 2×4-napitus. Nappien lyhyt välitys ja matala paikoitus luovat mielikuvaa suuresta takista. 1940- ja 1950-luvulla olivat muodissa väljät ja laatikkomaiset puvut. Suurta ilmettä haettiin kankaiden puutteessa myös leikkausratkaisuilla. Takkia on säilytetty huolimattomasti, sillä se on haalistunut paikoitellen voimakkaasti.

_T0A0679

Luultavasti Sarviksen tuotantoa olevat sädenapit ovat erittäin tyypilliset ja niitä näkee paljon 1940- ja 1950-luvuilla. Kannelliset napinläpitaskut.

_T0A0674

_T0A0675

_T0A0675 copy.jpg

Koiso OY:n varhainen merkki. Osakeyhtiö rekisteröitiin vuonna 1943.

_T0A0676

Takissa on kahden povitaskun lisäksi kynätasku.

O. & J. Strandell, Tampere/Turku/Viipuri

4713

Todennäköisesti O. & J. Strandellin liike Tampereella Kauppakatu 7:ssä, 1800-luvun viimeisinä vuosina. Uusrenessanssityyliset myymäläkalusteet viittaavat kertaustyylisen rakennuksen interiööriin [E.A. Bergius, Vapriikin kuva-arkisto].

4714

Kuvassa todennäköisesti Strandellien uusi liike vastavalmistuneessa Tirkkosen kivitalossa 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Lars Sonckin ja Birger Federleyn piirtämän, varhaista ranskalaisvaikutteista jugend-tyyliä edustavan rakennuksen sisätilatkin suunniteltiin – aikakauden ihanteiden mukaisesti – sopimaan tyylillisesti yhteen talon julkisivun kanssa. Myyntitiskien Art Nouveau -henkinen kukkaornamentointi tukee ajatusta Tirkkosen talosta. Wieniläistuoli molemmissa kuvissa viittaa yhteyteen kuvissa olevien myymälöiden välillä [E.A. Bergius, Vapriikin kuva-arkisto].

O. & J. Strandellin liike ilmoitettiiin kaupparekisteriin elokuussa 1898. Veljesten Mårten Oskar Strandellin ja John Bernhard Strandellin Tampereelle perustaman yhtiön toimiala käsitti miesten asusteiden myynnin lisäksi myös matkailualan toimintaa. Veljeksillä oli höyrylaivamatkojen agentuuri Tampereella, joka välitti matkoja ainakin Ruotsiin ja Venäjälle [1, 2, 3].

Liike toimi Tampereella vuosina 1898–1921 Oskar Strandellin poismenoon saakka, Turussa n. vuosina 1913–1919, ja pisimpään Viipurissa, 1902–1936. Viipurin sivukonttoria hoiti ilmeisesti Oskarin veli John.

Oskar Strandell (s. 11.11.1869, Turku) oli kauppiasuransa ohella myös tamperelainen harrastajavalokuvaaja. Hänen kuviaan on talletettu ainakin Tampereen historiallisen museon kuva-arkistoon ja julkaistu ajan suomalaisissa lehdissä. Oskarilla oli kolme veljeä ja tämän isä oli kauppias Viktor Leonard Bernhard Strandell. Viktor Strandellin hautajaisista ilmestyi varsin mittava juttu vuoden 1904 Åbo Underrättelser -lehdessä, jonka voi lukea artikkelin lopusta.

Oskarin yhtiökumppanina toimineen John-veljen lisäksi tunnetaan ainakin turkulainen apteekkari Ivar Strandell ja arkkitehti Fritiof Strandell. Oskar Strandell oli aktiivinen jäsen Näsijärvi Segelsällskapin, eli Näsijärven purjehdusseuran toiminnassa, missä hän toimi pitkään sihteerinä. Frisk Bris -lehdessä vuonna 1920 julkaistussa Oskar Strandellin nekrologissa kirjoitettiin, että Tampereelle muuttanut Oskar oli ollut yhdistyksen tärkeitä tukipilareita [4, 5, 6]:

Inflyttad till Tammerfors från saltsjön, blev den avlidne en av stödjepelarna inom N.S.S., verkande under en lång följd av år såsom dess sekreterare.

Strandellien liike sijaitsi Tampereella aluksi osoitteessa Kauppakatu 7 – noin vuosina 1898–1900. Tirkkosen talon valmistuttua kadun toiselle puolelle heinäkuussa 1900, liike muutti yhteen sen uusista liikehuoneistoista, osoitteeseen Kauppakatu 6. Tiettävästi yritys toimi tässä osoitteessa ainakin vuoteen 1921 asti, jolloin se vielä esiintyy Tampereen puhelinluettelossa. Strandellit hankkivat puhelinosakkeen jo melko varhain, sillä ensimmäistä kertaa omaa numeroa, 568, mainostettiin Aamulehdessä 31. lokakuuta 1901.

5716392.jpg

Viipurin haaraliike avataan vuonna 1902 [7].

14960405.jpg

Turun liike Linnankadulle avautuu vuonna 1913 [8].

Strandellin veljekset perustivat tamperelaiselle yritykselleen haaraliikkeitä Viipuriin ja Turkuun. Viipurin liike sijaitsi aluksi Torkkelinkatu 6:ssa, jonne se avattiin elokuun lopussa 1902. Kymmenenluvun loppuun mennessä yritys oli ehtinyt toimia Viipurissa Torkkelinkadulla useissa eri osoitteissa. Turussa Strandellien haaraliike toimi ilmeisesti aluksi, vuodesta 1904 lähtien, yhdessä Wiktor Tikan liikkeen kanssa. Sittemmin oma liike perustettiiin Linnankatu 19:n tiloihin vuonna 1913. Vuosina 1913-1919 Turun liike oli osakeyhtiömuotoinen. Osakeyhtiön lakkauttamisen syy vuonna 1919 ei ole tiedossa, mutta se saattaa liittyä Oskar Strandellin kunnon heikentymiseen [9, 10, 11].

Oskar Strandell menehtyi sairauden seurauksena Viipurissa, viidenkymmenen vuoden iässä, 14. syyskuuta 1920. Seuraavalla viikolla pidetyissä hautajaisissa vainajan haudalle laskivat seppeleensä mm. kauppaneuvos Nikolai Tirkkonen ja arkkitehti Birger Federley, kerrottiin Aamulehdessä.  Vuoden 1920 lokakuussa, testamentin mukaisesti, yrityksen toiminta siirtyi kokonaisuudessaan hänen veljelleen John Strandellille. Yrityksen virallinen nimi muutettiin samalla muotoon O. & J. Strandell, äg. John Strandell (äg. on lyhenne sanasta ägare, omistaja) [12, 13, 14].

Viipurin haaraliike toimi ainakin vielä vuonna 1935, jolloin O. & J. Strandell mainosti Rintamamies-lehdessä varaston loppuunmyyntiä. Liike esiintyy vielä vuoden 1936 osoitekalenterissa, mutta ei enää vuonna 1939 [15, 16, 17].

Alla valittuja paloja O. & J. Strandellin reklaameista, ilmoituksista ja muista Strandelleihin liittyvistä lehtileikkeistä:

 

14960404

Oskar Strandellin ottama kuva Finlandia-lehdessä 1916 [18].

4715

Herrainvaateliikkeen valikoimaa 1900-luvun alussa Tampereella [E.A. Bergius, Vapriikin kuva-arkisto]. Strandellien liikkeen kyltti näkyy myös Tirkkosen talon julkisivussa täällä.


[1] Registeringstidning för varumärken, 30.8.1898, no. 84.

[2] Turisti. 1906. no. 6.

[3] Turisti. 1905. no. 2.

[4] Frisk Bris. 1920. no. 9.

[5] ”Oskar Strandell.” Kuka kuvasi? Suomen valokuvataiteen museo. http://kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi/ haettu 28.9.2016

[6] Åbo Underrättelser. 16.9.1920. no. 240.

[7] Wiipurin Sanomat. 23.8.1902. no. 68.

[8] Oma koti. 12.6.1913. no. 12.

[9] Registeringstidning för varumärken. 1916. no. 618

[10] Suomen virallinen lehti. 17.10.1919. no. 239.

[11] Kauppalehti. 28.10.1914. no. 43B.

[12] Registeringstidning för varumärken. 1920. no. 777

[13] Aamulehti. 18.9.1920. no. 215.

[14] Aamulehti. 15.9.1920. no 212.

[15] Rintamamies. 20.9.1935. no. 27.

[16] Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto. 1936.

[17] Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto 1939.

[18] Finlandia. 1916. no. 1.

Aikakaus- ja sanomalehtilähteet: Kansalliskirjasto.

Solmuke, 1913–1919, O. & J. Strandell, Tampere

Ajoitus: n. 1913–1919 (osakeyhtiön voimassaoloaika)

Kangas: Valkoinen puuvillakangas, jossa kuosiin kudottua vakoa. Nurjalla puolella kullanvärinen tekstipainatus.

Solmukkeen valmistaja on tuntematon. O. & J. Strandell oli tamperelainen miestenvaateliike, joka toimi vuosina 1898–1921. Muiden valmistajien tuotteiden brändäys oman liikkeen nimellä oli yleistä.

_MG_6725

Valmisrusetti kiristettiin kaulan takaa hakasin varustetulla soljella. Avoin pääty on vahvistettu sisältä kovalla materiaalilla, jotta se pysyy ryhdikkäänä, eikä roiku valtoimenaan.

_MG_6727

Kuvassa näkyvät kaksi metallista kieltä kiinnittyvät irtokauluksen alareunaan ja keskellä oleva metallinen pesä istuu kaulusnapin uloimpaan osaan. Näin solmuke ei käytettäessä hievahdakaan paikaltaan. Molemmat kiinnikkeet hävisivät valmissolmukkeista irtokaulusten mentyä pois muodista.

Kauranen Oy, Tampere

IMG_4002.jpg

Mainos Etelä-Suomen Sanomissa v. 1955 [1]

Kauranen Oy oli Tampereella ja Nokialla toiminut puku- ja lakkitehdas, joka oli aktiivinen 1940-1960-luvuilla. Yhtiön tuotemerkki oli Kara.

Pukutehdas Kauranen Oy (91,705) merkittiin kaupparekisteriin vuonna 1941 ja sen yhtiöjärjestys vahvistettiin maaliskuussa 1941. Hallituksen puheenjohtajan tehtävässä vaikutti Viktor Kauranen, joka oli aiemmin ollut Viipurissa sijainneen Karjalan Puku O.Y.:n johtajana [2, 3].

Kaurasen pääosasto, puku- ja kappatehdas, sijaitsi Tampereella. Nokialla sijainnut lastenvaatetus- ja lakkiosasto sai alkunsa vuonna 1943, jolloin yhtiön osakepääomaa myös korotettiin. Osuustukkukauppa OTK sitoi myyntisopimuksen Kauranen Oy:n lakkien myynnistä samana vuonna [4, 5, 6, 7].

Tampereella yritys toimi 1940-luvulla osoitteessa Keskustori 7 ja sillä oli kolme puhelinnumeroa (5868, 5869 ja 6438). Nokialla sijainneen lakkitehtaan puhelinnumero oli 181 [5, 8].

Pelikaudella 1963-1964 Kauranen Oy valmisti edustuspuvut Suomen jääkiekkojoukkueelle [9].


[1] Etelä-Suomen Sanomat. 20.3.1955. no. 77

[2] Suomen kaupparekisteri, liite. 1941. no. 19.

[3] Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto. 1931.

[4] Teollisuusvirkailija. 1.8.1943. no. 2.

[5] Pohjois-Hämeen vartio. 1.6.1943. no. 6-7.

[6] Kaupparekisteri. 1943. no. 37.

[7] OTK:n viikkotietoja jäsenosuuskaupoille. 3.4.1943. no. 14.

[8] Suomen poliisilehti. 15.6.1942. no. 12.

[9] Honkavaara, Aarne (toim.) Jääkiekkokirja 1963–1964.

Lähteet 1–8 haettu Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta 19.8.2017.

 

 

Takki, puvun, 1928-1931, Heikkilä & Kestilä OY, Tampere

Ajoitus: n. 1928-1931

Kangas: Harmaa villakangas, jossa violettia raitaa. Vuoritus violetinharmaata puuvillakangasta, jossa satiinisidos. Hihavuori luonnonvalkoista, satiinisidoksista puuvillakangasta.

Napit: Nelireikäiset, vaaleanruskeat, luultavasti kivipähkinää (corozo, tagua).

_MG_6740

Takki on hyvä esimerkki 1920-luvun muodista. Tyköistuvaa takkia on topattu vain vähän olkapäistä ja kauluskäänteet ovat kapeahkot. Pystykaulus on leikattu vaakasuoraan ja se muistuttaa hieman ns. fishmouth-kalansuukaulusta,

_MG_6747

Japaninpuupähkinää käytettiin yleisenä nappimateriaalina ennen muovinappien tuloa. Napit tuotiin ulkomailta ja ne olivat edullisiä pitkään vielä muovinappienkin aikana.  Tuontinapit olivat Suomessa luonnollinen valinta varhaisille pukutehtaille kuten Heikkilä & Kestilälle.

_MG_6742

Pula-ajan takin säilyminen meidän päiviimme saakka on varsin harvinaista. Vähät vaatteet käytettiin loppuun asti ja kysynnän laskun myötä myös valmistusmäärät vähenivät. Monet tehtaat sulkivat lopulta ovensa. Heikkilä & Kestilä selvisi lamasta fuusioitumalla.

_MG_6743

Kangas on tyypillinen 1920-luvulle, jolloin vaatteet saattoivat olla yllättävän värikkäitä. Voimakas violetti raita pukukankaassa olisi jopa tänä päivänä rohkea valinta. Boardwalk Empire -sarjassakin nähtyä pukuloistoa ei ehkä saavutettu Suomessa, mutta täysin aneemista ei kotimaan muoti silti ollut.

_MG_6746

Takin vuorin paikkaus kertoo lama-ajan ahdingosta enemmän kuin tuhat sanaa. Säilyneet vaatteet 1920-1930-lukujen vaihteesta ovat yleensä juhlapukuja, sillä niiden käyttö oli harvempaa. Arkipuvun takin säilyminen on erittäin harvinaista tältä ajalta ja siihen nähden sen kunto on yllättävän hyvä. Huonokuntoisempi takki olisi luultavasti laitettu uusiokäyttöön.

_MG_6744

Tätä merkkiä Heikkilä & Kestilä käytti noin vuodesta 1928 vuoteen 1931 asti. Lama alkoi Amerikassa vuonna 1929. Suomessa pula-aika kesti noin 1930-luvun puoliväliin saakka (laman pituudesta ei selkeää yksimielisyyttä).

Tupakkatakki, 1940-luku, Kauranen OY, Tampere

Ajoitus: 1940-luku

Kangas: Oranssi villakangas, ruskea viskoosisatiini. Vuorikankaat selluloosapohjaisia. Päävuoritus toimikassidoksinen. Hihavuoressa kolmiryhmäinen tumma raidoitus vaalealla pohjalla.

Napit: Nelireikäiset. Ruskeaa tekoainetta, jossa sarvea imitoiva kuviointi. Selluloidi tai kaseiini (ei testattu).

_MG_6632

Tupakkatakissa on shaalikaulukset ja harvinainen, korkealle ulottuva 2×4-napitus. Takki saa näiden ansiosta hieman vanhahtavan, viktoriaanisen ilmeen, sillä molempia suosittiin 1800-luvun lopulla. Tupakkatakilla suojattiin vaatteita tupakansavulta ja sen kanssa saatettiin käyttää erityistä tupakkahattua tai –myssyä hiuksien suojaamiseen. Tämä päähine pohjautui usein turkkilaiseen fetsiin.

_MG_6635

Takki on viimeistelty kauluskäänteiden, kalvosimien ja taskunsuiden kohdilta ruskealla tekosilkillä, jossa on satiinisidos.

_MG_6634

Halkioton leikkaus on hyvin tyypillinen tälle ajalle. Tupakkatakkia näkee usein yhdistettynä smokkiin, jonka takin tupakkatakki tällöin korvaa. Tupakkatakki teki epämuodollisesta iltapuvusta tällöin vielä rennomman. Yleensä tupakkatakkia käytettiin kotona tai miesten kesken. Tästä syystä se tunnettiin kotitakkina, mitä nimitystä on tänä aikana käytetty luultavasti yleisemmin.

_MG_6637

Näin kotitakkia luonnehdittiin 1930-luvun etikettilehtisessä:

Kotitakkia on käytetty jo hyvin kauan, ja vaikka sitä pidetääkin ylellisyystavarana eräissä piireissä, niin se on sekä hyödyllinen että käytännöllinen vaateparsi. Sotilashenkilöt, joiden vaatetus kotioloissa korkeine takinkauluksineen on kuuma ja epämukava, käyttävät sitä paljon. Samoin perheenisät ja kaikki ne henkilöt, jotka kotana [sic] haluavat olla mukavammin ja kodikkaammin puettuna [1].

_MG_6638

Tupakkatakin yleinen materiaali Suomessa oli villa, sillä kotitakkina sen tuli lämmittää kantajaansa vilpoisissa huoneistoissa aikana, jolloin ei vielä tunnettu keskuslämmitystä.


[1] Miten pukeudun, Veljekset Viljanen. (KK)