Oy Rönkä Ab, Turku

IMG_4376IMG_4414.jpg

Yllä: kaksi mainosta Suomen Kuvalehdestä vuodelta 1952 [1, 2]

Osakeyhtiö Rönkä Aktiebolag perustettiin Turussa vuonna 1921. Yhtiön tarkoituksena oli valmistaa ja myydä vaatetavaraa. Yritys keskittyi eritoten miesten ja naisten valmisvaatteiden tuotantoon. Vuonna 1943 yhtiö tarkensikin toimintatarkoitustaan vaatteiden tehdasmaiseen valmistukseen sekä tukku- ja vähittäismyyntiin. Yhtiön tuotantoon kuului keskeisesti päällysvaatteiden valmistus [3, 4, 5].

Yrityksen toiminta kesti hyvin pitkään, sillä se laukkautettiin vasta vuonna 2003. Vuodesta 1972 eteenpäin yritys toimi nimellä Oy Oratop Ab [6].

Yhtiön perustivat vaatturimestari Aatu Rönkä (s. 25.9.1879, Iisalmi. k. 16.7.1929, Turku) ja kauppias Enok Wilhelm Johansson Frejborg (s. 22.2.1886, Porvoo. k. 13.2.1958, Turku) [7, 8].

Vaatturimestari Aatu Rönkä oli yritteliäs mies, joka ei karttanut muutosta. Vaatturi-lehden nekrologin mukaan hiljainen ja vähäpuheinen Rönkä menehtyi yllättävään aivohalvaukseen kesken työpäivän vuonna 1929. Samaisen kirjoituksen ansiosta meille on säilynyt hänen vaiheikas ura- ja elämäntarinansa, josta selviää, että Rönkä oli mukana monessa. Alla referoituna ja selvennettynä Vaatturi-lehden kirjoitus oleellisilta osiltaan.

Aatu Rönkän isä kuoli pojan ollessa seitsenvuotias. Jo 11-vuotiaana tämä lähti maailmalle ja pääsi 17:n vuoden iässä mestari Jääskeläisen vaatturioppiin Alapitkän pitäjään, joka sijaitsee lähellä Kuopiota ja kuuluu nykyään Lapinlahden kuntaan. Oppiaikojen jälkeen kisälli Aatu Rönkä työskenteli Ruotsissa Luleån kaupungissa sekä Tukholmassa, jonne hän perusti myös oman liikkeensä. Ruotsissa ollessaan hän erikoistui naisten pukimiin. Vuonna 1914 Rönkä palasi Suomeen ja asettui Turkuun, missä hän työskenteli aluksi leikkaajana David Gumplerin liikkeessä. Lyhyen ajan kuluttua Rönkä kuitenkin erosi pestistään, perusti oman liikkeen, lopetti sen, ryhtyi osakkaaksi Frejborg & Saarinen Osakeyhtiöön, erosi siitä, ja perusti lopulta oman osakeyhtiönsä Wilhelm Frejborgin kanssa. Tämän liikkeen nimeksi tuli Oy Rönkä Ab. Toimitusjohtajana Rönkä viihtyi kuitenkin vain neljä vuotta, sillä hän perusti Eerikinkatu kuuteen oman vaatturinliikkeen vuonna 1925 ja erosi osakeyhtiön toiminnasta [7].

Rönkän eri yritysten toiminnan keskiössä näyttää olleen ilmoitusten ja reklaamien perusteella painotus naisten ja miesten päällysvaatteisiin; kappoihin ja palttoisiin.

Uusi Aura –lehdessä vuonna 1925 ilmestyi nimimerkin Me kaksi kirjoitus A. Rönkän uudesta pukimoliikkeestä osiossa nimeltä ”pikku-uutisia.” Alla siteeratun mainoksen naamioiminen uutiseksi muistuttaa hyvinkin paljon nykypäivänä parjattua natiivimainontaa [9]:

Pukimoliike A. Rönkä, Eerikinkatu 6, sijaitsee entisessä Kristalli Oy:n huoneistossa. Tässä päivänä muutamana oli meillä tilaisuus tutustua liikkeen runsaaseen ja monipuoliseen varastoon. Kaunista oli nähtävänä kaikkialla, mutta naisten kappain aistikkaat mallit suorastaan silmiä hivelivät. Erittäinkin se ”kellomallinen”, joka on tämän syksyn uutuus. Ai, ai sentään! – Mutta ihmekös tuo, kun liikkeen omistaja on monet vuodet menestyksellisesti työskennellyt kaupunkimme suurimmissa pukimoliikkeissä.

Miesten pukuja ja palttoita oli myös varastossa suuret määrät ja lisää näytti syntyvän neulomossa, joka täyttää myymälän päällä olevan kerroksen. Tilauksesta valmistaa liike täällä päällepantavaa sekä naisille että miehille. Kangasvxarastossa [sic] näimme ja pitelimme niin ihanan pehmeitä kangasuutuuksia, että varmasti niistä saa kuka tahansa sopivia pukimia itselleen kohtuushintoihin. Käykää tutustumassa liikkeeseen.

Lappalainen & Almayn kirjan Kansakunnan vaatettajat (1996) mukaan Oy Rönkä Ab:n alkuaikoina työntekijöitä oli noin kymmenkunta. Vaatteet leikattiin itse ja ompelu teetettiin kotityönä. Oman myymälän kauppa kävi hyvin, yli 60% tuotteista myytiin Kauppiaskatu 5:n huoneistossa, mutta ohessa käynnistyi myös jälleen- ja tukkumyynti. Oma tehdaskiinteistö, jota myöhemmin laajennettiin useasti, rakennettiin Sirkkalankadulle 1941 ja se työllisti jo 150 työntekijää. 1950-luvulla ORA oli arvokas brändi, sillä sen tuotteet olivat eräitä Suomen tunnetuimpia [10].

Lappalainen & Almay eivät mainitse Aatu Rönkää selvityksessään Oy Oratop Ab:n historiasta lainkaan. Lähteitä ei ole mainittu, mutta tekstistä saa sen käsityksen, että tiedonantajana on ollut Wilhelm Frejborgin jälkeläinen Kaj Maunula, joka on kirjan tekohetkellä toiminut Oy Oratop Ab:n toimitusjohtajana. Lappalainen & Almayn mukaan Wilhelm Frejborg ”osti Rönkä-nimisen yrityksen ja muodosti siitä osakeyhtiön, Oy Rönkä Ab:n.” Kaupparekisteri ja muut lähteet, joita olen edellä käyttänyt, eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. Selvää on kuitenkin se, että Aatu Rönkän panos yhtiön toiminnassa jäi kovin pieneksi, sillä tämä jättäytyi toiminnasta varsin pian. Oy Rönkä Ab:n ohella Wilhelm Frejborg toimi myös useissa muissa yrityksissä. Frejborg & Saarinen ja Oy Rönkä Ab -yhtiöiden lisäksi hän oli Turun Kutomo O.Y.  ja Toimelan Pukimo O.Y:n hallituksissa. Parhaiten menestyi kuitenkin Aatu Ronkän aloittama, ORA-tuotteita valmistanut pukutehdas. [10, 11, 12, 13].

IMG_4406

IMG_4405

Oy Rönkä Ab rekisteröi kaksi tuotemerkkiä vuonna 1932: ORA ja Yliveto. Vain ensin mainittua ORA-tuotemerkkiä uusittiin aina yrityksen lakkaamiseen saakka, vuoteen 2002, kun jälkimmäistä Yliveto-merkkiä ei uusittu enää ensimmäisen kauden jälkeen vuonna 1942 [14, 15, 16, 17].

Yrityksen mainoslauseita olivat aikakaus- ja sanomalehtiaineiston perusteella ainakin ORA –pukeutunut / hyvin pukeutunut (1952), Menestyvän merkki on ORA–pukine (1960) ja ORA pukee parhaiten (1962) [18, 19, 20].

Olen koonnut alle erilaisia yrityksen käyttämiä merkkejä ja logoja, joiden avulla voi yrittää tarkentaa kokoelmista löytyviä vaatekappaleita:

IMG_4419.jpg

1952 [18]

IMG_4386

1957 [21]

IMG_4409

1960 [19]

IMG_4412

1962 [20]

IMG_4421.jpg

1970 [22]


[1] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42

[2] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 40.

[3] Registeringstidning för varumärken. 1921. no. 810.

[4] Kauppalehden protestilista. 16.11.1921. no 46.

[5] Kaupparekisteri. 1943. no. 1.

[6] Kauppalehden yrityshaku. Oy Oratop Ab. https://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/oy+oratop+ab/01365386 Haettu 10.10.2017.

[7] Vaatturi. 1929. no. 8.

[8] Geni.com. Enok Wilhelm Johansson Frejborg. https://www.geni.com/people/Enok-Wilhelm-Frejborg/6000000022958476934. Haettu 10.10.2017.

[9] Uusi Aura. 1925. no. 239.

[10] Lappalainen, Piippa ja Mirja Almay. Kansakunnan Vaatettajat. WSOY: Porvoo. 1996. s. 31–32

[11] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1929. no. 5.

[12] Kaupparekisteri. 1944. no. 38.

[13] Suomen kaupparekisteri. Liite. 1932. no. 5.

[14] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 2.

[15] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1932. no. 11.

[16] PRH. Tavaramerkkitietokanta. http://epalvelut.prh.fi/web/tietopalvelu/haku//?appNum=T193200110&regNum=12894 Haettu 10.10.2017.

[17] Tavaraleimarekisteri. Liite. 1943. no. 1.

[18] Suomen Kuvalehti. 1952. no. 42.

[19] Suomen Kuvalehti. 1960. no. 39.

[20] Suomen Kuvalehti. 1962. no. 36.

[21] Maaseudun Tulevaisuus. 1957. no. 119.

[22] Suomen Kuvalehti. 1970. no. 12

Aikakaus- ja sanomalehtilähteet: Kansalliskirjasto

Urheilupaita, 1930-luku, O.Y. Paitatehdas Juselius, Turku

Lue artikkelini Juseliuksen paitatehtaasta täällä!

Ajoitus: n. 1935-1940

Kangas: ruskea, kukonaskelkuvioinen puuvillakangas

Napit: nelireikäiset helmiäisnapit

_MG_6700

Paidassa on rintatasku, mikä oli 1900-luvun alussa varsin harvinaista. Takki, liivi ja olkaimet peittivät suurimman osan paidasta joten sitä ei tarvinnut erityisemmin koristella tai varustaa taskuin. Tultaessa 1930-luvulle rennot urheiluvaatteet yleistyivät Suomessa ja niitä pidettiin yhä enenevissä määrin vyön kanssa ilman erillistä paidan peittävää yläosaa.  Työpaidoissa taskuja oli jo aikaisemmin ja ulkomailla näihin paitoihin tehtiin jopa erityisiä taskuja tupakka-askeille.

US1763688-0
Amerikassa vuonna 1930 hyväksytty patentti tupakkataskulle paitaan [1].

_MG_6699

Tämä vapaa-ajan paita on varta vasten suunniteltu kestämään kulutusta. Paidat leikattiin yleensä hyvin pitkiksi, sillä helmassa olevaa kangasta voitiin silloin käyttää korjauksiin. Pitkä paita pysyi myös hyvin kurissa, eikä noussut vapaa-ajan aktiviteettien temmellyksessä ulos housuista. Mielenkiintoisen paidasta tekee se, että sen sulkemiseen on leikattu erikoinen valeplaketti. Paita on todellisuudessa takkimallinen eli se avautuu koko matkalta. Koska plaketti ja napitus ulottuvat vain paidan puoliväliin asti, näyttää paita kuitenkin vain osittain avautuvalta. Osittain avautuvaa paitaa pidettiin tähän aikaan parempana ja hienompana, vaikka takkimalli olikin kätevämpi. Pienellä huijauksella saavutettiin molempien hyödyt [2].

_MG_6701

Paidassa on irtokaulus, mikä helpotti pesua ja lisäsi paidan käyttöikää. Pehmeä ja tärkkäämätön kaulus sopi vain vapaa-aikaan. Vapaa-ajan paidat olivat usein myös värikkäitä ja kuvioituja, jotta lika ei näkyisi niissä niin selvästi. Arkisemmissa ja virallisemmissa yhteyksissä paidankauluksen tuli olla vaalea ja jäykkä. Särmä, kovitettu ja valkoinen kaulus kuvasti kokonaista työtä tekevää luokkaa. Siistiä sisätyötä tekeviä nimitettiinkin tästä syystä valkokaulustyöntekijöiksi. 1930-luvulla tärkkäämiselle kehitettiin vaihtoehtoisia kovitusmenetelmiä, joilla saatiin kauluksesta juuri sopivasti puolikova erityisen välivuorin avulla. Näillä kestokovitusmenetelmillä käsitellyt kaulukset kestivät myös pesua. Ulkomailla kehitettyä Trubenisointi-menetelmää ei ilmeisesti käytetty Suomessa. Paitatehtaiden mukaan menetelmää ei omaksuttu, sillä sen lisenssimaksut olisi pitänyt lisätä kaulusten hintaan. Suomen kokoisessa maassa hinnat olisivat tällöin nousseet liian korkeiksi. Monet suomalaiset paitatehtaat kehittivätkin omia kovitusmenetelmiään ja myös Juseliuksen tehdas haki siksi patentin omalle Joustava-kaulukselleen.

IMG_2041

Juseliuksen tehtaassa työskennellyt leikkaaja Maija Airola kehitti erikoisen irtokauluksen, jonka tehdas patentoi vuonna 1935. Erikoinen, viidellä helmiäisnapilla kiinnitettävä patenttikaulus löytyy juuri tästä paidasta [3].

_MG_6702

Kauluksen malli on tyypillinen 1930-luvulle ja se tunnetaan pitkistä kärjistään. Niin sanottu keihäänkärkikaulus (spearpoint collar) on aikakauden harrastajien suosikkeja, sillä se määrittää ajan muotia niin leimallisesti. Pitkät kärjet pysyivät ojennuksessa irrallisten kaulusluiden avulla, jotka pujotettiin kauluksen sisään sen nurjalta puolelta.

_MG_6704

Tämän pienen läpän avulla kaulus kiinnittyy paitaan tavalla, joka mahdollistaa paidan ylimmän napin pitämisen auki. Tavallista irtokaulusta ei voi käyttää tähän tapaan. Rentojen urheiluvaatteiden ryhdyttyä valtaamaan alaa 1930-luvulla ylimmän napin auki pitämistä ei pidetty enää faux pas’na, huonotapaisena, vaan se alkoi hiljalleen merkitä vapaalle vaihtamista. Tämän paidan käyttäjä tuskin olisi kuitenkaan kulkenut kadulla solmiotta, vaan avannut ylimmän nappinsa vasta kotiin päästyään. Irtokauluksen paitaan kiinnittävät napit nimittäin näkyvät päälle päin ja paljastavat, ettei kyseessä ole kiintokauluksinen urheilupaita.

_MG_6705

Kauluksen leimakankaaseen painetut tiedot ovat kuluneet aikojen saatossa epäselviksi. Kauluksen koko on kuitenkin luettavissa: 44.

_MG_6706

Paidan mallinimi on Walto XX. Irtokaulus on aina puolta tai kokonaista kokoa paidankaulusta isompi.

_MG_6709

Paidassa esiintyy yrityksen toinenkin patentti: erityinen käännettävä kalvosin. Toisen puolen likaantuessa puhtaan puolen saattoi kääntää esiin. Silloinen tehtaan isännöitsijä Paul Pehrsson on kirjattu kalvosimen keksijäksi.

IMG_2042

Patenttirekisterissä ilmoitettu kalvosimen käyttöperiaate, joka ylittää ymmärryksen. Ei ole ihme, että patenttihakemukset olivat usein kuvitettuja! Tämä patentti on hyväksytty vuonna 1928 [4].

_MG_6707

Kuvassa kalvosin on puoliksi käännetyssä asennossa, jolloin se on T-muotoinen.


[1] Reliance Mfg Company (1929). Cigarette pocket for shirts. US1763688 A.

[2] Virta, Erkki et al. eds. Kauppatavarat: pukimet ja kudonnaiset. Helsinki: Tammi. 1948. s. 231

[3] Suomen patenttirekisteri. 1935. no. 6.

[4] Suomen patenttirekisteri. 1928. no. 6.

Frakkipaita, 1940-luku, O.Y. Paitatehdas Juselius, Turku

Ajoitus: n. 1947-1949

Kangas: Puuvillatehtaiden myyntikonttorin Madapollan-puuvillapalttina ja ulkomainen puuvillapikee.

Napit: Ei nappeja. Pakkauksessa käytetty kaulus- ja kalvosinnappi alumiinia.

_MG_6664

Paidassa on yhä luultavasti alkuperäinen tärkkäys.

IMG_2551

Joskus sitä osuu kultasuoneen! Kansanhuoltoministeriön hintaosaston arkistoiduista dokumenteista löytyi Espis 1 -paidan kustannelaskelmat kangasnäytteineen. Asiakirjoista selviää esimerkiksi kankaan ostohinta ja paidan vähittäismyyntihinta.

_MG_6674

Vain etumus ja kalvosimet ovat tärkätyt.

IMG_2553

Yhtä paitaa varten tarvittiin edellä mainitun listan lisäksi oheistarpeina mm. 3,5 metriä sveitsiläistä kangasta etumuksen vuoraukseen.

_MG_6676

Alkuperäinen alumiininappi kalvosimessa.

IMG_2552

Lähikuva laskelmaan liitetyistä kangasnäytteistä.

_MG_6677

Espis 1 -frakkipaitaa valmistettiin hinnanvahvistushakemuksien mukaan ainakin vuosina 1947-1949. Numero 38 viittaa kauluksen mittaan ja oli pienin valmistettu koko. Paitoja valmistettiin Joutsenpaita-tuotemerkin alla.

IMG_2555

Kustannukset on eritelty myös palkkojen osalta.


Kansallisarkisto. Kansanhuoltoministeriön hintaosaston arkisto. Hinnanvahvistushakemukset ja -päätökset toiminimittäin. Juselius OY, Paitatehdas. 1947–1949.

 

 

 

Irtokauluspaita, 1930-luku, OTK, Helsinki

Ajoitus: n. 1930-luku (?)

Kangas: Vaaleansinisellä pohjalla valkoista, mustaa ja violettia raitaa, palttinasidos. Rintavuori ohutta pellavapalttinaa.

Napit: Helmiäisnapit.

_MG_6695.jpg

Tässä OTK:n paitatehtaan paidassa on etumuksessa kolme nappia, yleinen on myös kaksinappinen etumus. Paita on päälle pujotettavaa mallia, jota pidettiin takkimallia parempana. Kaksinkertaiset kalvosimet. Oikeaa hihaa on paikattu hauskasti eri paitakankaalla.

_MG_6696.jpg

Rintavuori antaa ryhtiä etumukselle. 1900-luvun alkupuolella oltiin totuttu tärkättyihin etumustoihin. Luultavasti kankaan ohentuessa ja tärkkäyksestä luovuttaessa oli luontevaa jäykistää etumusta esimerkiksi rintavuorin avulla.

_MG_6697.jpg

Selän hartiakappaleeseen on leikattu koketti eli kaarroke. Selkäkappaleen kangasta on koottu laskoksiin hartioille. Kevyesti pussittava selkäosa antaa käsille liikkumavaraa.

Heikkilä & Kestilä Oy, Tampere

Heikkilä & Kestilä oli vuosina 1919-1931 toiminut tamperelainen pukutehdas, joka tunnettiin miesten Leijonapuku- ja naisten HEKETA -tuotemerkeistään. Yritys fuusioitui vuonna 1931 kahden muun tehtaan kanssa muodostaen Yhdistyneet Pukutehtaat Oy:n.

Mänttäläinen kauppias Kaarlo Evert Heikkilä (17.10.1875, Lavia – 26.10.1933, Tampere) perusti Mäntän Paita- ja Esiliinatehtaan vuonna 1907. Kauppamiehet-lehden mukaan yritys perustettiin päällys- ja alusvaatteita valmistamista varten. Ompelukoneita oli kymmeniä ja jopa erikoismalleja kuten brodeeraus- ja napinläpikoneita. Kankaat tehdas hankki Lassila & Tikanojalta Vaasasta. Vuonna 1914 tehdas sähköistettiin ja hankittiin mm. leikkauskoneita. Heikkilän tehdas tuotti tavaraa paljon armeijan tarpeisiin muun tuotannon ollessa esimerkiksi työvaatteita ja molskihousuja [1, 2, 4]

Sisällissodan mainingeissa vuonna 1918 tehdas siirrettiin Tampereelle ja aloitettiin sotilasvaatteiden valmistaminen, sillä Heikkilälle myönnettiin siihen lupa.  Tampereella toiminta jatkui K.E. Heikkilän Liinavaate- ja Pukutehtaan nimellä. Myöhemmin Kestilän pukimosta tunnetuksi tullut K.H. Kestilä liittyi Heikkilän osakkaaksi Pekka Leskisen ohella muodostamaan uutta yritystä. Uusi yritys oli nimeltään Puku- ja Liinavaatetehdas Oy Kalevi ja vuonna 1919 maaliskuussa pidetyn kokouksen jälkeen nimi päätettiin muuttaa muotoon Heikkilä & Kestilä Osakeyhtiö [1, 2, 4].

Tehdas toimi vuokrahuoneistossa vuoteen 1926 asti, jolloin rakennettiin nelikerroksinen kaksisiipinen tehdasrakennus Nalkalaan. Lama koetteli kuitenkin yritystä 20-luvun lopulla. Huonojen olojen seurauksena, maaliskuussa vuonna 1931 Vaatetus Osakeyhtiö ja Heikkilä & Kestilä yhtyivät ja muodostivat yhtiön Yhtyneet Pukutehtaat Oy. Uusi yhtiö osti pian saman vuoden kesäkuussa Kauppiaitten Pukutehdas Oy:n [1, 3].

1920-luvun nousukauden lopulla yritys oli suurimmillaan ja sen palveluksessa työskenteli n. 230 työntekijää. Suhdanteen kääntyessä laskuun laman vaikutus näkyi pian liikevaihdossa. Taitekohta oli vuosi 1929 jolloin edellisvuoden voitto kääntyikin tappioksi. Vuonna 1929 Heikki Kestilä erosi yhtiön johtokunnasta ja vuonna 1930 työntekijöitä vähennettiin kolmanneksella. Yritys selvisi lamasta täpärästi fuusioitumalla [3].

IMG_1898.jpg

Mainos vuodelta 1927. Tämä merkki rekisteröitiin vuonna 1922 leimattavaksi yhtiön valmisteisiin [5, 6]

IMG_1894.jpg

Mainos vuodelta 1931 [7]. Samana vuonna yritys fuusioitui Vaatetus Oy:n ja Kauppiaitten Pukutehdas Oy:n kanssa muuttuen Yhtyneet Pukutehtaat Oy:ksi.

Heikkilä & Kestilä oli yksi tehdaspukujen varhaisimpia valmistajia Suomessa, jossa työnjako ja koneiden käyttö oli pitkälle kehittynyttä. Tekotavoista Kaipainen referoi seuraavasti:

Paksut kangaskerrokset leikattiin sähköleikkureilla, jonka jälkeen kappaleet merkittiin ja niputettiin ja laskettiin hissillä neulomo-osastolle. Kukin työntekijä teki neulomossa oman pienen osansa vaatteen kokoamiseksi [8].

Mainosmateriaalin avulla voidaan päätellä, että Heikkilä & Kestilä lanseerasi tuotemerkkinsä Leijonapuvun ja uuden yrityslogon vuoden 1928 tienoilla. Heikkilä & Kestilä Oy:n vuosina 1928-1931 käyttämässä logossa Suomen leijonaa muistuttava heraldinen leijona pitelee H&K –kirjaimin koristeltua vaakunakilpeä, joka puolestaan on mallattu Tampereen vaakunan pohjalta. Vuonna 1927 esiintyy mainosmateriaalissa vielä yrityksen vanhempi logo. Uusi logo löytyy läpikäymäni materiaalin perusteella esimerkiksi vuoden 1928 Kauppias-lehdestä heinäkuussa [9].

Myöhemmin Yhtyneet pukutehtaat Oy otti käyttöön 30-luvun alussa Leijona-tuotemerkin, joka pohjautuu Heikkilä & Kestilä Oy:n Leijonapuku-tuotteisiin. Yritys valmisti itsenäisen Suomen armeijalle sotilaspukuja joten leijona oli toiminnalle sopiva symboli. Leijonan valintaa yrityksen tunnukseksi vahvisti varmasti myös K.E. Heikkilän oma suojeluskuntatausta. Tehdas valmisti myös suojeluskunta- ja Lotta Svärd-pukuja.

Tehtaan merkkejä tuotteissa

FullSizeRender-1

Puvuntakki. Arviolta 1928–1931.


[1] Turun Sanomat, 14.9.1956, nro. 228.

[2] Kauppamiehet, 1.10.1936, nro. 10.

[3] Peltola, Jarmo. Työllisyys, työttömyys ja huolenpito. Yhteiskunta Tampereella 1928–1938. TUP: Tampere. 2008. s. 86-87.

[4] Piippa Lappalainen ja Mirja Almay: Kansakunnan vaatettajat. WSOY, 1996. s. 86

[5] Svenska skyddkåristen, 4.10.1927, nro. 19

[6] Tavaraleimarekisteri, 1922. nroo. 4.

[7] Kauppias, 17.3.1931, nro. 5

[8] Kaipainen, Minna. ”Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää”:
eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920-1960-luvuilla. Joensuu: Joensuun yliopisto. 2008. s. 69

[9] Kauppias, 2.7.1928, nro. 13.