Osakeyhtiö Elmo Aktiebolag muodostettiin vuonna 1925. Kauppalehden mukaan yrityksen toimialana oli valmistaa ja kaupata ”kaikkia vaatetusalaan kuuluvia tuotteita” [2]. Ilmoittelun pohjalta näyttää kuitenkin siltä, että Elmo valmisti lähinnä miesten paitoja ja pyjamia. Johtaja oli Lennart Mittler (5.5.1883–?).
Vuonna 1929 Helsingin olympiastadionhankkeelle hankittiin varoja mm. yritysyhteistyön avulla. Erityisen Stadion-merkillä varustetun tuotteen ostamisesta lahjoitettiin osuus suoraan Stadion-hankkeelle. Sopimuksen Stadion Säätiön kanssa tekivät 1920-1930-luvun vaihteessa ainakin Yhdistyneet Villatehtaat, Kahvi Osakeyhtiö, Attilan kenkätehdas, Suomen Lakkitehdas, Porin oluttehdas ja Elmo, jotka saivat tuotteilleen yksinoikeuden Stadion-merkin käyttöön.
Vuonna 1930 Elmo mainosti Ihanne-kaksoiskalvosimia, jotka voitiin kääntää toisen puolen likaantuessa [3].
Liiketaito-lehdessä vuonna 1929 esiteltiin paidan valmistusta Elmon paitatehtaassa. Tehtaassa käytettiin paljon uutta tekniikka. Esimerkiksi paidan kappaleiden osat leikattiin sähköleikkurilla sapluunaa pitkin sekä käytettiin kalvosin-, -napitus ja edustakoneita. Artikkelin mukaan jälkimmäinen ”yhdellä vetäisyllä […] silittää paidan etumuksen sileäksi,” ja kirjoittaja jatkaa, ”kone kuumenee kaasulla ja on siinä hyvin herkät säännöstelyhanat ja lämpömittarit. On tietysti eräänlainen oppi ja säännösten tarkka noudattaminen tarpeen tuon herkän koneen hoidossa, jos mieli [sic] säästyä ikävyyksiltä.” Lehden mukaan Elmossa valmistettiin 9000 paitaa viikossa [4].
Yritys ei ilmeisesti selvinnyt 30-luvun lamasta. Oy Elmo Ab:sta löytyy viimeiset maininnat Kauppalehden protestilistalta ja Suomen kaupparekisteristä vuodelta 1934, joissa esitetään yrityksen vuosihaaste. Pörssiyrityksiä laajasti tutkineen G. Kockin mukaan vuosihaaste ei välttämättä tarkoittanut yhtiön lopettamista mutta useissa tapauksissa se on ainoa säilynyt vihje toiminnan loppumisesta [5, 6, 7].
Yrityksen lakkaamisesta vihjaa myös johtajan siirtyminen uuteen toimeen. Yrityksen johtajana toiminut 47-vuotias Lennart Mittler nimitettiin Helsingin piirin apulaisnimismieheksi vappuna 1930. Vuotta myöhemmin Lennartista tuli Malmin piirin nimismies. Lauttasaaressa asunut poliisimies kuului kunnallisvaltuustoon ja kunnallislautakuntaan [8, 9].
Lassila & Tikanoja alkoi mainostaa paitoja Stadion-nimekkeellä 1930-luvun lopulla (n. 1937). Tämä viittaa siihen, että Elmolla ei enää ollut yksinoikeutta tuotenimen käyttöön paidoissa.
Tehtaan merkkejä tuotteissa

Frakkipaita n. 1929-1930
[1] Itsenäinen Suomi, 8.6.1929, no. 6.
[2] Kauppalehden protestilista, 5.1.1926, no. 1.
[3] Suomen Sosialidemokraatti, 13.4.1930. no. 101.
[4] Liiketaito. 1929. no. 9.
[5] Pörssitieto: ”Mikä on vuosihaaste?” Saatavilla: www.porssitieto.fi/kirjoitus/vuosihaaste.html. Haettu 20.3.2017
[6] Suomen kaupparekisteri, liite. 1934. no. 4.
[7] Kauppalehden protestilista. 1934. no. 17.
[8] Poliisimies. 15.5.1930. no. 9.
[9] Suomen poliisilehti. 15.5.1933. no. 9
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...