Tailor valmisti miesten ja naisten vaatteita sekä turkkeja Helsingissä.
Tailor vuokrasi huoneistonsa Helsingistä Aleksanterinkatu 15:ssa, jossa varsinainen liiketoiminta alkoi 20.8.1914 vain vajaa kuukausi ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen.
Osakeyhtiö Tailorin perustaneet Matti Arvola ja Frans Isak Kurikka tapasivat toisensa Tampereella 1913 erään lakkitehtaan konkurssihuutokaupassa. Yhdessä Arvola ja Kurikka kehittivät idean Tailorin perustamisesta. Kolmekymppiset Arvola ja Kurikka olivat tähän aikaan molemmat lakkitehtaiden johtajia. Ensin mainittu toimi Jyväskylässä A. Fredriksonin Lakki- Kravatti ja Käsinetehtaalla ja jälkimmäinen Kurikan Lakkitehdas Oy:ssä.
Tailorille sodanjälkeinen taloudellinen tilanne oli vaikea 1920-luvun alussa, kuten Stockmannin asiakaslehti Kuvasteessa kerrotaan vuonna 1939 [3] :
Vuoden 1923 vuosikertomus sisältää valituksia vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, yleisestä lamaannuksesta ja alhaisesta hintatasosta. Kilpailu oli suuri liikkeenharjoittajien kesken ja yleisöllä ei ollut ensinkään tai ainakin vain hyvin vähän rahaa ostoksiin. Se oli pakoitettu hankkimaan kaikkein halvimpia vaatetusalan tuotteita ja turkistavarain myynti laski.
Myös vaatturityöntekijöiden yleislakot vuonna 1924 ja 1926 toivat liikkeelle ongelmia. Seuraavana vuonna liiketilaa kuitenkin laajennettiin ja 1920-luvun lopulle tultaessa toiminta alkoikin kohentua. Vuonna 1929 Stockmann ehdotti Tailorin liittämistä sen tytäryhtiöksi ja sopimus yhdistymisestä tehtiin 3.9.1929. Marraskuussa 1930 Tailor muutti Stockmannille. Kovat ajat kohtasivat kuitenkin pukimoliikettä uudestaan toisen maailmansodan aikaan. Stockmannilta Tailorin historiasta minulle sähköpostitse kirjoittanut Satu Laurila mainitsi että pula-aikana, vuonna 1945, Tailor ”osti ihmisiltä raakoja kissan ja kaniinin nahkoja vaatteiden turkissomisteiksi.”

Tailor rekisteröi tämän tavaraleiman vuonna 1927, samoihin aikoihin liike laajentui.
Vuonna 1934 avattiin erikoisosasto virka- ja upseeripukuja varten.
Tailorin asiakkaisiin kuului mm. säveltäjä Jean Sibelius. Minna Kaipaisen [4] mukaan etenkin myöhemmällä iällään Tailor oli luultavasti Sibeliuksen luottovaatettajia. Sibelius teetti Tailorilla ainakin viisi pukua vuosina 1951-1956. Kaipainen arvelee, että että nämä puvut ovat saattaneet olla tilauspukujen sijaan mittapukuja, jotka olivat edellisiä edullisempia.
Stockmannin Satu Laurilan mukaan Tailorin jatkaja oli Stockmannin Vestimetric-osasto, joka valmisti mittapukuja. Oy Tailor Ab lopetti luultavasti toimintansa 1960-1970-luvulla. Naisten pukimia valmistanut Stockmannin muotisalonki lopetti toimintansa vuonna 1971. Niskamerkkejä:
1936

1952
Povilätkiä:

1936

1940

1952
[1] Kuvaste. 1939, nro. 1, s. 24
[2] Esitetty historiaosuus referoitu Tailorin 25-vuotiskertomuksesta. Kuvaste. 1939, nro. 1, s.24-32
[3] Kuvaste. 1939, nro. 1, s. 28
[4] Kaipainen, Minna 2017: ”Sibeliuksen puvut ja pukeutuminen”. Artefactum 8. Helsinki: Artefacta 17.1.2017. Saatavissa http://www.artefacta.fi/tutkimus/artefactum/8
[5] Kuvaste. 1939, nro. 1, s. 29
[6] Kangaskauppias, 1943, nro. 2, s. 13