E. A. Knápe, Helsinki

EAKnape.png

Emil Alexander Knápen liike Aleksanterinkadulla 17, toisessa kerroksessa, 1910-luvun alussa (Rosenbröijer A. E., Helsingin kaupunginmuseo).

200720 . N117882

Aleksanterinkatua, noin 1899-1909 (Lindbohm A., Lindbohm J., Lindbohm H., Helsingin Kaupunginmuseo)

IMG_5571copy.png

E.A. Knápen ilmoitus räätäliliikkeensä avaamisesta Hufvudstadsbladetissa 1884.

Emil Alexander Knápe (s. 18.7.1863, Kokkola(?), k. 30.6.1936, Helsinki) oli helsinkiläinen vaatturimestari ja kauppias. Knápe perusti liikkeensä Andreankatu 13:een (nykyinen Lönnrotinkatu) vuonna 1884. Samana vuonna tämä ja hänen puolisonsa Anna Charlotta Bäck vihittiin. Heidän tyttärensä Ingrid Maria kuoli kahdeksankuukautisena 18.6.1886. Liike muutti vuonna 1885 Itäiselle Henrikinkadulle 5, joka on nykyään Mannerheimintie. Tänä aikana hän tuntuu käyttäneen reklaami-ilmoittelussa nimeä E. Alex Knape.

Vuonna 1888 liike muutti Aleksanterinkadulle 48, vuonna 1889 numeroon 15 ja vuonna 1897 numeroon 17, jossa se sijaitsi toisessa kerroksessa. Vaatturityön lisäksi Knápe kauppasi kankaita. Aleksanterinkadulla toimimisen aikana tämän puhelinnumero oli ytimekäs: 5. Vaatturi Viktor Lehto toimi mestarina Knápen liikkeessä jonkin aikaa silloin, kun se sijaitsi Aleksanterinkadulla. Tämä helsinkiläinen vaatturinliike liike pärjäsi kaikesta päätellen hyvin, sillä vuosisadan vaihteessa sekä 1910-luvulla tämän vaatturiliikkeen, jolla oli nyt nimitys miesten muotisalonki (Modesalong för Herrar), mainos koristaa paikallisen osoitekalenterin joka toista sivua, eli yli kahtasataa sivua per opus. Knápella oli tämän lisäksi toimitalossaan Aleksanterinkatu 17:ssa sen päätyyn maalattu reklaami.

Vuonna 1919 korkein oikeus langetti Knápelle 3½ kuukauden vankeuden ja 12,000 markan sakot elintarvikkeen myynnistä epäreiluun hintaan. Asia koski luultavasti vuoden 1918 poikkeusoloja.  Vaateliike meni konkurssiin vuonna 1924, jolloin se myös siirtyi leikkaajana vuodesta 1909 toimineelle Leo Sandellille. Samana vuonna liike oli myös muuttanut Pohjoiselle Esplanadinkadulle 37, jossa se toimi ainakin vuoteen 1941. Liike on lopettanut arviolta vuotta myöhemmin, sillä vaatturimestari Sandell oli siirtynyt toiselle alalle vuonna 1944.

Emil Knápe on käyttänyt nimikoiduissa housunnapeissaan Saksassa Elberfeldissä (nykyään osa Wuppertalin kaupunkia) sijainneen Carl Weyerbusch & Co:n valmistamia kivipähkinänappeja.

ASnellmanKnape.jpg

Povimerkki siviilivirkapuvussa, mahdollisesti vuodelta 1907 [Kuva: Alex Snellman].

KnapeHango (1).jpg

Knápen mainos Hangö stad och badanstalt -kirjasessa vuodelta 1895.


Vaatturi. 1936. no. 7.

Vaatturi. 1942. no. 11.

Vaatturi. 1944. no. 6.

Hufvudstadsbladet. 9.9.1884. no. 210.

Nya Pressen. 11.6.1886. no. 156.

Hufvudstadsbladet. 18.7.1913. no. 192

Nya Pressen. 3.10.1884. no. 269.

Folkwännen. 27.12.1884. no. 302

Finland. 14.10.1885. no. 238.

Vasabladet. 23.6.1886. no. 50.

Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/henkilo.php?id=22321

Adresskalender för Helsingfors stad. 1888.

Adresskalender för Helsingfors stad. 1889.

Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter. 1898–1917.

Åbo Underrättelser. 13.5.1919. no. 127.

Finlands Allmänna Tidning. 13.11.1924. no. 264.

Helsingin Sanomat. 12.6.1924. no. 160.

Suomen liikekalenteri. 1941.

Hangö stad och badanstalt. Helsingfors: Wenzel Hagelstam. 1895.

Lähteet: KA

 

Sadetakki, 1930-1940-luku, Yhtyneet Pukutehtaat O.Y., Tampere

Ajoitus: n. 1930-luvun loppupuoli – 1940-luvun loppupuoli

Kangas: hiekanruskea villagabardiini, jossa mahdollisesti sillaa. Vuorit selluloosapohjaista, harmaata tekokuitua diagonaalisidoksella, todennäköisesti viskoosia.

Napit: Varhaista muovia, todennäköisesti selluloidia tai selluloosa-asetaattia.

_T0A0762

Takki tunnetaan trenssinä ja se on alunperin kehitetty ensimmäisen maailmansodan upseereille ja sitä käyttivät erityisesti brittiläiset. Takin nimikin juontaa juurensa ensimmäiseen maailmansotaan (e. trench coat; juoksuhautatakki). Takin keksijyydestä kiistelevät Burberry ja Aquascutum -vaatemerkit. Thomas Burberry kehitti gabardiinikankaan 1800-luvun loppupuolella.

_T0A0763

_T0A0764

_T0A0767.jpg

Vuoritus on luultavasti viskoosia. Päällikangas on mahdollisesti villan ja sillan sekoitusta, joka oli yleinen sekoite sota-aikana. Silla, eli villaan sekoitettavaksi tarkoitettu selluloosapohjainen tekokuitu, teki kankaasta edullisemman sekä lisäsi laskeutuvuutta ja kiiltoa.  Sillan sekoittaminen villakankaaseen kuitenkin lisäsi kankaan rypistyvyyttä – tosin viskoosi oikenee helposti veden avulla, joten sadetakissa rypistyvyys ei liene ollut ongelma. 1950-luvulla viskoosigabardiini oli suosittu materiaali urheilu- ja vapaa-ajan vaatteissa.

_T0A0765.jpg

Yhtyneiden pukutehtaiden Leijona-merkki on rekisteröity 1930-luvun loppupuolella.

 

 

Takki, puvun, 1940-1950-luku, Koiso Oy, Tampere

Ajoitus: 1940-luvun loppu, 1950-luvun alku

Kangas: Villakangas koripunostyyppisellä sidoksella, jossa kolmea eriväristä lankaa: punainen, valkoinen ja ruskea. Vuorit keskiruskeaa selluloosapohjaista tekokuitusatiinia, luultavasti viskoosia. Hihavuorit vaaleaa puuvillasatiinia, jossa raitoja kolmen ja kahden raidan ryhmissä.

Napit: Ruskeat ”sädenapit,” varhaista muovia (kaseiinia?), luultavasti Sarviksen tuotantoa.

_T0A0673

Kaksirivisessä takissa on 1940–1950-lukujen vaihteelle tyypillinen 2×4-napitus. Nappien lyhyt välitys ja matala paikoitus luovat mielikuvaa suuresta takista. 1940- ja 1950-luvulla olivat muodissa väljät ja laatikkomaiset puvut. Suurta ilmettä haettiin kankaiden puutteessa myös leikkausratkaisuilla. Takkia on säilytetty huolimattomasti, sillä se on haalistunut paikoitellen voimakkaasti.

_T0A0679

Luultavasti Sarviksen tuotantoa olevat sädenapit ovat erittäin tyypilliset ja niitä näkee paljon 1940- ja 1950-luvuilla. Kannelliset napinläpitaskut.

_T0A0674

_T0A0675

_T0A0675 copy.jpg

Koiso OY:n varhainen merkki. Osakeyhtiö rekisteröitiin vuonna 1943.

_T0A0676

Takissa on kahden povitaskun lisäksi kynätasku.

Oy Rönkä Ab, Turku

IMG_4376IMG_4414.jpg

Yllä: kaksi mainosta Suomen Kuvalehdestä vuodelta 1952 [1, 2]

Osakeyhtiö Rönkä Aktiebolag perustettiin Turussa vuonna 1921. Yhtiön tarkoituksena oli valmistaa ja myydä vaatetavaraa. Yritys keskittyi eritoten miesten ja naisten valmisvaatteiden tuotantoon. Vuonna 1943 yhtiö tarkensikin toimintatarkoitustaan vaatteiden tehdasmaiseen valmistukseen sekä tukku- ja vähittäismyyntiin. Yhtiön tuotantoon kuului keskeisesti päällysvaatteiden valmistus [3, 4, 5].

Yrityksen toiminta kesti hyvin pitkään, sillä se laukkautettiin vasta vuonna 2003. Vuodesta 1972 eteenpäin yritys toimi nimellä Oy Oratop Ab [6].

Yhtiön perustivat vaatturimestari Aatu Rönkä (s. 25.9.1879, Iisalmi. k. 16.7.1929, Turku) ja kauppias Enok Wilhelm Johansson Frejborg (s. 22.2.1886, Porvoo. k. 13.2.1958, Turku) [7, 8].

Vaatturimestari Aatu Rönkä oli yritteliäs mies, joka ei karttanut muutosta. Vaatturi-lehden nekrologin mukaan hiljainen ja vähäpuheinen Rönkä menehtyi yllättävään aivohalvaukseen kesken työpäivän vuonna 1929. Samaisen kirjoituksen ansiosta meille on säilynyt hänen vaiheikas ura- ja elämäntarinansa, josta selviää, että Rönkä oli mukana monessa. Alla referoituna ja selvennettynä Vaatturi-lehden kirjoitus oleellisilta osiltaan.

Aatu Rönkän isä kuoli pojan ollessa seitsenvuotias. Jo 11-vuotiaana tämä lähti maailmalle ja pääsi 17:n vuoden iässä mestari Jääskeläisen vaatturioppiin Alapitkän pitäjään, joka sijaitsee lähellä Kuopiota ja kuuluu nykyään Lapinlahden kuntaan. Oppiaikojen jälkeen kisälli Aatu Rönkä työskenteli Ruotsissa Luleån kaupungissa sekä Tukholmassa, jonne hän perusti myös oman liikkeensä. Ruotsissa ollessaan hän erikoistui naisten pukimiin. Vuonna 1914 Rönkä palasi Suomeen ja asettui Turkuun, missä hän työskenteli aluksi leikkaajana David Gumplerin liikkeessä. Lyhyen ajan kuluttua Rönkä kuitenkin erosi pestistään, perusti oman liikkeen, lopetti sen, ryhtyi osakkaaksi Frejborg & Saarinen Osakeyhtiöön, erosi siitä, ja perusti lopulta oman osakeyhtiönsä Wilhelm Frejborgin kanssa. Tämän liikkeen nimeksi tuli Oy Rönkä Ab. Toimitusjohtajana Rönkä viihtyi kuitenkin vain neljä vuotta, sillä hän perusti Eerikinkatu kuuteen oman vaatturinliikkeen vuonna 1925 ja erosi osakeyhtiön toiminnasta [7].

Rönkän eri yritysten toiminnan keskiössä näyttää olleen ilmoitusten ja reklaamien perusteella painotus naisten ja miesten päällysvaatteisiin; kappoihin ja palttoisiin.

Uusi Aura –lehdessä vuonna 1925 ilmestyi nimimerkin Me kaksi kirjoitus A. Rönkän uudesta pukimoliikkeestä osiossa nimeltä ”pikku-uutisia.” Alla siteeratun mainoksen naamioiminen uutiseksi muistuttaa hyvinkin paljon nykypäivänä parjattua natiivimainontaa [9]:

Pukimoliike A. Rönkä, Eerikinkatu 6, sijaitsee entisessä Kristalli Oy:n huoneistossa. Tässä päivänä muutamana oli meillä tilaisuus tutustua liikkeen runsaaseen ja monipuoliseen varastoon. Kaunista oli nähtävänä kaikkialla, mutta naisten kappain aistikkaat mallit suorastaan silmiä hivelivät. Erittäinkin se ”kellomallinen”, joka on tämän syksyn uutuus. Ai, ai sentään! – Mutta ihmekös tuo, kun liikkeen omistaja on monet vuodet menestyksellisesti työskennellyt kaupunkimme suurimmissa pukimoliikkeissä.

Miesten pukuja ja palttoita oli myös varastossa suuret määrät ja lisää näytti syntyvän neulomossa, joka täyttää myymälän päällä olevan kerroksen. Tilauksesta valmistaa liike täällä päällepantavaa sekä naisille että miehille. Kangasvxarastossa [sic] näimme ja pitelimme niin ihanan pehmeitä kangasuutuuksia, että varmasti niistä saa kuka tahansa sopivia pukimia itselleen kohtuushintoihin. Käykää tutustumassa liikkeeseen.

Lappalainen & Almayn kirjan Kansakunnan vaatettajat (1996) mukaan Oy Rönkä Ab:n alkuaikoina työntekijöitä oli noin kymmenkunta. Vaatteet leikattiin itse ja ompelu teetettiin kotityönä. Oman myymälän kauppa kävi hyvin, yli 60% tuotteista myytiin Kauppiaskatu 5:n huoneistossa, mutta ohessa käynnistyi myös jälleen- ja tukkumyynti. Oma tehdaskiinteistö, jota myöhemmin laajennettiin useasti, rakennettiin Sirkkalankadulle 1941 ja se työllisti jo 150 työntekijää. 1950-luvulla ORA oli arvokas brändi, sillä sen tuotteet olivat eräitä Suomen tunnetuimpia [10].

Lappalainen & Almay eivät mainitse Aatu Rönkää selvityksessään Oy Oratop Ab:n historiasta lainkaan. Lähteitä ei ole mainittu, mutta tekstistä saa sen käsityksen, että tiedonantajana on ollut Wilhelm Frejborgin jälkeläinen Kaj Maunula, joka on kirjan tekohetkellä toiminut Oy Oratop Ab:n toimitusjohtajana. Lappalainen & Almayn mukaan Wilhelm Frejborg ”osti Rönkä-nimisen yrityksen ja muodosti siitä osakeyhtiön, Oy Rönkä Ab:n.” Kaupparekisteri ja muut lähteet, joita olen edellä käyttänyt, eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. Selvää on kuitenkin se, että Aatu Rönkän panos yhtiön toiminnassa jäi kovin pieneksi, sillä tämä jättäytyi toiminnasta varsin pian. Oy Rönkä Ab:n ohella Wilhelm Frejborg toimi myös useissa muissa yrityksissä. Frejborg & Saarinen ja Oy Rönkä Ab -yhtiöiden lisäksi hän oli Turun Kutomo O.Y.  ja Toimelan Pukimo O.Y:n hallituksissa. Parhaiten menestyi kuitenkin Aatu Ronkän aloittama, ORA-tuotteita valmistanut pukutehdas. [10, 11, 12, 13].

IMG_4406

IMG_4405

Oy Rönkä Ab rekisteröi kaksi tuotemerkkiä vuonna 1932: ORA ja Yliveto. Vain ensin mainittua ORA-tuotemerkkiä uusittiin aina yrityksen lakkaamiseen saakka, vuoteen 2002, kun jälkimmäistä Yliveto-merkkiä ei uusittu enää ensimmäisen kauden jälkeen vuonna 1942 [14, 15, 16, 17].

Yrityksen mainoslauseita olivat aikakaus- ja sanomalehtiaineiston perusteella ainakin ORA –pukeutunut / hyvin pukeutunut (1952), Menestyvän merkki on ORA–pukine (1960) ja ORA pukee parhaiten (1962) [18, 19, 20].

Olen koonnut alle erilaisia yrityksen käyttämiä merkkejä ja logoja, joiden avulla voi yrittää tarkentaa kokoelmista löytyviä vaatekappaleita:

IMG_4419.jpg

1952 [18]

IMG_4386

1957 [21]

IMG_4409

1960 [19]

IMG_4412

1962 [20]

IMG_4421.jpg

1970 [22]


[1] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42

[2] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 40.

[3] Registeringstidning för varumärken. 1921. no. 810.

[4] Kauppalehden protestilista. 16.11.1921. no 46.

[5] Kaupparekisteri. 1943. no. 1.

[6] Kauppalehden yrityshaku. Oy Oratop Ab. https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/oy+oratop+ab/01365386 Haettu 10.10.2017.

[7] Vaatturi. 1929. no. 8.

[8] Geni.com. Enok Wilhelm Johansson Frejborg. https://www.geni.com/people/Enok-Wilhelm-Frejborg/6000000022958476934. Haettu 10.10.2017.

[9] Uusi Aura. 1925. no. 239.

[10] Lappalainen, Piippa ja Mirja Almay. Kansakunnan Vaatettajat. WSOY: Porvoo. 1996. s. 31–32

[11] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1929. no. 5.

[12] Kaupparekisteri. 1944. no. 38.

[13] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1932. no. 5.

[14] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 2.

[15] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 11.

[16] PRH. Tavaramerkkitietokanta. http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku//?appNum=T193200110&regNum=12894 Haettu 10.10.2017.

[17] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1943. no. 1.

[18] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42.

[19] Suomen Kuvalehti. 1960. no. 39.

[20] Suomen Kuvalehti. 1962. no. 36.

[21] Maaseudun Tulevaisuus. 1957. no. 119.

[22] Suomen Kuvalehti. 1970. no. 12

Aikakaus- ja sanomalehtilähteet: Kansalliskirjasto

Kauranen Oy, Tampere

IMG_4002.jpg

Mainos Etelä-Suomen Sanomissa v. 1955 [1]

Kauranen Oy oli Tampereella ja Nokialla toiminut puku- ja lakkitehdas, joka oli aktiivinen 1940-1960-luvuilla. Yhtiön tuotemerkki oli Kara.

Pukutehdas Kauranen Oy (91,705) merkittiin kaupparekisteriin vuonna 1941 ja sen yhtiöjärjestys vahvistettiin maaliskuussa 1941. Hallituksen puheenjohtajan tehtävässä vaikutti Viktor Kauranen, joka oli aiemmin ollut Viipurissa sijainneen Karjalan Puku O.Y.:n johtajana [2, 3].

Kaurasen pääosasto, puku- ja kappatehdas, sijaitsi Tampereella. Nokialla sijainnut lastenvaatetus- ja lakkiosasto sai alkunsa vuonna 1943, jolloin yhtiön osakepääomaa myös korotettiin. Osuustukkukauppa OTK sitoi myyntisopimuksen Kauranen Oy:n lakkien myynnistä samana vuonna [4, 5, 6, 7].

Tampereella yritys toimi 1940-luvulla osoitteessa Keskustori 7 ja sillä oli kolme puhelinnumeroa (5868, 5869 ja 6438). Nokialla sijainneen lakkitehtaan puhelinnumero oli 181 [5, 8].

Pelikaudella 1963-1964 Kauranen Oy valmisti edustuspuvut Suomen jääkiekkojoukkueelle [9].


[1] Etelä-Suomen Sanomat. 20.3.1955. no. 77

[2] Suomen kaupparekisteri, liite. 1941. no. 19.

[3] Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto. 1931.

[4] Teollisuusvirkailija. 1.8.1943. no. 2.

[5] Pohjois-Hämeen vartio. 1.6.1943. no. 6-7.

[6] Kaupparekisteri. 1943. no. 37.

[7] OTK:n viikkotietoja jäsenosuuskaupoille. 3.4.1943. no. 14.

[8] Suomen poliisilehti. 15.6.1942. no. 12.

[9] Honkavaara, Aarne (toim.) Jääkiekkokirja 1963–1964.

Lähteet 1–8 haettu Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta 19.8.2017.

 

 

Tupakkatakki, 1940-luku, Kauranen OY, Tampere

Ajoitus: 1940-luku

Kangas: Oranssi villakangas, ruskea viskoosisatiini. Vuorikankaat selluloosapohjaisia. Päävuoritus toimikassidoksinen. Hihavuoressa kolmiryhmäinen tumma raidoitus vaalealla pohjalla.

Napit: Nelireikäiset. Ruskeaa tekoainetta, jossa sarvea imitoiva kuviointi. Selluloidi tai kaseiini (ei testattu).

_MG_6632

Tupakkatakissa on shaalikaulukset ja harvinainen, korkealle ulottuva 2×4-napitus. Takki saa näiden ansiosta hieman vanhahtavan, viktoriaanisen ilmeen, sillä molempia suosittiin 1800-luvun lopulla. Tupakkatakilla suojattiin vaatteita tupakansavulta ja sen kanssa saatettiin käyttää erityistä tupakkahattua tai –myssyä hiuksien suojaamiseen. Tämä päähine pohjautui usein turkkilaiseen fetsiin.

_MG_6635

Takki on viimeistelty kauluskäänteiden, kalvosimien ja taskunsuiden kohdilta ruskealla tekosilkillä, jossa on satiinisidos.

_MG_6634

Halkioton leikkaus on hyvin tyypillinen tälle ajalle. Tupakkatakkia näkee usein yhdistettynä smokkiin, jonka takin tupakkatakki tällöin korvaa. Tupakkatakki teki epämuodollisesta iltapuvusta tällöin vielä rennomman. Yleensä tupakkatakkia käytettiin kotona tai miesten kesken. Tästä syystä se tunnettiin kotitakkina, mitä nimitystä on tänä aikana käytetty luultavasti yleisemmin.

_MG_6637

Näin kotitakkia luonnehdittiin 1930-luvun etikettilehtisessä:

Kotitakkia on käytetty jo hyvin kauan, ja vaikka sitä pidetääkin ylellisyystavarana eräissä piireissä, niin se on sekä hyödyllinen että käytännöllinen vaateparsi. Sotilashenkilöt, joiden vaatetus kotioloissa korkeine takinkauluksineen on kuuma ja epämukava, käyttävät sitä paljon. Samoin perheenisät ja kaikki ne henkilöt, jotka kotana [sic] haluavat olla mukavammin ja kodikkaammin puettuna [1].

_MG_6638

Tupakkatakin yleinen materiaali Suomessa oli villa, sillä kotitakkina sen tuli lämmittää kantajaansa vilpoisissa huoneistoissa aikana, jolloin ei vielä tunnettu keskuslämmitystä.


[1] Miten pukeudun, Veljekset Viljanen. (KK)

Frakkipaita, 1940-luku, O.Y. Paitatehdas Juselius, Turku

Ajoitus: n. 1947-1949

Kangas: Puuvillatehtaiden myyntikonttorin Madapollan-puuvillapalttina ja ulkomainen puuvillapikee.

Napit: Ei nappeja. Pakkauksessa käytetty kaulus- ja kalvosinnappi alumiinia.

_MG_6664

Paidassa on yhä luultavasti alkuperäinen tärkkäys.

IMG_2551

Joskus sitä osuu kultasuoneen! Kansanhuoltoministeriön hintaosaston arkistoiduista dokumenteista löytyi Espis 1 -paidan kustannelaskelmat kangasnäytteineen. Asiakirjoista selviää esimerkiksi kankaan ostohinta ja paidan vähittäismyyntihinta.

_MG_6674

Vain etumus ja kalvosimet ovat tärkätyt.

IMG_2553

Yhtä paitaa varten tarvittiin edellä mainitun listan lisäksi oheistarpeina mm. 3,5 metriä sveitsiläistä kangasta etumuksen vuoraukseen.

_MG_6676

Alkuperäinen alumiininappi kalvosimessa.

IMG_2552

Lähikuva laskelmaan liitetyistä kangasnäytteistä.

_MG_6677

Espis 1 -frakkipaitaa valmistettiin hinnanvahvistushakemuksien mukaan ainakin vuosina 1947-1949. Numero 38 viittaa kauluksen mittaan ja oli pienin valmistettu koko. Paitoja valmistettiin Joutsenpaita-tuotemerkin alla.

IMG_2555

Kustannukset on eritelty myös palkkojen osalta.


Kansallisarkisto. Kansanhuoltoministeriön hintaosaston arkisto. Hinnanvahvistushakemukset ja -päätökset toiminimittäin. Juselius OY, Paitatehdas. 1947–1949.

 

 

 

A. Karvinen, Helsinki

IMG_2942.jpg

Vaatturi Abel Karvinen. Kuva luultavasti 1940-luvulta.

Abel ”Aapeli” Karvinen (s. 30.5.1894, Liperi) oli helsinkiläinen vaatturimestari. Karvinen meni liperiläisen mestari Pitkäsen vaatturinoppiin vuonna 1910.  Hän oli käynyt kansakoulun ja sen jatkokursseja. Työn ohessa Karvinen kävi työväenopistoa.

Karvinen työskenteli ensimmäisen maailmansodan aikaan Venäjällä, mm. Pietarissa vaatturimestari Ratilaisen liikkeessä. Palattuaan Suomeen Karvinen asettui Helsinkiin, jossa hän työskenteli leikkaajana J.D. Karjalaisen ja A.T. Erosen liikkeissä. Oman liikkeen Karvinen perusti Vaatturi-lehden mukaan vuonna 1926. Liike yhtiöitettiin vuonna 1931, jolloin nimeksi tuli O.Y. Karvinen A.B. Yhtiön hallituksen muodostivat puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Aapeli Karvinen sekä varsinaiset jäsenet Vilho Albin Karvinen ja Bertil Valdemar Lundström. Osakeyhtiö luovutettiin kuitenkin konkurssiin vain kahta vuotta myöhemmin.

Vaatturi-lehdessä vuonna 1944 haastateltu Karvinen oli sitä mieltä, että tilausvaattureiden tulisi kyvetä tarjoamaan tilausvaatteiden ohella myös valmisvaatteita. Karvinen perusteli liikevaihdon ja asiakaspiirin kasvavan valmisvaatteiden myynnin seurauksena.

Karvinen toimi aktiivisesti järjestötoiminnassa. Karvinen toimi mm. Vaatturiliikkeenharjoittajain Helsingin jäsenyhdistyksen puheenjohtajana 1940-luvulla ja vuonna 1960 hänet valittiin Suomen Vaatturiliiton puheenjohtajaksi.

Osoitteita ja puhelinnumeroita

  • 1924: Erikinkatu 27 D 5 (kotiosoite)
  • 1926: Siviili- ja virkapukimo: Annankatu 8.
  • 1928: Fabianinkatu 23 A 3.
  • 1930: Kluuvikatu 8.
  • 1931: Ilmarinkatu 12 A 16 (kotiosoite). Siviili- ja virkapukimo: Kluuvikatu 8.
  • 1933: Uudenmaankatu 44 C 44 (kotiosoite?)
  • 1936: Mariankatu 10 B 22 (kotiosoite). Pukimo: Keskuskatu 5.

Liikeen puhelinnumero esiintyy ensimmäistä kertaa v. 1926 ja se pysyy aineistossa loppuun asti samana: 23 589.


[1] Vaatturi. 1944. no. 5.

[2] Vaatturi. 1943. no. 7-8.

[3] Vaatturi. 1934. no. 5.

[4] Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenteri. 1924–1936.

[5] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1931. no. 8.

[6] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1933. no. 4.

[7] Vaatturi. 1944. no. 12.

Takki, ajurinpuku, 1940-1950-luku, Kestilän Pukimo O.Y., Turku

Ajoitus: n. 1945–1955. Mahdollisesti myös 1935-1939.

Kangas: Harmaa villadiagonaali

Napit: Mustaa varhaista muovimassaa, reunalliset, nelireikäiset, mahdollisesti Sarviksen tuotantoa

Vuorit: Hieman violettiin taittuvaa harmaata tekosilkkiä satiinikudoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorit sinertävää selluloosapohjaista tekokuitua toimikassidoksella, luultavasti viskoosia.

_MG_6640

Ajurinpuku kuuluu urheilupukujen kategoriaan, jota kuvastavat epämuodolliset elementit kuten lovikaulus ja paikkataskut. Armeijaunivormuissa yleiset läpälliset, kaarrokkeelliset taskut tavataan usein myös ajurinpuvun takeissa. Ajurinpukua käyttivät työasunaan erityisesti autokuljettajat 1930-1950-luvuilla. Koska vaate oli työunivormu on se sukua myös sotaunivormuille.

_MG_6642

Paikkataskuissa on myös laskostus, jonka ansiosta taskuun tulee tarvittaessa hieman enemmän tilaa. Samanlaisia leikkauksia käytettiin urheilupukujen selkäkappaleissa liikkumavaran lisäämiseksi.

_MG_6641

Selkäosasta löytyy kaarroke eli koketti ja vyömäinen tamppi. Molemmat ominaisuudet olivat tyypillisiä urheilupuvuissa. Urheilupukujen takkeja kutsuttiin välillä myös tamppitakeiksi. Ajurinpukuun kuuluivat saapashousut (myös: pussihousut) tai suorat housut. Erityisesti sodanjälkeisenä aikana niin urheilupuvut kuin pussihousut olivat suosittuja kestävyytensä ja monikäyttöisyytensä vuoksi. Saapashousuja valmistivat vaattureiden ohella myös pukutehtaat ja ompelijat. Kaipaisen mukaan ne olivat sodan jälkeen yleisimmät vaatturilla erikseen teetetyt housut[1].

_MG_6648.jpg

Tarkkaa tietoa tämän povimerkin käyttöajankohdasta ei ole. Vuorimateriaalit ovat tyypillisiä 1930-1950-luvuille.

_MG_6645

Liivien asemesta urheilupuvuissa käytettiin talvella slipoveria eli pujoliiviä [2].


[1] Kaipainen, Minna. ”Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää”:
eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920-1960-luvuilla. Joensuu: Joensuun yliopisto. 2008. s. 177

[2] Virta, Erkki et al. eds. Kauppatavarat: pukimet ja kudonnaiset. Helsinki: Tammi. 1948. s. 164

Takki, smokin, 1940, Stockmann Tailor, Helsinki

Kiitos Janille takin lainasta!

Ajoitus: 10.12.1940

Kangas: Musta villakangas jossa kuosiinkudottua pystyraitaa, käänteet mustaa silkkisatiinia.

Napit: Varhaista muovia.

Vuorit: Mustaa palttinasidoksista muuntokuitua. Hihavuorit muuntokuituista satiinia.

SASTO-1940.jpg

Tässä vuoden 1940 takissa on jo pienemmät kauluskäänteet kuin 1930-luvulla, vaikka siluetti muuten näyttää hyvin samanlaiselta. Aggressiivinen pystykuosinen lievemalli on silti vielä leveähkö. Voimakkaat olkatoppaukset. Takin leikkaus on erittäin tasapainoinen; kaikki osat ovat tasapainossa.

sasto-1940-f

50X: Päällikankaassa on kuosiin kudottu pystyraita. Sidos tuntuu vaikealta selvittää jopa suurennoksesta.

sasto-1940-1

Vyötärö on selvästi nipistetty. Halkioita ei tässäkään takissa ole. Kangas on hieman ohuempaa ja helpommin rypyttyvää, kuin vanhemmissa ja vastaavasti uudemmissa takeissa. Sota-ajan säännöstely on luultavasti vaikuttanut laatukankaan hankintaan.

sasto-1940-3

Takki on yksirivinen, yksinappinen. Liepeen toisella puolella olevalla napilla voi takin napittaa vaihtoehtoisella tavalla.

napit_sasto_1940

Napista otettu FTIR-käyrä. Tuloksen analyysi vielä vaiheessa.

sasto-1940-2

Takissa on tyypillisesti kannettomat napinläpitaskut.

sasto-1940-4

Takissa vuorikankaat tuntuvat aavistuksen modernimmilta kuin 1930-luvun takeissa.

sasto_1940_fsl_FTIR.jpg

Hihavuorikankaasta otettu FTIR-spektri. Vertailukohtana käytetty viskoosin spektri näyttäisi olevan sen kanssa yhdenmukainen [1]

SASTO-1940-povi.jpg


[1] http://lisa.chem.ut.ee/IR_spectra/textile-fibres/viscose/