Ajoitus: n. 1950-luvun alkupuoli.
Kangas: Vaaleansininen villagabardiini
Napit: Mustaa varhaista muovimassaa, reunalliset, nelireikäiset, mahdollisesti Sarviksen tuotantoa. Mahdollisesti kaseiinimuovia.
Vuorit: Hieman violettiin taittuvaa harmaata tekosilkkiä toimikassidoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorit vaaleaa selluloosapohjaista tekokuitua loimivaltaisella satiinisidoksella, luultavasti viskoosia. Hihavuorissa kuosiin kudottu, musta raita kolmen ryhmissä.

Puku on hyvä esimerkki sodanjälkeisestä bold look -tyylistä, johon kuului väljä, kaksirivinen, alimmasta napista napitettava takki. Sininen, kevyt gabardiinikangas oli suosittu kesätakkikangas jo 1930-luvulla.

Tampereen Pukutehtaan mainoksessa vuodelta 1953 esiintyy Kipparikvartetti, joista keskimmäisellä jäsenellä (Eero Väre?) on päällään kevätkauden puku samanlaisella leikkauksella [1].

Kankaan keveys näkyy tavasta, jolla se muodostaa runsaita laskoksia, ja rypistyy herkästi. Huomaa, että tehdastekoisen takin olkasaumat eivät ole viistot, sillä ne eivät näy selkäpuolelle tässä kuvassa. Vanhemmissa ja erityisesti räätälitekoisissa puvuissa kappaleiden leikkaus oli erilainen, mistä syystä olkasaumat yleensä ulottuivat viistosti selkäpuolelle.

Nämä ”sädenapit” ovat luultavasti Sarviksen tuotantoa. Sama malli oli erittäin yleinen sodanjälkeisissä puvuissa ja työvaatteissa.

Hihavuorikangas on mahdollisesti suomalaista. Hihasilkkeinä myytäviä kankaita valmistivat ainakin tamperelaiset puuvillatehtaat ja niitä kaupattiin Puuvillatehtaitten myyntikonttorin eli PMK:n kautta.

Tampereen pukutehtaan merkki on säilynyt muuttumattomana käyttöönotostaan lähtien, v:sta 1925.

Housuissa on lyhyehköt käänteet eli upslaakit. Vyölenkkien ja hieman matalammalle asettuvien housujen takia olkainten kiinnitys takaa on erillisten kangassoirojen varassa. Koska housut olivat tavallista matalavyötäröisemmät, vanhat olkaimet eivät olleet välttämättä tarpeeksi pitkiä. 1950-luvulla olkaimettomuus oli muodikasta erityisesti kesällä ja rennossa vaatetuksessa.

Perinteisesti olkainten napit sijoitettiin housunkauluksen ulkopuolelle. Jos housuissa oli vyölenkit, napit kiinnitettiin sisäpuolelle. Takaosassa napit sijoitettiin kuitenkin usein silti ulkopuolelle.

Housujen takaosassa oleva musta kangassoiro on tarkoitettu olkainpidennysten piilottamista varten. Huomaa, että housunkauluksen vuoraus on tehty erityisellä kankaalla, johon on kudottu joukkoon kumilankaa. Kumiseoksisen kankaan tarkoituksena oli estää paidan nouseminen housuista. Sen käyttö yleistyi 1950-1960-lukujen vaihteen tehdastekoisissa vaatteissa. Erityisesti kumikangasta käytettiin urheiluvaatteissa kuten polvi-, pussi-, ja hiihtohousuissa, joissa oli todennäköisempää olla takitta eli ”paitahihasillaan.”
[1] Suomen Kuvalehti. 25.4.1953. no. 17. (KK)